Eläintä oppimaan
17.1.201815:00
Meillä oli vieraita, ja he halusivat mukaan iltatallille. Ruokkiessani lampaita päästin pässit - Rusinan, Armanin ja Jaren - tallin käytävälle irti hengailemaan. Vierasperheen lapset olivat kauhuissaan ja he säntäsivät käytävällä karkuun pässien juostessa kiinnostuneena perässä.
Pian lapset kuitenkin uskoivat, että kun pysyy rauhallisena paikallaan, pässit tulevat luokse nauttimaan rapsutuksista.
Asia jäi mietityttämään. Eläinten kanssa kommunikointi ei ole vaikeaa, mutta silti jokaisella eläimellä on joitakin omia kommunikoinnin lainalaisuuksia, joita olisi aidosti tarpeellista ja ainakin kiinnostavaa kaikkien ihmisten tietää.
Kyllä Suomessa koululaitos opettaa kaikenlaista, ja kieliäkin vaikka millä mitalla, mutta milloin opetussuunnitelmaan tulisi aine, missä voisi opetella eläinten kieltä?
Ihmisten suhde eläimiin on vuosien saatossa muuttunut. Yhä harvempi pitää eläimiä, mutta toisaalta niiden pitäminen on sitäkin valvotumpaa. Eläinten oloihin kiinnitetään huomiota koko ajan enemmän, eläimiä tulee kunnioittaa ja ymmärtää.
Mutta entä ne kaikki ne ihmiset, joilla ei ole eläimiä, mitä he tietävät eläimistä tai niiden käytöksestä?
Eivät paljoakaan.
Viime kesänä kotieläinpihallani erään kaupunkilaisperheen isä meinasi tikahtua nauruun: kun hän oli lukenut pässien infokylttiä ääneen, hänen lapsensa olivat tuohtuneet, että kuinka isä kehtaa kovaan ääneen nimitellä noita söpöjä lampaita pässeiksi.
Samoin, kun lipun oston yhteydessä kerrottiin vierailijoille mitä eläimiä missäkin asustaa, moni ilmaisi huolensa siitä, kuinka he tunnistaisivat kaikki eläimet?
Onneksi aitausten edessä on kyltit, että tässä on vuohi, tuolla aasi ja tässä ankat.
Kuulostaa maalaisista hassulta, mutta on kaupunkilaisnäkökulmasta myös ihan loogista. Siinä missä ennen joka maatalossa oli eläimiä, ne ovat nyt vain etäisiä muistoja lastenkirjoista tai kaukaa nähtyjä laumoja laitumella mökkimatkan varrella.
Kontaktipintoja eläimiin (koiria ja kissoja lukuun ottamatta) on enää vähän. Ehkäpä eläinten kielikurssit eivät olisi houkutteleva myyntivaltti lukion kurssiksi, aika harva sitä latinaakaan enää nykypäivänä lukee.
Silti kun ihmiset kysyvät minulta, miten vieraiden eläinten kanssa kannattaa toimia, ohjeistan aina, että jos et ole varma, mitä se sinusta tuumaa, pysy mieluummin vähän kauempana. Eihän me vieraiden ihmistenkään kimppuun heti hyökätä rapsuttelemaan.
Vähän hankalampien ihmisten varalle voisi muuten lanseerata lapsuudenkodistani tutun puolustusvälineen, hanhikepin.
Meillä oli useampaan kertaan kasvamassa pieni parvi hanhia.
Aina ensimmäisenä kesänä hanhet olivat ihania. Ne seurasivat meitä lapsia mukaan jopa uimaan ja muutenkin pyörivät pihalla menossa mukana.
Seuraavana kesänä, sisällä vietetyn talven jälkeen, aikuisiksi kasvaneiden hanhien sihinä ja terävät puraisut olivat jotain aivan muuta kuin ihanaa. Silti ne olivat aina pihalla vapaina, ja tätä varten teimme siskojen kanssa hanhikeppejä.
Hyvä hanhikeppi oli reilun metrin pituinen oksa, minkä päässä oli haara, jolla saattoi pysäyttää aggressiivisen hanhen hyökkäyksen asettamalla kepin haaran hanhen kaulaan ja pitämällä sen sillä tavoin loitompana.
Ihan kätevä sellainen olisi yli innokkaiden ihailijoiden loitompana pitämiseen. Toki aika rauhassa on täällä Sääskjärvellä saanut elellä, toistaiseksi ei ole ollut ihmis-hanhikepeille käyttöä.
Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
