Piippujen kertomaa

Juankoskella itäsuomalaisen teollisuuden historia näkyy yhdellä silmäyksellä. Pieneltä harjulta näkee vanhimmat rakennukset 1850-luvulta ja taustalla modernin Stromsdalin kartonkitehtaan. Etualan vanhimmat osat näyttävät kuin nukkekodilta nykyaikaisen paperitehdaskompleksin kyljessä.

Itä-Suomessa oli aikanaan kolmisenkymmentä ruukkia ja useita rautakaivoksia. Juankoski on hyvä esimerkki siitä, että teollisuus on jo alusta asti rakennettu parhaalle paikalle. Itä-Suomen ensimmäinen järvimalmiruukki käynnistyi siellä vuonna 1752. Hyvä koski ja puun saanti olivat toiminnan edellytyksiä.

Juankosken ruukki on Ilomantsin Möhkön ohella parhaiten säilynyt ruukkialue Itä-Suomessa. Ruukin ajoilta on jäljellä museoksi muutettu vuonna 1850 rakennettu masuunin ulkokuori, tiiliset putlausrakennus ja konepaja sekä patruunan kartano.

Viereen noussut kartonkitehdas on ollut vanhojen rakennusten pelastus. ”Jos tehdasta ei olisi, näin paljon vanhoja rakennuksia ei olisi jäljellä. Hyvin tehtyjä rakennuksia on tarvittu, ja yli satavuotias halli on edelleen tehtaan käytössä”, toteaa Marja-Sisko Pihl, joka on Juankosken Kulttuurihistoriallisen seuran puheenjohtaja.

Konepajassa järjestetään harrastetoimintaa. Illalla siellä on teatteriesitys. Vanha putlausrakennus on varasto.

Kartonkitehdas rakennettiin myöhemmin samalle paikalle kuin ruukki, koska niin paljon oli jo valmiina. Koski oli valjastettu ja puun reitit tehtaalle valmiina. Ensimmäinen puuhiomo nousi ruukin viereen vuonna 1906. Tehdas on laajentunut vähitellen osa kerrallaan ja vanha on pysynyt käytössä uuden rinnalla.

Juankoskella historiallinen seura huolehtii, että tehtaan ja järvimalmin historia säilyy tiedossa. Ruukit tuottivat aikanaan kolme neljännestä Suomen raudasta, mutta suurin osa tiilistä rakennetuista ruukeista on nykyisin kadonnut tai kasa raunioita.

Jäljelle jääneitä piippuja tai masuunitorneja on suojeltu ja korjattu. Museovirasto ja historiayhdistykset pitävät niitä yllä.

Järvimalmista kiinnostuttiin toden teolla 1700-luvun loppupuolella, koska Suomessa oltiin liian riippuvaisia Ruotsista laivatusta kaivosmalmista. Se ei oikein käynyt vuoden 1809 jälkeen, kun Suomi oli liitetty Venäjään.

Järvimalmiruukkeja perustettiin umpimetsään kauas sivistyksestä. Pikkuhiljaa niiden ympärille kasvoi yhteisöjä ja syntyi monenlaisia alihankintaketjuja. Ruukki tarvitsi ruokaa, tarvikkeita ja ennen kaikkea raaka-ainetta sekä hiiltä. Juankoskella eli 1800-luvun lopulla noin tuhannen hengen tehdasyhdyskunta.

Tuotannon tehokkuutta pohdittiin Juankoskella jo 1800-luvun alusta saakka. Todettiin, että pelkkä raudan tekeminen ei ole kannattavaa, vaan sitä pitää jalostaa pidemmälle.

”Siksi ruukilla oli konepaja, jossa tehtiin patoja, pannuja ja maatalouskoneiden osia. Ristit rikkaiden haudoille olivat tärkeä tuote”, Pihl sanoo.

Ruukkien aikaan osattiin jo kaivaa malmia maan sisästä, mutta 1800-luvulla malmin nostaminen miesvoimin järvenpohjasta oli halvempaa kuin louhiminen. Hyvistä malmijärvistä nostetun malmin rautapitoisuus oli kaivosmalmin luokkaa.

Juankosken ruukki sammui 1910. Järvien kolaaminen malmin vuoksi jäi, koska kaivaminen kehittyi ja alkoi tuottaa paremmin. Ruukit jäivät tyhjilleen ja rakennukset alkoivat rapautua.

