Juontaja-maanviljelijä Seppo Soittila, Hauho Soittaja luonnoltaan

Seppo Soittila esiintyy pikkujouluissa, mutta tavaratalopukin hommat hän on jättänyt, sillä naamarin läpi laulaminen ja haitarin soittaminen pistää hikoilemaan liikaa. Kuva: Riitta Mustonen 

Mielipide

12.12.201215:00

Kolumni

Riitta Mustonen

”En vois kuvitella, miten muuten tätä elämää vois elää. Saan tehdä töitä, joista nautin, asua keskellä Etelä-Suomea synnyinkodissani ja verkostot on kunnossa. Mikäs tän parempi?

Olin kymmenen vanha, kun äiti osti kulkukauppiaalta huuliharpun. Opin nopeasti soittamaan ja kinusin haitaria. 12-vuotiaana sainkin hyvälaatuisen ja sopivan kokoisen pelin.

Peruskoulun jälkeen soittokunta kangasteli mielessä, mutta isä sanoi, että kyllähän tässä tilallakin töitä on. Niin menin Päivölän maamieskouluun ja sieltä Mustialan maatalousopistoon.

Mulla onkin ollu kaksi yliopistoa: Mustiala oli ensimmäinen ja toinen oli Hahkialan koetila Hauholla, missä harjoitteluaikana toimin kesäoppaana 7 500 ihmiselle. Sain toteuttaa itseäni, kun tykkään esiintymisestä ja historiasta.

Mustialassa järjestimme paljon illanviettoja ja meillä oli valtavan hyvä kurssihenki. Vieläkin ollaan yhteydessä. En tiedä, missä olisin, jos sinne en olis päässy.

Opiskelun jälkeen palasin kotitilalle vaimon kanssa. Syntyi kolme poikaa ja katovuosien jälkeen vielä kaksi. Pojat ovat nyt 28-, 24-, 23-, 12- ja 10-vuotiaita.

Tilalla oli tullessamme 12 lehmän lypsykarja ja sokerijuurikasta. Isä lupasi, että hän kyntää ja äestää, itse joudut kylvämään ja korjaamaan. Ja niin on tehty. Isä on jo 85-vuotias.

Turengin sokeritehdas pantiin kiinni 90-luvulla. Me lopetettiin jurtti vähän sitä ennen. Lehmät lähti vuonna -91. Peltoja sentään vielä viljeltiin, niitä on 22 hehtaaria, joista nykyisin suurin osa vuokralla.

Valtio maksoi silloin luopujille maitobonuksia. Se oli ratkaiseva juttu, antoi peruskivijalkaa kolmeksi vuodeksi. Soittohomma oli kasvamassa ammattimaiseksi, ja vaimo työskenteli lastentarhanopettajana.

Mustialassa ei juuri opiskeltu yrittäjyyttä, joten kävin vuonna -92 yrittäjäkurssin Lepaalla musiikkibisnestä varten.

Anoin verottajalta yrittäjäverokorttia. Sieltä tuli kieltävä vastaus, että täytätte muuten yrittäjän tunnusmerkit, mutta teillä ei ole näkyvää tuotetta.

Kolme vuotta myöhemmin verottaja otti yhteyttä, että vieläkö ennakkoverokortti kiinnostaa. Säännöt oli muuttuneet.

Viimeiset kymmenen vuotta mulla on ollut osakeyhtiö. Pääsääntöisesti myyn omaa työtä: soittoa, laulua, juontamista.

Esiinnyn monenlaisissa tilaisuuksissa. Mietin etukäteen, kenen tykö menen, ja keksin puhuttavaa, mutta mitään en pane paperille. Mulla on semmonen pää, että siihen jää helposti kaikki sanonnat ja jutut.

Rouvien navanalustarinoita minulla ei ole – sen puolen hoitaa tv ja internetti – enkä syntymäpäivillä pistä sankaria halvalla.

Eniten työllistävät harjannostajaiset. Ne ovat kyllä muuttuneet. 24 vuotta sitten rakennusmiehet olivat ryypänneet vähintään harjannostajaispäivän. Oli melkein sama, mitä siellä teki. Nykyisin tilaisuus on yleensä iltapäivällä, ja moni lähtee vielä sen jälkeen takaisin töihin.

90-luvun lama näkyi harjannostajaisten loppumisena, mutta nykyinen lama ei näy. Vahvan osuuskauppaliikkeen ansiosta nousee markettia ja aabeeceetä melkein enemmän kuin ennen.

Teen noin 130 keikkaa vuodessa. Haastavimpia ovat laivaseminaarit. Luentojen välillä mulla saattaa olla 3–5 minuuttia aikaa keventää tunnelmaa. Ensimmäisen minuutin aikana näen, onnistunko eli vastaako yleisö naurulla.

Esiintyjän ammatin ansiosta olen ollut tilaisuuksissa, joihin muuten en olisi koskaan päässyt. Esimerkiksi ay-liikkeen asiat ovat tulleet tutuiksi. Turha toisten kadehtiminen on jäänyt pois. Näkee, että rahalla on hintansa.

Joulun alla työllistävät pikkujoulut, mutta varsinaisen joulun pyhitän perheelle. Kun saamme kaikki pojat koolle, niin haluan viettää joulun heidän kanssaan.

Metsänhoito antaa hyvää vastapainoa esiintymiselle. Mettää on 30 hehtaaria, ja kaikki paikat lämpiää puulla. Nuoren metsän hoito on tavattoman palkitsevaa. Siinä pää lepää.

Olen hämäläistä sukua, neljännen sukupolven mies tässä paikassa, entisessä kartanon torpassa. Ollaan siitä kummallinen suku, ettei tartte viinan tippaa, niin kova kälätys kuuluu aina, kun ollaan koolla.

Meihin ei päde hauholainen sanonta, että ’Ei oikee mies puhu paitti kun kysytään’.

Nautin siitä, että saan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Jos olisin pelkän tuvan ja tunkion välillä, tulisin hulluksi.”