Jyväskylässä asuvat Eeva ja Varma Jylhä ajavat Hankasalmelle tanssimaan joka sunnuntai. Kilpatanssin he lopettivat pari vuotta sitten.
Kepeät jalat
Päivätansseissa on erityisen kova meno aina, kun Kyläpelimannit on lauteilla. Naisten huilipaikka on lavan edustalla, miesten vastakkaisella seinustalla.
Anja Sirkka käy Revontulen tansseissa konnevetisten minibussilla. Hän on tanssinut 50 vuotta.
Eläkeläisten päivätansseissa kaikki pääsevät tanssimaan, vaikkei ikiomaa paria olisikaan. Kovimmat tanssijat pyörähtelevät parketilla kaikki neljä tuntia.
Lääkäri on kehottanut Eero Nykästä hakemaan tanssiin pitkiä naisia, jotta ryhti säilyy hyvänä. ”Suosittelen tanssia etenkin niille, jotka joutuvat vanhemmiten asumaan yksin. Tämä on mukavaa.”Konneveden Linkkibaarissa on odottava tunnelma. Anja Pennanen, 73, on ehtinyt odotella pisimpään.
”Tulin vahingossa tunnin etuajassa”, hän tunnustaa.
Kun paikallisen Koivuranta-firman minibussi parkkeeraa Linkkibaarin edustalle, nelihenkinen seurue siirtyy sisältä lämpimään autoon.
Porukan ainut mies, Heikki Laulainen, 67, pitää huolen, että kaikki ovat kyydissä. Hän on Konneveden eläkkeensaajien puheenjohtaja ja tänään vetovastuussa.
Lähtö on tasan 12.45 eikä mattimyöhäisiä odotella.
”Sairastumiset ja pyhäinpäivä verottivat tänään vähän osallistujia”, Laulainen toteaa ja vetäisee liuku-oven kiinni. Sitten mennään.
Kuskina on Pauli Myllyvirta, kuten aina. Kojelaudalla nököttää sellofaaniin paketoitu kuivakakku.
Bussin takaosassa keskustelu polveilee ruuasta ja lastenlapsista kukankasvatusvinkkeihin. Puolen tunnin matkalla ehtii hyvin vaihtaa kuulumiset.
Parintuhannen asukkaan Konneveden kylänraitti on hiljainen, mutta bingotalolla näkyy liikettä.
”Jokohan on kinkkubingon aika?” Heikin takana istuva Anja Sirkka, 77, miettii.
Matkalla pysähdytään valkoisen tiilitalon eteen ja poimitaan kyytiin Marketta Hänninen, 67.
”Laitoinkohan oven lukkoon?” Marketta miettii takapenkille päästyään.
Heikki on herrasmies ja lähtee tarkistamaan.
”Lukossa on, lukossa on”, hän ilmoittaa palattuaan, ja taas mennään.
Kapea maantie halkoo havumetsää. Bussin määränpäänä on neljänkymmenen kilometrin päässä Hankasalmella sijaitseva lomakeskus Revontuli, jossa on järjestetty eläkeläisten päivätanssit joka sunnuntai jo ainakin viidentoista vuoden ajan. Omaa tanssipaikkaa Konnevedellä ei ole, sillä lava paloi toistakymmentä vuotta sitten.
”Aina näin menomatkalla jännittää, tuleeko tarpeeksi porukkaa vai jäädäänkö tappiolle. Ikinä ei olla kyllä jääty”, Heikki juttelee.
Keski-Suomen eläkeläisten paikallisyhdistykset järjestävät tanssit vuoroviikoin. Konneveden eläkkeensaajilla vuoroja on tänä vuonna kahdeksan. Ennen joulua olisi vielä yhdet tanssit pidettävä.
Lomakeskus Revontuli antaa tanssisalinsa sunnuntaisin ilmaiseksi eläkeläisten käyttöön, ja eläkeyhdistykset maksavat itse bändin ja lehti-ilmoitukset. Pääsymaksutuotot yhdistykset saavat itselleen.
Päivätansseissa käy vain eläkeläisiä, mutta muutkin olisivat tervetulleita.
”Ihmisillä on ehkä vähän väärä käsitys asiasta, koska ilmoituksissamme mainitaan eläkkeensaajat”, Anja Pennanen miettii.
Kysyttäessä miksi porukka käy tansseissa, nousee kärkeen empimättä kaksi syytä: musiikki ja iloiset ihmiset.
”Ei tarvitse istua yksin kotona”, Anja Sirkka sanoo.
Vaikka konnevetiset ovat tänään tanssien järjestäjinä, Anja Sirkka aikoo ehtiä parketille.
Hänellä on mustanahkaiset tanssikengät, ohuet sukkahousut, hame ja kimaltava paita. Suosikkitanssi on tango.
”Se on se rytmi.”
Bussi kaartaa Revontulen eteen hyvissä ajoin. Tanssit alkavat aina kahdelta, mutta konnevetisten on laitettava myyntipiste ja arpajaispöytä valmiiksi ennen muun väen saapumista. Palkintopöydässä on villasukkaa, herkkukoria ja kahvipakettia.
”Konneveden paikallisesta leipomosta tilaamme aina kymmenen ruisleipää. Se on hirmu hyvää se leipä”, Heikki kertoo.
Arpajaispöydän takana bändi virittelee soittimiaan. Tänään tansseja tahdittaa Kyläpelimannit, jolla on taipumus vetää sali täyteen.
Kun tanssikansa alkaa valua sisään, Irma Laulainen, Anja Pennanen ja Marketta Hänninen asettuvat lipunmyyntipöydän taakse.
”Joko se isäntä osti minulle lipun?” punamekkoinen rouva tiedustelee Marketalta. No ostihan se.
