Itärajamme – rasite vai mahdollisuus?

Ulkopoliittisesti Suomi ei ole täysin kytköksissä mihinkään maahan. Jo kylmän sodan aikana Suomi loi oman linjansa. Meni vuosia ennen kuin se sai ymmärrystä.

Asemamme kansainvälisessä politiikassa vahvistui. Valitettavasti ruohonjuuritasolta näyttää vähän siltä, että olemme liiaksi siirtyneet Naton käskyläisiksi. Nato voi pitää sotaharjoituksia Suomen maaperällä vain ilmoitusasiana. Jatkuessaan tämä kertoo, ettemme tunne omaa asemaamme.

Suomen yhteisille sotaharjoituksille Naton kanssa ei löydy perusteita. Niillä on vain signaalin merkitys osoittamaan, kenen seurassa ollaan. Tarpeellisia sotaharjoituksia on hyvin harvoin.

Toisen maailmansodan aikaiset valtioiden päätökset ja neuvottelut ovat nyt kaikkien luettavissa. Tietopohjamme laajentuessa moni päätös ja ratkaisu on paremmin ymmärrettävissä.

Kaikki muu voi muuttua, mutta ei paikkamme maailmankartalla. Paasikiven lausuma oli, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Presidentti Rytin kokemuksien opettama näkemys oli, että suurvaltojen politiikkaa ohjaavat jäänkylmät ja raudanlujat perusteet: vain oman edun tavoittelu, ei oikeudenmukaisuus.

Nämä tosiasiat ovat vielä voimassa. Venäjän raja länteen on Suomen kohdalla 1 300 kilometriä pitkä, samoin Suomen raja itään.

Paikkamme maailmankartalla on tuntunut joskus olevan meille rasite. Onko näin?

Meidän kohtalomme on siinä 1 300 kilometrin mittaisessa rajassa, joka on itäpuolellamme. Me haluamme pitää sen rauhan rajana niin kuin se nyt on ollut kohta 75 vuotta.

Jos Suomi laskee Naton joukot sinne, muuttuu itärajamme kriisin rajaksi. Kuka siitä hyötyisi? Ei kukaan, vähiten Suomi.

Tämän tosiasian tunnustaminen ei muuta suhdettamme Yhdysvaltoihin. Suhteemme sinne ovat täysin kunnossa, eikä suhteemme Natoon sitä millään tavalla muuta. Yhdysvallat kunnioittaa Suomen omia päätöksiä.

Talvisota on ollut eräs etappi Suomen ja Venäjän suhteissa. Talvisotaa edelsivät rajaneuvottelut Suomen ja silloisen Neuvostoliiton kesken.

Suomen johtavissa poliitikoissa erottui eri tavalla Neuvostoliiton esityksiin suhtautuvia tahoja. Ratkaisu tehtiin kuitenkin asein. Alkoi Talvisota.

Sotilaat taistelivat kovassa pakkasessa puutteellisin varustein ja asein urhoollisesti. Maailma seurasi liikuttuneena taisteluamme.

Talvisodan sotilaat, samoin kuin kesän 1944 ratkaisutaistelujen sotilaat, ovat luoneet perustan itsenäisyytemme säilymiselle.

Neuvostoliiton johdossa oli Stalin. Sodan aikana hän oppi tuntemaan suomalaiset rehellisinä, luotettavina ja jääräpäisinä, joista oli enemmän hyötyä ystävinä kuin vihollisina.

Sodassa meille oli tärkeintä rauha ja itsenäisyys.

Stalin oli jatkosodan aikana, Kannaksen taistelujen jo ollessa käynnissä 23.6.1944, sanellut Neuvostoliiton ulkoministeriön asiakirjoihin, että Suomen tulee antautua ehdoitta, mutta hän myöntyi kuitenkin neuvottelemaan rauhanehdoista elo–syyskuun vaihteessa 1944. Rauhanehdot olivat ankarat, mutta itsenäisyytemme säilyi.

Nyt olemme Venäjän rajanaapuri. Stalin ja Neuvostoliitto ovat poistuneet. Uuden vuoden aattona ja päivänä vuonna 2017 saimme kuulla presidentti Niinistön ja pääministeri Sipilän sanovan uuden vuoden puheissaan, että meillä ei ole sotilaallista uhkaa.

Valtioiden kesken täytyy olla ystävyyttä ja inhimillisyyttä. Naapurivaltioiden kesken tarvitaan myös luottamusta. Levottomuudet Euroopassa juontavat juurensa hyvin kaukaa toisen maailmansodan jäljiltä.

Euroopan osalta rauhan päättivät Stalin, Roosevelt, ja Churchill. Seurauksena oli Itä-Euroopan ja Baltian maiden jääminen puolen vuosisadan ajaksi Neuvostoliiton alaisuuteen. Hitlerin miehittämät maat vapautuivat, mutta ne menettivät kuitenkin uskonsa omaan puolustukseensa.

Suomi kuitenkin erottui Euroopan muista maista. Suomi puolusti maataan, taisteli itsenäisyydestään ja säilytti sen. Suomi oli Euroopan ainoa toisen maailmansodan pienistä sotaakäyvistä maista, joka pystyi sen säilyttämään. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka Hitler, Roosevelt ja Churchill olivat valmiita luovuttamaan Suomen Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.

Itä-Euroopan ja Baltian maiden vapauduttua syntyi alueelle sotilaallinen tyhjiö, jonka Nato täytti. Nyt Ukrainan kriisin aikaan on esiintynyt paineita varsinkin Baltian ja Itä-Euroopan maiden taholta Natoa kohtaan tuoda joukkoja Eurooppaan.

Näyttää, että näiden paineiden tyynnyttämiseksi Nato haluaisi Suomen olevan näyttävämmin mukana Naton joukoissa.

Ukrainan kriisissä on pattitilanne, joka on laukaistava. Avainasemassa ovat Venäjä ja Yhdysvallat (Nato), niin kuin monessa muussakin kriisipesäkkeessä.

Moni kriisi ratkaistaan vain Yhdysvaltain ja Venäjän myötävaikutuksella. Samoin on Itämeren osalta. Sotaa ei harkita, eikä siihen ole valmiutta kummassakaan maassa. Nyt tarvitaan yhteistyötä muun muassa terrorismin ja ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Yksi asia on kunnossa: Suomen itsenäisyys. Pystyimme sen säilyttämään Neuvostoliiton ja Stalinin aikana. Pystymme sen säilyttämään myös Venäjän aikana, jos siihen itse uskomme.