PELTOJAKO ELÄÄ EILISTÄ
Tuttu näky kesäliikenteessä. Jos pellot ovat kaukana toisistaan, saattaa viljelijän työajasta iso osa mennä maanteillä.Suomen peltojako on peräisin sotien jälkeiseltä ajalta, jolloin tiloja oli 300 000. Maatilojen lukumäärä on laskenut neljäsosaan, mutta peltojen koot eivät ole juuri kasvaneet. Peltojen etäisyydet ja hajanaisuus jarruttavat sekä maataloutta että liikennettä.
TEKSTI: Hanna Lensu KUVAT: Kari Salonen
Nuoret viljelijät nykyajan valistuneita
Eteläpohjalaisessa Laihian pitäjässä vuonna 1757 alkaneessa isojaossa Suomen pellot ja metsät jaettiin talojen kesken. Tuolloin tavoitteena oli, että jokaisella tilalla olisi yksi palsta tai ainakin mahdollisimman vähän lohkoja.
Samaan viisauteen kannattaisi pyrkiä 2000-luvulla, mutta maatalouden rakennemuutos repii jäljelle jäävien tilojen maita yhä enemmän hajalleen.
”Nykyään tilojen keskimääräinen peltoala on 33–35 hehtaaria. Jos tilojen määrä putoaisi nykyisestä 66 000:sta 25 000:een, peltoa olisi tilaa kohden sata hehtaaria. Kun peltolohkon keskikoko on 2,33 hehtaaria, tiloille tulisi kymmeniä uusia lohkoja”, sanoo maanmittausneuvos Arvo Kokkonen Maanmittauslaitoksesta.
Tilusten hajanaisuus korostuu, kun maatilojen lukumäärä vähenee. Aktiiviset viljelijät ostavat ja vuokraavat lisää peltoja, mutta useinkaan ostaja ja vuokraaja eivät pääse valitsemaan lisämaan sijaintipaikkaa. Peltoja hankitaan sieltä, mistä satutaan saamaan. Välimatkat pellolta toiselle ovat jo nyt venyneet kilometrien ja jopa kymmenien kilometrien pituisiksi.
”Jos tämä sukupolvi ei tee muutosta, seuraava sukupolvi tulee kysymään, miksi mitään ei ole tehty”, Kokkonen ennustaa.
Tärkeintä on pitää pellot viljelyksessä
Maanjakoa on paranneltu 1700-luvun lopulta lähtien uusjaoilla.
”Isojaon jälkeen aatelisto ja papisto näkivät, että tilusrakennetta täytyy edelleen kehittää. Nykyajan valistuneita ovat nuoret viljelijät, jotka samalla tavalla haluavat kehittää tilojaan teknologian vaatimusten mukaisesti. He näkevät tulevaisuuden ja valmistautuvat alati kiristyvään kilpailuun”, Kokkonen toteaa.
Maaomaisuuteen liittyy lähes aina vahvoja tunnesiteitä. Kokkonen arvostaa kuitenkin sitä, että nuorille viljelijöille maaomaisuus on yksi tuotannontekijä muiden joukossa. He pystyvät arvioimaan maata taloudellisilla perusteilla.
Kokkosen mielestä nykyiselle maatalousteknologialle tehokas lohkokoko olisi 5–10 hehtaaria. Hollannissa keskimääräinen lohkokoko on kuusi hehtaaria.
”Siellä on alueita, jotka on jaettu jo kolme kertaa toisen maailmansodan jälkeen.”
Lohkokokoa viljelijä ei juurikaan pysty omin toimin kasvattamaan. Se edellyttää Maanmittauslaitoksen tekemää alueellista tilusjärjestelyä. Sen yhteydessä punnitaan myös tie- ja kuivatusverkostojen tarkoituksenmukaisuus.
Kokkosen mukaan tilusten hajanaisuus vaikuttaa paitsi tuotannon tehon alenemiseen, myös liikenneturvallisuuteen.
”Liikenteen määrä ei vähene itsestään, päinvastoin se kasvaa koko ajan. Tuotantoliikenne pitäisi saada pois valtakunnallisilta teiltä. Tilusjärjestelyissä tavoite on, ettei traktoreilla tarvitse mennä maanteille eikä edes niiden yli.”
Kenenkään asemaa ei saa heikentää
Kokkonen toivoo, että maanviljelyksestä luopuvat joko myisivät tai vuokraisivat peltonsa.
”On jotenkin surullista, jos peltoja aletaan metsittää. Metsiä meillä on runsaasti ennestäänkin, ja kaikki peltoala tarvitaan viljelyyn. On ammattikunnan ja maatalouden etu, että alalta lähtevät antavat nuorille viljelijöille yrittämisen edellytyksiä.”
