- Oulu
Miten onnistuu piikkipallojen parittelu? Siilinaaraan suostuttelussa voi kestää tuntikausia – katso video
Erikoistutkija Mervi Kunnasrannan mukaan siilikantaa verottavat vaihtelevat talviolosuhteet.Toukokuisena myöhäisiltana oululaisella omakotitaloalueella koira pysähtyy kuuntelemaan aidan takana kuuluvaa tuhinaa.
Kurkkaan aidan yli ja näen kaksi siiliä, jotka pyörivät ympyrää. Piikkipalloilla taitaa olla lisääntyminen mielessä, sillä kiertelyä kestää minuuttitolkulla.
Uros pyrkii nousemaan naaraan selän päälle, mutta naaras vain tuhahtelee ja kääntää jälleen urokselle kuononsa. Siilit nuuhkivat toisiaan, pitävät poskiaan vastakkain ja jatkavat taas pyörimistä. Naaras torjuu uroksen useita kertoja.
Annan siileille rauhan jatkaa touhuja ilman yleisöä. Koirankin mielenkiinto asian seuraamiseen lopahtaa.
Suomessa siilit viettävät talvihorroksessa noin seitsemän kuukautta. Kiima-aika alkaa heti horroksen jälkeen, huhtikuun lopulla tai toukokuun alkupuolella.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija ja Siilit Suomen luonnossa -kirjan toinen kirjoittaja Mervi Kunnasranta kertoo, että naarassiiliä voi piirittää useampikin urossiili.
Kosiskeluseremonia voi kestää useita tunteja. Kunnasrannan mukaan naaras nostaa piikkinsä, kun se ei ole vielä suostuvainen.
Kun paritteluun lopulta päästään, naaras laskee piikkinsä alas ja uros työntyy sen sisään.
”Siiliuroksella on ruumiinpainoon suhteutettuna nisäkäsmaailman suurimmat sukuelimet”, Kunnasranta kertoo.
”Aamulla siilit saattavat jäädä vierekkäin pötköttelemään tai sitten uros jää lähelle vahtimaan, etteivät muut urokset tule naaraan lähelle.”
Kantoaika on viidestä kuuteen viikkoa, ja yhdessä poikueessa on 2–10 poikasta. Keskimäärin poikueessa on noin viisi jälkeläistä.
”Aamulla siilit saattavat jäädä vierekkäin pötköttelemään tai sitten uros jää lähelle vahtimaan, etteivät muut urokset tule naaraan lähelle.”
Siilit ovat havaintojen mukaan harvinaistuneet. Kunnasrannan mukaan siilikantoja ei seurata, joten varmaa tietoa ei ole.
”Yksi indikaattori on auton alle jääneiden siilien määrä, mikä on vähentynyt.”
Siili elää Suomessa levinneisyytensä pohjoisreunalla. Kunnasrannan oma arvio on, että siilit kärsivät heikentyneiden talviolosuhteiden vuoksi.
Siilin selviytymisen kannalta on tuhoisaa, kun talvella lumipeite on vähäinen ja vesisateen jälkeen iskevät pakkaset.
Artikkelin aiheet Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat










