Alimittaisten puiden hakkaaminen vessapaperiksi ei tunnu enää olevan Suomen isoin ongelma

Vihdoin on koittanut hetki, jolloin ”vaikean asumisen” strategiani palkitaan. On ajettu pitkää työmatkaa, kuskattu lapsia harrastuksiin, tehty lumitöitä, raahattu polttopuita sisälle. Ja samaan aikaan kuunneltu, miten paljon järkevämpää olisi asua kaupungissa.

Tällä hetkellä arkeni koostuu etätöiden lisäksi kotiopetuksesta. Saatan viedä aamulla aikaisin itse suunnittelemani liikuntatunnin suunnistusrastit metsään ja aloittaa sitten omat työt ikkunasta kevättä ihaillen. Keskeytän työnteon kotiopetuksen ajaksi ja jatkan taas, kun saan potkittua häiriötekijät pihalle tai pelien pariin.

Olen kauhunsekaisin tuntein pohtinut, mitä elämämme olisi esimerkiksi Kallion kaksiossa. Ymmärrän täysin paineen pyrkiä tilanteesta pois maaseudun rauhaan. Joudun kuitenkin toteamaan, että elämä on valintoja. Nyt on minun vuoroni saada kiitos sähkökatkojen, lumipyryjen ja pimeyden sietämisestä.

Myös metsäalalla työskentely on etuoikeus. On toki varauduttava, että meilläkin voi jossain vaiheessa vauhti hiipua markkinoiden vuoksi. Niin kauan, kun saamme jatkaa töitä lähes normaalisti, meidän on kuitenkin syytä olla kiitollisia.

Iso porukka tekee nyt töitä etänä. Meillä se ei juuri poikkea normaalista. Metsätoimihenkilön arki koostuu muutoinkin etupäässä itsenäisestä työskentelystä toimistolla tai maastossa.

Yhteiset aamu- ja iltapäiväkahvit juodaan nyt videoyhteyden välityksellä. Yhtenä päivänä kävimme työkaverini kanssa toisillamme videopuhelun kautta ”kylässä”. Kävelimme läppärit sylissä ja ihailimme vanhoja talojamme. Eipä olisi tullut ehkä livenä kyläiltyä. Hetken mietin, että alanko jo mökkihöperöityä, mutta päätin olla huolestumatta vielä.

Asiakkaiden tilanne kyllä vähän huolestuttaa. Aika moni on yli 70-vuotias ja sosiaaliset kontaktit ovat jo ennen koronaakin olleet vähäisiä. Huolettaa myös, miten metsänomistajat reagoivat tähän epävarmuuteen. Joillekin voi iskeä varovaisuus päälle ja metsänhoitotyöt ja puukaupat laitetaan odottamaan selkeämpiä aikoja.

Metsätöiden jarruttaminen olisi todella vahingollinen kierre alueille ja koko Suomelle. Niin moni ala on pakotettu tauolle. Toivon, että emme aiheuta itse yhtään sen pahempaa taantumaa kuin on pakko.

Metsäkoneyrittäjät ovat saaneet turpiin lakkojen, hakkuurajoitusten ja huonojen kelien takia jo ihan tarpeeksi. Metsuritkin tarvitsevat töitä.

Tästäkin kriisistä opitaan. Luultavasti opimme ainakin keskittymään töissä olennaiseen ja välittämään toisistamme. Kaiken muun lisäksi minua on viime päivinä suuresti ilahduttanut se, ettei alimittaisten puiden hakkaaminen vessapaperiksi tunnu enää olevan Suomen isoin ongelma.