Seurapiirejä, soittoa ja sahatavaraa
Vanhoissa navetoissa toteutuu useimmiten luonnonlaki: tyhjä tila alkaa pikkuhiljaa täyttyä tavarasta. Ei siis yllätys, että Kantrin lukijoiden navetoista löytyy rompetta joka lähtöön: urheiluvälineitä, vanhoja maatalouskoneita, ruohonleikkureita, auton varaosia, ämpäreitä, tynnyreitä ynnä muuta tarpeellista.
Onpa muutama navetta saanut suojiinsa taidettakin, mutta se onkin jo toinen tarina.
Aika monen tavaravarastoksi muuttuneen navetan uumenista löytyy myös unelmia: mitä muuta navetta voisi olla?
Jotkut ovat jo toteuttaneetkin unelmiaan. Alla pari kertomusta.
Kiitokset kaikille navettansa salaisuudet avanneille! Emäntävoimaa-kirjat on postitettu arvonnassa voittaneille.
Meillä tyhjäksi jääneessä navetassa toimii kansalaisopiston kudontapiiri. Vaan ei pelkkää kudontaa, sillä ohjaajanamme on taitava huovuttaja Eija Pirttilahti, joka kykenee opastamaan niin kudonnan, huovuttamisen ja vaikka ”muurahaisen polun” saloihin.
Meillä on käytössä vain viidet kangaspuut, mutta 10–13 naista kokoontuu joka viikko. Joku tekee ”tuntemattomalle sotilaalle” sukkia, joku toinen paperinarusta seinätekstiiliä. Yksi löytää uuden neulemallin, monet haluavat opetella sen. Niin toimimme myös toinen toistemme opettajina. Kova puheensorina, sen voi varmasti arvata, ja yhteinen kahvittelu, ja lähdemme kaikki virkistyneinä koteihimme.
Joinakin viikonloppuina tanssibändi varaa tilat harjoituksiaan varten, siirtelee ehkä kangaspuita rumpujen tieltä ja tangon taika täyttää entisen navetan.
Eli ei ole tyhjänä meidänkään navetta!
Leena Korsumäki, Vilppula
Meidän navetasta lähti viimeiset lypsävät tammikuussa 1991 valtion maitobonuksien kannustamana. Siitä alkaen se alkoi salakavalasti täyttyä erilaisella romulla. 90-luvun puolessavälissä huopakatto alkoi vuotaa, sitä paikattiin, mutta todettiin, että se pitäisi uusia.
Navetta on rakennettu 1952, ja kahtena edellisenä kesänä isä veljiensä kanssa poltti sen tiilet, yhteensä 40 000 kpl. Päätin, että rakennus ei saa hajota, vaan se on pelastettava. Tarvitsin työtiloja, ja kylältämme puuttui kokoontumispaikka: päätimme toteuttaa molemmat.
Emäntä kyseli usein remontin aikana, että mitä näillä tiloilla meinataan tehdä. Ei ole kysellyt enää.
Omana työnä, omasta puutavarasta remontista ei tullut älyttömän kallista. Kun vielä TE-keskus antoi rahoitusta, ei investointia ole tarvinnut katua. Navetassa on pidetty perhejuhlia, sekä omien että vieraiden. Omastakin takaa niitä riittää, kun talossa on viisi poikaa.
Kylän kokoontumiset, hirvipeijaiset, häät sun muut on navetassa vietetty. Omana työtilana soittimineen se on palvellut erinomaisesti. Tällä hetkellä se on pyhitetty emännän käyttöön. Hän tekee graduansa ja siihen tarvittava aineisto on siellä levitettynä pöydille ja penkeille. Siellä ne saavat olla rauhassa, eivätkä häiritse normaalia elämää kotona. Emmekä me toisaalta hänen työrauhaansa.
Navettamme on saanut uuden elämän ja se on mielestämme viihtyisä ja erittäin tarpeellinen.
Seppo Soittila, Hauho
Lehmien lähdettyä navettamme oli pari vuotta tyhjillään, kunnes veljeni oivalsi säilytystiloissa mahdollisuuden lautakasojensa varastointiin. Unelmissani navetta olisi sisustettu viihtyisiksi asuinhuoneiksi, mutta se vaatisi rahaa ja remonttitaitoja.
Sisko
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
