Jatkuva kasvatus ei takaa monimuotoisuutta

Hakkuumäärien lisäämistä nykyisestä on vastustettu muun muassa sillä, että se olisi vaaraksi metsien monimuotoisuudelle. Keijo Isokallio kirjoittaa (HS 6.9.) metsien hoidosta, että "nykymenolla maamme luontoarvot hupenevat olemattomiin" ja että "luonnon monimuotoisuuden kannalta perinteinen, jatkuvan kasvatuksen periaate on vaihtoehto".

Hän ei kuitenkaan perustele väittämäänsä millään tavoin. Helsingin Sanomilla näyttää olevan tapana julkaista vain perustelemattomia mielipiteitä.

Se, että jatkuvalla kasvatuksella kyettäisiin säilyttämään metsäluonnon monimuotoisuus paremmin kuin jaksottaisella metsien hoidolla ja hakkuilla, on virheellinen käsitys. Eniten lajien monimuotoisuuteen vaikuttaa se, että metsässä on eri kehitysvaiheita, puuttomasta alasta vanhaan metsään.

Metsämaan ollessa paljas kasvupaikan lämpötila ja kuivuus ovat korkeampia kuin puustoisessa metsässä. On joukko lajeja, jotka tarvitsevat tällaisen elinympäristön. Toinen metsän kehitysvaihe, jossa elää siihen erikoistuneita lajeja, on runsaasti lahopuuta sisältävä vanha metsä.

Kolmas tärkeä tekijä on tavallisesta metsämaasta poikkeavat elinympäristöt, kuten lehdot, puronotkot, letot, joissa elää niille ominainen lajisto.

Eri kehitysvaiheet kuuluvat metsien luontaiseen kiertokulkuun. Jatkuvassa kasvatuksessa metsä on aina samassa kehitysvaiheessa, jossa elää vain osa metsien lajeista.

Jaksottaisessa metsien hoidossa kaikki edellä mainitut monimuotoisuuteen vaikuttavat tekijät on otettu huomioon jo 1990-luvulta lähtien.

Siinä metsän eri kehitysvaiheet seuraavat toisiaan. Kuolleet ja lahoavat puut jätetään puunkorjuussa metsään, mikäli niiden määrä ei ylitä lain sallimia rajoja. Kasvupaikat, joissa on erityisiä luontoarvoja, jätetään toimenpiteiden ulkopuolelle. Jo hakkuuilmoitusta tehtäessä on selvitettävä, onko hakkuualalla sellaisia luontoarvoja, jotka tulee säilyttää.

Muutokset metsissä näkyvät joskus vasta vuosikymmenien, jopa vuosisatojen kuluessa. Metsien lisähakkuissa ei millään tavalla muuteta monimuotoisuuden säilyttämiseksi tarkoitettuja toimenpiteitä. Hakkuissa käytetään sitä ylijäämää, joka on syntynyt tavallisten talousmetsien kasvussa.