Raudan kysyntä kuitenkin kasvoi. Raudan tuotantohuippu Suomessa oli vuonna 1978. Silloin tuotettiin lähes 15-kertainen määrä rautaa verrattuna järvimalmin huippulukemiin.

Kaivokset olivat huomattavasti suurempia ja tehokkaampia kui ruukit. Suurin rautakaivos oli Otanmäessä. Nykyisin Kajaanin kaupunkiin kuuluvasta Otanmäestä louhittiin kaikkiaan yli 25 miljoonaa tonnia malmia. Siellä kaivoksesta on jäljellä läjitysalueita, jätemäki, hallintorakennuksia ja kaivostorneja.

Tosin kaivokset eivät nykyteollisuuden malliin synnyttäneet suurta rakennusmassaa, koska malmia kaivettiin maan alla. Torneja tarvittiin malmihissiä varten.

Vanhasta teollisuudesta jää viimeisenä jäljelle jokin korkea maamerkki. Vaikka kaikki muu olisi kadonnut aikoja sitten, maastossa törröttää tiilinen piippu tai betoninen kaivostorni. Ainakin Otanmäessä, Kaavin Liukonlahdessa ja Leppävirran Paukarlahdessa kaivostorneja näkyy valtatielle.

Kaiken kaikkiaan tyhjilleen jäänyttä teollisuutta on Itä-Suomessa yllättävän vähän. Kuopion Kulttuurihistoriallisen museon yli-intendentin Tapio Laaksosen mielestä se johtuu siitä, että teollisuus on alunperinkin rakennettu parhaille paikoille.

”Rakennuksia on otettu uuteen käyttöön. Teollisuus samalla paikalla on jatkunut, se on vain vaihtanut muotoaan. Kaikki hyödyllinen on käytössä”, Laaksonen tuumii.

Kuopion Itkonniemessä on jäljellä muutakin kuin piippu tai torni. Vanha kuitulevytehdas on esimerkki uudesta teollisuudesta, joka ei maailmantalouden myrskyissä pysynyt pinnalla. Se on seisonut tyhjillään Kallaveden rannalla 2000-luvun alusta saakka.

Tyhjä tehdas on lohduton näky. Valtavan tehtaan kellari on muuttunut uima-altaaksi, sillä katto on vuotanut vuosia. Henkilökunnan tiloihin on jostain syystä jätetty työkenkiä lojumaan, vaikka kaikki muu on siivottu pois.

Isossa, tyhjässä hallissa leijuu tunnelma, että joskus tässä oli jotain suurta ja tuhansille ihmisille tärkeää. Nuoriso on rikkonut ikkunoita ja maalannut seinille iskulauseita. Tehdas odottaa vain purkutuomiota.

Aikaisemmin uuden vaiheen tullessa teollisuuden mittakaava on kasvanut. Hiipuvan teollisuuden tilalle on keksitty uutta, sillä luonto on tarjonnut puuta ja maaperä malmia. Mutta suurentumisen aika taitaa olla ohitse. Ainakaan Itkonniemessä suurempaa teollisuutta ei tilalle tule.

Itkonniemi on niin hieno paikka lähellä keskustaa, että sinne rakennetaan tulevaisuudessa asuntoja.

Mutta mitä vanhan teollisuuden tilalle sitten voi tulla? Tavallisimmin tulee uutta teollisuutta.

Otanmäellä kaivoksen lopettaminen ei jättänyt ympärille kasvanutta kylää tyhjilleen. Transtech on rakentanut uuden tehtaan kylän lähelle. Hylätyn kaivoksen naapurissa tehdään nyt junanvaunuja. Kylällä on kauppa, pari baaria ja huoltoasema.

Liiketiloja on tyhjillään, mutta kaupungistahan palvelut nykyisin haetaan. Kerrostalot näyttävät asutuilta, tyhjiä asuntoja ikkunaverhoista päätellen on vain muutama.

Myös Liukonlahdessa on uutta kuhinaa. Kaivosta ei avata, mutta vieressä oleva rikastamo käynnistyy ensi vuonna uudestaan. Kaivosteollisuudessa laitoksia avataan ja suljetaan sitä mukaa, kun maailmanmarkkinahinnat kehittyvät. Liukonlahdessa jalostaminen alkaa uudestaan, koska Outokummusta louhitaan malmia siellä rikastettavaksi.