
Afrikkalaisen sikaruton leviäminen Suomeen rajoittaisi metsästystä, Metsästäjäliitto muistuttaa
Metsästäjäliiton mukaan matkailua afrikkalaisen sikaruton vaivaamille alueille pitäisi kokonaan välttää.
Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmisiin, mutta on tappava sioille ja villisioille. Kuva: Jukka PasonenAfrikkalainen sikarutto (ASF) on tappava sioille ja villisioille, mutta taudin leviämisellä Suomeen olisi seurauksia, jotka vaikuttavat paitsi sianlihantuottajien ja elintarviketeollisuuden myös kaikkien luonnossa liikkuvien toimintaan.
Suomen Metsästäjäliitto muistuttaakin metsästysmatkailijoita ja muita tautialueilla kulkevia varovaisuudesta afrikkalaisen sikaruton suhteen. Liiton mukaan matkailua tautialueilla pitäisi välttää kokonaan.
Muun muassa Virossa ASF leviää vauhdilla villisikojen keskuudessa, mutta se on levinnyt jo useaan suureen tuotantosikalaan.
Sian tai villisian lihaa tai sitä sisältäviä tuotteita ei saa tuoda Suomeen voimassa olevilta ASF-rajoitusvyöhykkeiltä. Kuva: Ari NakariMikäli afrikkalaista sikaruttoa todetaan luonnonvaraisessa villisiassa, Ruokavirasto perustaa löytöpaikan ympärille tartuntavyöhykkeen. EU-komissio korvaa sen myöhemmin rajoitusvyöhykkeellä.
Tartunta- tai rajoitusvyöhyke on voimassa, kunnes tauti saadaan hävitettyä villisikapopulaatiosta. Käytännössä se voisi viedä vähintään vuoden, Metsästäjäliitto arvioi.
Kaikkien luonnonvaraisten eläinten metsästys on tartuntavyöhykkeellä kielletty. Ainoastaan villisikaa saa metsästää aluehallintoviraston järjestämässä metsästyksessä.
Myös muu maastossa tapahtuva toiminta, joka mahdollisesti levittää tautia, on kielletty. Tämä harkitaan tapauskohtaisesti, mutta se voi sisältää muun muassa metsätaloustyöt tai yleisö- ja urheilutapahtumien järjestämisen, Metsästäjäliitto toteaa.
Ruotsi onnistui selättämään siellä villisioissa levinneen afrikkalaisen sikaruton. Työ vaati miljoonia euroja ja ankaria rajoituksia muun muassa luonnossa liikkumiselle.
Metsästäjän muistilista
Suunnittele metsästysmatkasi etukäteen siten, että minimoit eläintautien leviämisen riskiä.
Tarkista ennen matkaa, mitkä rajoitukset ja kiellot ovat voimassa matkakohteellasi. Ajankohtaiset tiedot löytyvät muun muassa Ruokaviraston www.ruokavirasto.fi ja Tullin www.tulli.fi sivuilta.
Valitse kohteeksi tautivapaa maa.
Huolehdi matkalla hyvästä henkilökohtaisesta hygieniasta, mm. käsienpesusta.
Vähennä tautiriskiä käsittelemällä riistaa, etenkin villisikoja, kertakäyttöhanskoin tai vältä koskemasta villisikaa.
Jätä palatessasi kaikki käsittelemättömät eläinperäiset tuotteet lähtömaahan.
Varaa mukaasi varakengät, jotka voit vaihtaa lentoasemalla/satamassa saavuttuasi kotimaahan. Laita matkalla käyttämäsi jalkineet muovipussiin ja vie kotona saunaan.
Desinfioi matkavaatteesi, kenkäsi, matkalaukkusi ja metsästysvarusteesi ja erityisesti käyttämäsi puukko tuppineen välittömästi kuumassa saunassa vähintään +60 asteessa muutaman tunnin ajan.
Älä mene kotimaassa matkavaatteilla eläintiloihin, lahtivajoihin tai riistaruokinnoille.
Sauno ja peseydy matkan jälkeen mahdollisimman pian ja ennen kuin olet tuotantoeläinten kanssa tekemisissä.
Matkan jälkeen pysy poissa eläintilalta vähintään 48 tuntia.
Mikäli sairastut matkan aikana tai pian sen jälkeen kuumeeseen tai ripuliin, mene lääkäriin ja teetä salmonellatutkimus.
ASF-virus on erittäin kestävä ja helposti tarttuva. Se kykenee leviämään muun muassa metsästysvaatteiden ja -tavaroiden mukana. Pakastetussa lihassa virus voi säilyä vuosia.
Sian tai villisian lihaa tai sitä sisältäviä tuotteita ei saa tuoda Suomeen voimassa olevilta ASF-rajoitusvyöhykkeiltä. Esimerkiksi metsästysmatkailijoiden suosima Viro on kokonaan rajoitusvyöhykkeen piirissä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






