Puhe perheen ja työn yhteensovittamisesta on puuta heinää: pienten lasten elämän rytmi ei millään asetu työelämän ideologiaan

Valtotieteen tohtorin Markku Lehdon mukaan syntyvyyden alentumisessa on kysymys on teollisen yhteiskunnan toimintaa ohjaavista arvoista ja periaatteista. Kuva: Hanna Linnove

Suomessa on jo usean vuoden ajan kuolleiden määrä ylittänyt syntyneiden määrän. Tilastokeskuksen laatiman laskelman mukaan seuraavan 40 vuoden aikana kuolee 700 000 enemmän kuin syntyy. Syntyvyys on historiallisen alhainen ja alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Maahanmuutto voi korvata poistumaa, mutta jäljelle jää kysymys, miksi syntyvyys alittaa tason, joka pitää asukasluvun entisellään.

Asia on ollut päättäjien tiedossa vuosikausia. Käytettävissä on myös tuoreita selvityksiä, jotka valaisevat monipuolisesti väestökysymystä niin meillä kuin muualla. Tietoa on saatavilla esimerkiksi siitä, miten syntyvyys vaihtelee iän, koulutuksen ja asuinpaikan mukaan.

Väestön väheneminen ei koske vain Suomen tai joidenkin eurooppalaisten maiden näkymiä. Esimerkiksi Kiinan ja Japanin asukasluvut ovat menossa kovaa vauhtia alaspäin ja Intia on tekemässä niille seuraa. Globaali syntyvyys on Afrikkaa lukuun ottamatta asettumassa uusiutumistason alapuolelle eikä ole syytä epäillä, etteikö sielläkin käänne olisi aikanaan tulossa.

Muutos tulee ensin hitaasti, kun maapallon suuret ikäluokat korvaavat pienempiä ikäluokkia. Kun globaali kokonaishedelmällisyysluku asettuu eurooppalaiselle tasolle, väestön supistumisvauhti kiihtyy ja muutamassa sadassa vuodessa maapallon väkiluku painuu murto-osaan nykyisestä. Ihmisestä tulee uhanalainen laji.

Kannattaako katsoa noin kauas? Kyllä, silloin ymmärrämme, kuinka perustavasta kehityskulusta puhumme. Vielä hetki sitten puhuimme väestöpommista. Huoli oli aiheellinen, kasvu näytti loputtomalta. Nyt näemme. että kasvu taittuu, joskin nopean väestökasvun seurauksien kuten hallitsemattoman muuttoliikkeen kanssa painitaan vielä pitkään. Väestön määrän aleneminen ei myöskään ehdi helpottaa käsissä olevien ympäristöongelmien ratkaisua.

Alhaista syntyvyyttä on pidetty vääjäämättömänä osana ”modernia” yhteiskuntaa, jossa koulutus vie yhä pidemmän osan nuoruusvuosista, työmarkkinoilta halutaan löytää vakaa asema ennen perheen perustamista ja lopulta voidaan luottaa siihen, että sosiaaliturva pitää huolen vanhuusvuosista. Syvemmälle mentäessä nähdään, että kysymys on teollisen yhteiskunnan toimintaa ohjaavista arvoista ja periaatteista.

Kesti kaksisataa vuotta, ennen kuin teollisen yhteiskunnan elinympäristölle aiheuttamat uhat ymmärrettiin, ja siitä vielä lähes sata vuotta ennen kuin ne otettiin vakavasti. Toinen teollisen yhteiskunnan piirre on jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka sekin on ollut nähtävissä lähes kolmesataa vuotta. Molemmissa tapauksissa tuotannon ja elämäntavan haitat on häivytetty ulkoistamalla, ensin mainitussa tapauksessa ympäristöön, jälkimmäisessä lapsiperheille.

Ymmärrämme asetelman paremmin, kun katsomme teollisuutta edeltävään yhteiskuntaan. Siellä luonnonvoimat määräsivät elämän rytmiä ja sisältöä. Industrialismin myötä ihanteeksi tuli, että asiat sujuvat kaavamaisesti, ennustettavasti, ilman häiriöitä ja keskeytyksiä.

Yhteiskunnan arvojen hierarkiassa aineellinen hyvä, helppous, nopeus ja hyödyllisyys korostuivat niin työssä kuin ihmissuhteissa yleisemmin.

Jokainen lapsiperheen elämään tutustunut tietää, että siellä asiat menevät juuri päinvastoin. Kaavamaisuudesta ja ennustettavuudesta ei ole tietoakaan ja kaikki hyvät pyrkimykset keskeytyvät odottamattomalla tavalla. Puhe perheen tavoitteiden ja työn vaatimusten yhteensovittamisesta on enimmäkseen puuta heinää. Pienten lasten – ja kaikki lapset ovat aluksi pieniä – elämän rytmi ei asetu työelämän ideologiaan, vaikka kuinka yhteen sovitettaisiin.

Jos pyritään vakaaseen väestökehitykseen, niin perhepoliittisten etujen näprääminen ei riitä. Tarkasteluun olisi otettava elämämme perusvalintoja ohjaavat arvot, normit ja tavat. Niitä ei voi muuttaa nopeasti eikä muodollisilla päätöksillä eikä irrallaan muusta maailmasta, mutta muutostarvetta ei voi kiistää. Lapsi on niiden valossa hidaste ja hidasteita ihmiset koettavat välttää.

Voimme toki todeta muutoksen mahdottomaksi ja jatkaa kulutuskeskeistä elämäntapaamme. Se voi tuntua myös paljon houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Vanhasta kiinni pitäminen on täysin mahdollista. Sitten ei tietenkään kannata nurista alhaisesta syntyvyydestä. On vain hyväksyttävä elinympäristössä ja väestökehityksessä näkyvät seuraukset.

Markku Lehto

Valtiot. tri

entinen sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö