Aseseppä Sakari Toivonen, Ypäjä Pitkäpinnaista piipunviilausta

Kuva: Riitta Mustonen Asesepän leipä tulee pienistä korjauksista, tietää Sakari Toivonen. 

”Syksy on asesepän hommissa sesonkiaikaa. Metsästäjät tuovat silloin pyssynsä korjattavaksi. Aseita kannattaisi huoltaa säännöllisesti, mutta taitaa olla ihmisluonteessa, että asiat jäävät viime tippaan. Nauratti, kun kävin itsekin katsastuttamassa vaimon auton viimeisenä päivänä.

Remontoin asesepän pajan kotitilan navettarakennukseen. Ikkunoihin piti asentaa kalterit, aseille on oltava lukollinen säilytystila ja poliisi käy kerran vuodessa tarkistamassa tilat ja asekirjanpidon. On pantava ylös, mitä aseita on säilytyksessä ja kirjattavat niiden omistajat ja lupien tiedot.

Opiskelin asesepäksi Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen aseseppä-artesaanilinjalla. Ennestään minulla oli metallialan ammattikoulutus.

Ammatti on harvinainen mun ikäiselle. Määkin hommasin koneita pikkuhiljaa ja luvat rauhaksiin. Kun vanhat maanviljelijät toivat mulle aseita korjattavaksi, niin näin niitten ajattelevan, että ai, se olikin tommonen poikanen. Nyt vasta ihmiset luottaa, että osaan jotain tehdäkin.

Tasaisella suorittamisella olen saanut nimeä. Välillä joku soittaa perään ja kiittää, ja sellanen pelastaa monta päivää. Mutta paras kiitos on, kun ei kuulu mitään jälkeenpäin.

Tämä homma vaatii pitkää pinnaa etsiä vikaa. Monesti vika on ihan muualla kuin ensin luulee. Siksi en sano viasta mitään ennen kuin olen avannut aseen.

Itse työ on sitten semmoista näpräämistä. Paljon on käsin sovittamista ja viilaamista. Täytyy osata hahmottaa, miten mekaaninen laite toimii.

Vanhoja aseita tuodaan korjattaviksi, koska uusiin aseisiin saa vähän huonosti lupia. Moni korjauttaa mieluummin vanhan kuin rupeaa luparuljanssiin, ja sehän on mulle hyvä asia.

Yllättävän vähän olen kohdannut mitään rikollista. Ne kellä on luvattomia aseita, hoitaa asiansa muualla. Tuntuu, että aseenharrastajaporukka on niin tiukan seulan läpi käynyttä, ettei sinne epärehellisiä mahdu.

Asiakkaani ovat enimmäkseen metsästäjiä ja urheiluampujia. Olen muokannut kiväärejä hirvenhiihtäjille ja korjannut sata vuotta vanhoja mustaruutiaseita.

Vanhat aseet ovat yleensä paljon kruusatumpia kuin uudet. Silti aina on osattu tehdä yksinkertaisia ja halpoja aseita.

Peruskivääri hyvällä huollolla ja piipun vaihdolla kestää isältä pojalle. Minulle huoltoon tulevat hirvikiväärit ovat helposti 40 vuotta vanhoja. Mutta oikeasti muutaman vuoden välein ase olisi hyvä putsata, kiristellä ruuvit ja vetää tukkiin uudet öljyt.

Talvella minulla menee muutama viikko metsätöissä, ja asesesongin ulkopuolella teen rakennustöitä. Lomia en ehdi juurikaan pitää, mutta vaihtelevan työn takia niitä ei niin kaipaakaan.

Vaimo on vähän huomautellut, kun kesä on kiireisintä aikaani. Mutta toisaalta harrastamme yhdessä kaikennäköistä, hän kun on teknisen työn opettaja. Meidän pojat ovat vasta 1- ja 3-vuotiaita, ja siitä pidän huolen, että olen heidän kanssaan päivän viikossa osittaisella hoitovapaalla.

Työtä teen radiota kuunnellen. Päivällä käyn kylällä syömässä, että näen ihmisiä. Jos olisin kahdeksan tuntia päivässä vain yksin pajassa, seinät kaatuisivat päälle.

Jos aseen korjauksessa on hankala homma, korjaan välillä toista asetta. Kaikesta oppii. Joku on sanonutkin, että kun kaikki hommat osaa, kannattaa lopettaa.

RIITTA MUSTONEN