Suomella velvollisuus vahvaan EU-vaikuttamiseen

Kuluneen vuoden aikana Suomessa on käyty kiivasta keskustelua EU-vaikuttamisesta. Keskustelu on saanut paikoin outoja piirteitä. On esimerkiksi kyseenalaistettu kansallisen edun ajamista metsäpolitiikassa tai kritisoitu aktiivista ennakkovaikuttamista vastuullisen taloudenpidon puolustamisessa.

Ennen valintaani kansanedustajaksi olen osallistunut EU-vaikuttamiseen useassa eri roolissa, niin pääministerin neuvonantajana kuin suoma­laisen teollisuuden edunvalvojana. Olen komissaarin avustajana neuvotellut yhteisiä kantoja komission sisällä ja neuvonut ammatikseni asiakkaita vaikuttamistyössään.

Tätäkin taustaa vasten ihmettelen pääministerin, valtiovarainministerin sekä maa- ja metsätalousministerin vaikuttamistyötä kohtaan esitettyä voimakasta kritiikkiä. Etenkin asioissa, joissa kyseessä on merkittävä kansallinen etu.

Euroopan unionin toimi­elimissä työskentelevät virkamiehet ovat jatkuvasti voimakkaan lobbauksen kohteena, niin jäsenmaiden kuin eri sidosryhmien taholta. Sama koskee kansallisia hallituksia ja muita vaikuttajia. Tämä ei ole välttämättä huono asia, vaan asiallisesti ja avoimesti toteutettuna tärkeä väylä kuulla asiantuntijoita ja tahoja, joita suunniteltu sääntely koskee.

Ongelmaksi asia muodostuu sille, joka ei itse ole ajoissa vaikuttamassa etujensa puolesta. Aktiivinen kansallinen edunvalvonta on lopulta koko unionin etu, sillä se tarjoaa mahdollisuuksia ottaa päätöksenteossa huomioon kunkin maan erityispiirteitä. Jos EU ei tässä onnistu, on sen hyväksyttävyys vaakalaudalla.

Suomen erityispiirteisiin lukeutuvat esimerkiksi pohjoinen ilmasto, pitkät välimatkat ja sijaintimme kaukana keskisen Euroopan markkinoista. Tähän kytkeytyvät erityishuolet vaikkapa talvimerenkulkuun tai kuljetuskustannuksiin liittyen.

Myös metsien ja biotalouden merkitys taloudellemme ja työllisyydellemme sekä maamme sisäiset alueelliset kehityserot ovat esimerkkejä asioista, jotka edellyttävät vahvaa kansallista edun­valvontaa.

Kansallisten etujen puolustaminen ei estä jäsenmaiden yhdessä asettamien tavoitteiden saavuttamista. Päinvastoin, toisinaan on tärkeää puolustaa kansallisia erityistarpeita myös yhteisen edun nimissä. Annan konkreettisen esimerkin metsäpolitiikasta, jossa kansallinen edunvalvontamme on ollut pitkäjänteistä, aktiivista, laaja-alaista ja välttämätöntä. Ja sitä se tulee olemaan sitä vastakin.

EU-maat ovat yhdessä asettaneet kunnianhimoiset tavoitteet päästövähennyksille, uusiutuvan energian lisäämiselle sekä vihreälle kasvulle ja työlle. Suomen osalta metsien hyvä hoito ja kasvu sekä bio- ja kiertotalouden kehitys ovat näiden tavoitteiden saavuttamisessa keskeisessä roolissa. Tätä tukee kansallinen metsälainsäädäntömme, jonka avulla metsänomistajamme ovat onnistuneet paitsi ylläpitämään metsien hiilinielua myös yhteen sovittamaan metsien talous-, virkistys- ja luonto­arvoja kestävällä tavalla.

Suomen malli kestävästä metsien hoidosta on esimerkki muille sekä Euroopassa että kansainvälisesti. Suomalainen metsäklusteri on ratkaisijan roolissa, kun siirrymme ympäristön kannalta nykyistä kestävämpään talouteen ja tuotteisiin.

Metsäpolitiikan pitäminen omissa käsissä on siis paitsi kansallinen etumme myös paras tie edistää yhteisesti asetettuja ilmastopolitiikan ja kestävän kasvun tavoitteita.

Euroopan unionin päätöksenteossa on pidettävä tiukasti kiinni läheisyysperiaatteen kunnioittamisesta. Eli siitä, että yhteistä sääntelyä tehdään vain silloin ja siinä mitassa kuin se on tarpeellista. Päätösvaltaa ei pidä siirtää Brysseliin asioissa, joissa se ei ole välttämätöntä. Tätä läheisyys­periaatetta pitää vahvasti puolustaa.

Niissä asioissa, joissa yhteistä sääntelyä tarvitaan, pitää olla aktiivinen ja ajoissa liikkeellä. Vaikuttamistyössä onnistuminen edellyttää, että tunnistaa hyvissä ajoin Suomen intressit, hahmottaa mahdollisuudet ja tuntee myös muiden kynnyskysymykset.

Pitää etsiä liittolaiset, jotka vaihtelevat asiasta riippuen. Valtiovarainministeri Annika Saarikon allekirjoittama vastuullista taloudenpitoa puolustava kirje on tuore esimerkki tästä.

Merkittävissä kansallisen edun kysymyksissä ei myöskään ole varaa ristivetoon kotimaassa, vaan viestin on oltava kirkas ja yhtenäinen Suomesta ulospäin.

Aktiivinen vaikuttamistyö ja kansallisten etujen puolustaminen Euroopan unionissa on Suomen oikeus ja velvollisuus, eikä kukaan muu tee sitä puolestamme.

Aktiivinen kansallinen edunvalvonta on lopulta koko unionin etu.