Kuka kuorii kermat maidostamme?

Vuonna 1962 maidontuottajat ihmettelivät sitä, kuinka he saavat maitolitran vähittäishinnasta vain noin 70 prosenttia. Tänä päivänä maidontuottajat ihmettelevät, kuinka maitolitran vähittäishinnasta jopa 60 prosenttia menee muille, ja tuottaja saa vain noin 40 prosenttia.

Kuitenkin maidon käsittely meijerissä sisälsi jo vuonna 1962 samat vaiheet kuin tänä päivänä: pastöroinnin, homogenisoinnin ja rasvaprosentin vakioinnin. Tosin silloin melkein kaikki kulutusmaito vakioitiin neljä prosenttia rasvaa sisältäväksi. Tänä päivänä kulutusmaito kuoritaan enimmäkseen vain 1,5 prosenttia tai 0 prosenttia rasvaa sisältäväksi. Niin sanotussa täysmaidossakin on rasvaa vain 3,5 prosenttia. Kulutusmaidoista kuorittu kerma käytetään muihin tuotteisiin.

Maidon pakkaus- ja käsittelykulut eivät vanhaan aikaan olleet ainakaan pienemmät kuin tänä päivänä, kun nyt kaikki käsittely tapahtuu valtavasti isommissa yksiköissä. Tuolloin vielä suurin osa päivittäisestä maidosta myytiin kaupoissa irtomaitona.

Asiakkaiden omiin pikkukannuihin mitattiin kaupassa pitkävartisella litran mitalla meijerin tonkasta 2–4 litran kertaostos. Isoissa valintamyymälöissä oli irtomaitoautomaatteja, jotka toimivat samaan tyyliin kuin käsin pumpattavat bensamittarit.

Näiden mittarien säiliöihin maito piti kaataa meijerin tuomista tonkista. Lisäksi oli päivittäin pestävä mittari, letkut ja säiliö tai tonkat, tietenkin huolella.

Muovipusseihin pakattu maito ja ensimmäiset tölkkipakkaukset olivat 1960-luvun alussa vasta tulossa laajempaan käyttöön ja kierrätettävät lasipullot olivat juuri poistumassa käytännöstä. Tämän sekalaisen vaiheen pakkaus- ja käsittelykustannus ei varmastikaan voinut olla halvempaa kuin nykypäivän maitotölkkien massakäyttö – vaikka huomioidaan tölkkiaihioiden hintakin.

Maidon keräily maitolaitureilta oli tuohon vanhaan aikaan varmasti kalliimpaa kuin maidon nouto tilatankeista nykyään.

Maidonlähettäjätilan lehmäluku oli enimmäkseen vain 2–8. Päivittäin lähetetty maitomäärä oli enimmäkseen vain 10–100 litraa tilaa kohden. Isommat navetat olivat harvinaisia.

Meijereitä sen sijaan oli paljon. Esimerkiksi Tampereen kaupungissa toimi vielä vuonna 1962 viisi meijeriä: Valion meijeri (Maito Pirkka aloitti uudella meijerillään heinäkuussa 1962), Osuusliike Voiman meijeri, Tampereen Meijeriliike, Tammelan meijeri ja Virtasen meijeri. Jopa samalta kylältä saattoi mennä maitoa näihin kaikkiin meijereihin. Melkein kaikissa kylissä kulki useampi maito­auto.

Näihin aikoihin meijerit kuitenkin vähitellen pääsivät sopimukseen yhteiskuljetuksista ja maitoautoralli kylillä väheni. Vastaavasti sitten maitoautot ajoivat pitkin kaupunkia jakamassa kuormaansa eri meijereihin.

Maitoauton miehistöön kuului kuljettajan lisäksi apumies, joka noukki maitokannut maito­laitureilta. Vaikka autokalusto oli tuolloin halvempaa, silti pikkuerin päivittäinen poiminta ei voinut olla halvempaa kuin nykyinen maitojen nouto suurista tilatankeista joka toinen päivä.

Kuka siis kuorii jokapäiväisen maitomme?

kirjoittaja on toiminut 1954–55 maitoauton apumiehenäja 1961–62 Kulutusmaidon Tuottajien Liiton konsulenttina