Metsä Group perääntyy Saimaaseen kuuluvan vesialueen täytöstä Punkaharjulla – Kohtasi laajaa vastustusta
Vesitäytön pelättiin uhkaavan saimaannorppaa ja kansallismaisemaa.
Metsä Group halusi varautua laajentamaan tehdasaluetta tulevaisuudessa järveen parillakymmenellä hehtaarilla. Kuva: Saara LaviMetsä Group ilmoitti 4. elokuuta, että se ei enää suunnittele vesialueen täyttämistä Saimaalla. Yhtiö halusi varautua laajentamaan rannalla sijaitsevaa tehdasaluettaan huomattavissa määrin järvelle.
”Nykyisten selvitystemme perusteella vesialueen täyttö ei ole perusteltu vaihtoehto ympäristön, vesistövaikutusten, teknisten ratkaisujen, eikä taloudellisten edellytysten näkökulmasta", Metsä Groupin operatiivinen johtaja Jaakko Anttila sanoo tiedotteessa.
Yhtiö kertoi, että sille riittäisi nyt tehdasalueen laajentaminen mantereen puolelle, missä sijaitsevat käytöstä poistettu koulu ja kaksi purettavaksi määriteltyä kerrostaloa.
”Yhtiö käy tästä rakentavaa jatkokeskustelua Savonlinnan kaupungin kanssa osana pitkän aikavälin suunnittelua ja alueen teollisen toiminnan kehittämistä”, tiedotteessa todetaan.
Punkaharju kuuluu Savonlinnan kaupunkiin.
Kaavaluonnoksesta jätettiin 17 huomautusta kaupungille. Yhdessä adressissa oli 80 allekirjoittajaa, kuten lähistön asukkaita ja mökinomistajia. Myös rakennus- ja ympäristölautakunta kehotti Metsä Groupia etsimään muita vaihtoehtoja täytölle.
Metsä Groupiin kuuluva Metsä Wood oli hakemassa Punkaharjulle kaavamuutosta, joka olisi mahdollistanut rannalla sijaitsevan tehdasalueen mittavan laajentamisen järveä täyttämällä. Vaihtoehtoina esitettiin Pihlajaveden täyttämistä joko 19 tai 24 hehtaarin suuruudelta.
Laajentamissuunnitelmia on vastustettu sillä, että vesitäytön pelättiin haittaavan Pihlajaveden ja Puruveden yhdistävän salmen virtauksia ja saimaannorpan elinoloja sekä samentavan vettä ja muuttavan olennaisesti sekä asukkaiden, mökkiläisten että harjualueen maisemia. Vesistötäytön reuna olisi hiponut luonnonsuojelualuetta.
Varautumissuunnitelmista tehdasalueen laajentamiseksi ehdittiin uutisoida laajasti mediassa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