Tilusrakenteen kehittämisen kannalta olisi hyvä, jos peltoja tulisi myyntiin. Jos vuokrasopimuksia tehdään, niitä pitäisi tehdä nykyistä paljon pitemmille ajanjaksoille. Vuokrapelloilla on iso merkitys, sillä 30 prosenttia Suomen pelloista on vuokrattuja.
”Suomalainen piirre on ollut, että vuokra-ajat ovat hyvin lyhyitä, jopa yhden kasvukauden pituisia. Voi kysyä, miten paljon vuokralainen haluaa tehdä perusinvestointeja kuten kalkitusta tai salaojitusta, jos vuokrasopimus on hyvin lyhyt.”
Jos vuokra-aika olisi vaikkapa 20 vuotta, myös vuokrapellot voitaisiin ottaa huomioon tilusten järjestelyissä. Ne voitaisiin sijoittaa vuokraajan maiden viereen maanomistajien näin halutessa. Tästä hyötyisi myös vuokraaja, Kokkonen vakuuttaa.
”Vuokramaiden markkinakelpoisuus paranee, kun ne tulevat tie- ja kuivatusverkoston piiriin.”
Pitkäaikaisen vuokrauksen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että vuokrasuhde päättyy lopulta maakauppoihin.
”Keski-Euroopassa tehdään pitkiä vuokrasopimuksia ja siellä on sellaisia viljelijöitä, joilla ei ole lainkaan omaa peltoa, ainoastaan vuokramaata”, Kokkonen sanoo.
Lohkokoko ei parane itsestään
Länsi-Suomessa tavallinen nauhamainen tilusrakenne johtuu historiallisista syistä. Joki oli kulkuväylä, jonka varteen asutus sijoitettiin. Tilusrakenneongelmat eivät kuitenkaan koske pelkästään Länsi-Suomea.
”Ennen kuin tutkimme asiaa, luulimme, että Pohjanmaa olisi erittäin vaikea alue. Se ei pitänyt paikkaansa. Ilmiö koskee koko maata. Esimerkiksi Itä-Suomen järvialueilla on myös pirstoutuneisuutta”, Kokkonen sanoo.
Hänen mukaansa vain Lapissa, Kainuussa ja osassa Pohjois-Karjalaa tarvittavat uudistukset hoituvat pääsääntöisesti maanomistajien välisillä kaupoilla. Muualla tarvitaan maanmittareita.
Noin 15 prosenttia Suomen peltoalasta on järjestelty uudelleen tai parhaillaan järjesteltävänä. Järjestely käynnistyy nykyään aina selvittelyllä. Maanmittauslaitoksen virkamiehet selvittävät, onko alueella maanomistajien mielestä uudistustarvetta.
Jos kiinnostusta löytyy, hanke voidaan aloittaa – silkkihansikkain. Yksi tärkeä ohjenuora on se, ettei kenenkään asemaa saa heikentää.
”Meidän pitää aina muistaa, ettemme järjestele omia, vaan muiden ihmisten maita. Yritämme toimia niin, että meidän toimintamme takia ihmissuhteet eivät kärsisi. Järjestely on iso tapahtuma, siinä mennään lähelle ihmisiä ja heidän syvimpiä tuntojaan. Pitää olla luottamus virkamiehen puolueettomuuteen ja luotettavuuteen, olipa kyseessä sitten pelto, metsä tai tie.”
”Tilusjärjestelyissä tavoite on, ettei traktoreilla tarvitse mennä maanteille eikä edes niiden yli.”
Sitäkin Maanmittauslaitoksessa on tutkittu, onko tilojen lohkokoko kasvanut, jos niiden tuotanto ja peltoala on laajentunut. Näin ei ole, valitettavasti.
”Lisää maata ostaneilla tiloilla lohkokoko ei ole suurentunut lainkaan. Tilat ostavat, mitä myyntiin sattuu tulemaan, ja usein tällaiset pellot ovat pieniä. Keskimääräinen lohkokoko on säilynyt 2,33 hehtaarissa ainakin 25 vuotta.”
Joko ikääntymisen tai muun syyn vuoksi tuotannosta luopuvat panevat aika harvoin peltojaan ja metsiään myyntiin. Juuria ei haluta katkaista.
”Ajatellaan, että minä ainakin vielä hoidan suvun omaisuuden omalta osaltani. Jos omat lapset eivät suvun perintöä enää halua, se on sitten heidän asiansa”, Kokkonen pohtii.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
