Arvot ja velkakäsitys repivät kansaa ja asiantuntijoita poteroihin – Mikä liimaa suomalaiset enää yhteen?

Aiemmin on löytynyt suomalaisia yhdistäviä asioita. Kuvituskuva.  Kuva: Sanne Katainen

Mielipide|Yhteiskunta

4.7.202315:30

Kolumni

Santeri Nousjoki

Tapoja jakaa ihmisiä eri ryhmiin on lähes äärettömästi. Millä autolla henkilö ajaa? Ottaaako pitsan ananaksella vai ilman? Mitä puoluetta henkilö äänestää?

Esimerkkijakoperusteista kaksi ensimmäistä tuskin saa suomalaisia haukkumaan toisiaan, mutta kolmannen kohdalla suunta on huolestuttava. Vaikka Suomi onkin todellinen monipuoluejärjestelmä, puoluetaustalla voi saada erilaista kohtelua.

Maalla vihreiden äänestäjä saa melko varmasti pientä kuittailua osakseen, kun taas perussuomalaisten kannattaja Helsingin Punavuoressa voi olla eksoottinen näky. Jos kertoo kannattavansa jotain puoluetta, saa henkilö kaikki kyseisen puolueen menneet ja tulevat synnit hartioilleen.

Suomessa poliittinen retoriikka on viime vuosina koventunut. Toisaalta se on tuonut kaivattua vaihtelua olemattomiin puolue-eroihin, mutta asiaan liittyy riskejä.

Yhdysvalloissa poliittinen jakautuminen on repinyt maan kahtia. Demokraattivanhemmat eivät anna lapsensa seurustella republikaaniperheen nuoren kanssa ja päinvastoin. Amerikkalainen unelma päättyi aikanaan, minkä jälkeen kansa on jakautunut entistä kauemmaksi toisistaan.

Jakautunut kansa alkaa näkemään eri tavalla ajattelevat hyvin nopeasti vihollisina. Me vastaan he -ajattelu voi saada pahimmillaan sinällään järkevänkin ihmisen toimimaan tyhmästi.

Tyhmyys voi olla ilkeitä somekommentteja, mutta historiasta löytyy valitettavasti vakavampiakin esimerkkejä, kun veli on kääntynyt veljeään vastaan. Veljesriidoista hyötyy ainoastaan se oikea ulkoinen uhka.

Sisällissodan jälkeen suomalaiset saatiin kuin saatiinkin eheytettyä yhdeksi kansaksi, jolla oli eri aatesuuntauksista huolimatta yhteinen päämäärä: vapaa Suomi. Yhtenäinen kansa osoitti voimansa talvi- ja jatkosodassa, vaikka suuri ja mahtava itänaapuri yritti jakaa kansaa.

Sodan jälkeen Suomi koki maailmanlaajuisestikin kunnioitettavan kasvupyrähdyksen. Sodan arvista huolimatta maa kasvoi ja vaurastui pitkään, mikä koettiin yhteisenä saavutuksena.

Nokia-kuplan puhkeamisen jälkeen Suomen talous alkoi junnata paikoillaan vuodesta toiseen, jolloin myös asenneilmapiiri muuttui. 2000-luvun alku elettiin ilman huolta huomisesta, minkä ”ansiosta” vaikeat poliittiset erimielisyydet oli helppo lakaista maton alle.

Monesta asiasta ollaan edelleen samaa mieltä, mutta talous ja arvot erottavat suomalaisia entistä enemmän. Velkakäsitys on niin asiantuntijoita kuin kansaa jakava asia. Arvot ovat puolestaan eriytyneet ikä- ja asuinpaikkaryhmien välillä.

On trendikästä huutaa Facebookin kommenttikentässä toisen leirin pilaavan Suomen. Vastakkainasettelun sijasta tulisi kuitenkin miettiä, mikä minua ja täysin toisella tavalla ajattelevaa suomalaista yhdistää.

Suomalaiset nousivat aikoinaan köyhyydestä yhteisellä visiolla, mutta tulevaisuuden Suomelta sellainen puuttuu. Jollei yhdistävää liimaa ala löytymään, kansakunnan kohtalo on valitettava.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.