Rouva esittäytyy jyväskyläläiseksi Eeva Jylhäksi ja kertoo käyvänsä puolisonsa kanssa Revontulen päivätansseissa joka sunnuntai. Muiden kanssa Eeva ei tanssi.
”Sanotaanko näin, että minut on kerran haettu tanssimaan, eikä koskaan viety takaisin”, hän hymyilee.
Se oli vuosi 1961. Nipinnapin täysi-ikäinen Eeva asui Helsingissä ja tapasi muiden nuorten tavoin käydä tansseissa. Kerran kulttuuritalolla hän oli seinän vieressä rivissä muiden tyttöjen kanssa, kun tangon alkaessa parikymppinen Varma Jylhä tuli, kumarsi ja vei mennessään.
”Hän oli vaatimaton maalaispoika, joka tuli ja hurmasi kaupunkilaistytön. Aika oli niin erilainen silloin, nuoret kävivät tansseissa”, Eeva muistelee.
Nyt pari on tanssinut yhdessä yli 50 vuotta, ja toistakymmentä vuotta sitten harrastus karkasi kilpailun puolelle.
”Kun poikamme muuttivat pois kotoa, piti saada yhteinen harrastus. Harjoiteltiin ja harjoiteltiin. Ei me koskaan pärjätty, mutta ei se ollutkaan pääasia.”
Kilpatanssista Jylhät luopuivat vasta pari vuotta sitten. He olivat seuran vanhin pari.
”Sanoin aina, että kun täytän sitä, lopetamme, ja sitten sanoin, että kun täytän tätä, lopetamme. Sitten kun täytin sitä sun tätä, oikeasti lopetimme”, 72-vuotias Eeva nauraa.
Hän huomauttaa, että eivätpä ole selkä ja polvet tähän ikään mennessä vihoitelleet.
”Nuorena sitä ei tajunnut, miten tärkeä hyvä asento on”, Eeva sanoo ja lähtee etsimään miestään.
Kun bändi soittaa Syysunelmia-kappaleen ensimmäiset tahdit, lattia täyttyy, eikä se tyhjene kuin vasta tilaisuuden päättyessä. Kovimmat tanssijat eivät lopeta väliajallakaan vaan jatkavat levymusiikin tahdissa bändin pitäessä taukoa.
Naisilla on hameet, miehillä suorat housut ja kauluspaidat. Kaikkia yhdistää hyvä ryhti ja kepeä askel.
Eeva ja Varma Jylhän lisäksi paikalla on muitakin pariskuntia mutta myös paljon yksin tulleita.
Naiset istuvat bändin edessä olevalla penkkirivillä, miehet vastapäisellä seinustalla. Sukupuolijakauma on tasainen, ja välillä seinustat ovat typötyhjät. Yksin tulleet vaihtavat paria melkein joka kappaleen jälkeen, mutta kun Moskovan Valot alkaa, kukaan ei malta pyörähtää seinustan kautta.
Näissä tansseissa on aina päällä sekä naisten että miesten haku. Mieleisen kappaleen alkaessa seinustoilta noustaan, kävellään rohkeasti lattian läpi ja ojennetaan käsi valitulle. Etiketti on kaikille sanomattakin selvä. Kenellekään ei sanota ei.
Yksi tanssien aktiivisimmista herroista on 87-vuotias Eero Nykänen. Vientiä miehellä riittää koko ajan, mutta väliajalla hän vetäytyy ravintolan puolelle huilaamaan.
”Ihan jokaista kappaletta en tanssi. On annettava vuoro muillekin”, Nykänen huomauttaa.
Hän käy tanssimassa kahdesti viikossa, lääkärin määräyksestä.
”Asun yksin, sillä lapset ovat maailmalla ja emäntä kuoli jo 23 vuotta sitten. Lääkäri sanoi, että tanssin jos jätän kesken, minua työnnetään pian rollaattorissa.”
Kun Nykäsen puoliso vielä eli, pariskunta kulutti tanssilavoja yhdessä, esiintyikin silloin tällöin. Nyt Pieksämäellä asuva Nykänen kiertää tansseja yksin omalla autollaan Mikkelin Sotkua myöten.
”Sitten käyn Hiihtomäellä, Kangasniemellä, Sorsakoskella, onhan noita paikkoja. Täällä en jouda joka viikko käymään, sillä nyt on pitänyt kiirettä, kun on hirvijahti.”
Viime yönä Nykänen tanssi kotikaupunkinsa Pieksämäen Veturitallilla kahteen asti. Aamulla hän heräsi kuudelta ja ajoi puolenpäivän aikaan lähes 50 kilometrin matkan Hankasalmelle.
”Lääkäri kehotti hakemaan tanssiin pitkiä naisia, jotta ryhtini säilyy hyvänä”, Nykänen hihittää.
Tanssimaan mies oppi rippikouluikäisenä sisartensa opetuksessa. Siihen aikaan järjestettiin tansseja maataloissakin, hän muistelee.
Tanssiharrastuksensa historiaa kerratessaan Nykänen intoutuu tarinoimaan vuodesta 1948, joka oli monella tavalla merkittävä.
”Silloin pääsin armeijasta, sain ajokortin ja voitin Tampereella tanssikilpailun. Sen jälkeen en ole siitä päässyt eroon.”
Tauko päättyy ja levyt vaihtuvat takaisin livemusiikkiin. Nykäsen suosikkeja ovat hidas valssi ja polkka.
”Kohta ne soittaa polkan meille. Ne bändissä tietävät, että ukko ei pysy virreessä muuten”, hän virnistää ja suuntaa määrätietoisesti kohti naisten riviä.
Sieltä löytyy taas uusi tanssitettava, hieman Nykästä pidempi. Aivan kuten lääkäri määräsi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
