Itsenäisyyttä kohti

Kolumni

KIRSTI MANNINEN

Uuden romaanin kirjoittaminen on aina suuri seikkailu. Matkalla on ylä- ja alamäkensä, sumuiset suonsa ja eksyttävät korpensa, mutta myös hämmästyttäviä näköalapaikkoja, jotka auttavat näkemään sekä menneisyyttä että nykyisyyttä ja joskus tulevaisuuttakin ihan uusin silmin.

Ruokarouvan tarina, jonka juuri sain valmiiksi, sijoittuu vuosiin 1914–1918. Jokainen kirja, jonka olen kirjoittanut, on vaikuttanut maailmankuvaani.

Tämän uusimman myötä olen oivaltanut, miten hämmästyttävää on, että Suomesta onnistuttiin tekemään itsenäinen valtio ensimmäisen maailmansodan kurimuksessa ja Venäjän imperiumin sortuessa, olkoonkin että vasta verisen veljessodan jälkeen.

Lähtötilanne oli näet todella sekasortoinen. Ensimmäisen maailmansodan käynnistyessä keisarillinen Venäjä oli aloittanut Suomessa myös entistä rajummat sortotoimet: tavoitteena oli Suomen kansalaisuuden lakkauttaminen ja suomalaisten täydellinen venäläistäminen.

Koska Venäjä oli ajautunut sotaan Saksan kanssa, se pelkäsi syystäkin saksalaisten maihinnousua Suomeen ja hyökkäystä Pietariin. Niinpä Suomesta tuli jättiläismäinen sotilasleiri, kun maan etelärannikkoa ja sisämaatakin ryhdyttiin linnoittamaan kustannuksista tinkimättä.

Linnoitustöihin osallistui vuosikausia noin 4 000 venäläistä sotilasta sekä tuhansia vapaaehtoisia tai pakko-otoilla määrättyjä suomalaisia. Vuonna 1916 tänne tuotiin myös 3 000 kiinalaista, joista suurin osa oli ‑”punapartoja” eli pahamaineisia matsuurialaisia rangaistusvankeja.

Enimmillään Suomessa oli kesällä 1917 noin 100 000 venäläistä sotilasta eri varuskunnissa ympäri maata.

Eikä tässä vielä kaikki: juuri tuolloin oli rautaiseen kuriin perustunut Venäjän keisarinvalta sortunut helmikuun vallankumoukseen. Svabodan eli vapauden nimissä sotilaat tappoivat upseereitaan ja joukko-osastoissa vallitsi enemmän tai vähemmän anarkia, paikallista järjestystä valvova virkakoneisto nimismiehineen ja poliiseineen oli lakkautettu ja sen tilalle oli syntynyt erilaisia miliisejä ja aseistettuja järjestyskaarteja.

Svaboda ulottui myös työpaikoille, jossa lakkojen avulla vaadittiin mm. vihattujen esimiesten tai työnjohtajien erottamista.

Kaaoksen ytimenä oli valtava talous- ja elintarvikekriisi. Linnoitustöiden ja sotateollisuuden avulla Suomeen oli luotu runsaasti työpaikkoja, jotka vallankumouksen ja Venäjän rahavarojen ehtymisen myötä katosivat muutamassa kuukaudessa.

Elintarvikehuolto, joka oli jo pitkään ollut muun muassa tuontiviljan varassa, petti vallankumouksen jälkeen täydellisesti, eivätkä sitä ainakaan helpottaneet kevään ja kesän 1917 maatalouslakot. Jo kesällä 1917 työttömyys ja nälkä muuttuivat rajuiksi mellakoiksi.

Kun bolshevikit kaappasivat lokakuussa 1917 vallan Venäjällä, Suomessakin yhä useampi uskoi, ettei oloihin saada parannusta muuta kuin väkivaltaisella vallankumouksella.

On todellinen ihme, että tästä sotkusta onnistuttiin parissakymmenessä vuodessa rakentamaan valtio, joka ratkaisi torpparikysymyksen, toteutti yleisen oppivelvollisuuden ja asevelvollisuuden, saavutti lähes täydellisen elintarvikeomavaraisuuden, selvisi sekä äärioikeiston kapinoista että vasemmiston maanalaisesta toiminnasta ja pystyi loppujen lopuksi kokoamaan voimansa talvi- ja jatkosodan vuosina.

Tätä taustaa vasten on varsin merkillistä, jos Suomi ei enää pysty ratkomaan nykyisiä ongelmiaan.