Kiivin opetukset

Mielipide

3.2.201601:00

Kolumni

Riitta Mustonen

Uusiseelantilaisia kutsutaan myös kiiveiksi. Nimi tulee kiivilinnusta, mutta maa tunnetaan myös kiivihedelmistään, joita Uusi-Seelanti tuottaa maailmassa eniten.

Pääsin lokakuussa vierailemaan Uudessa-Seelannissa, kun siellä järjestettiin maailman maataloustoimittajien kongressi. Matka maapallon toiselle puolelle, down under, kannatti, vaikka olikin tuskallisen pitkä.

Uusi-Seelanti on pinta-alaltaan vähän Suomea pienempi saarivaltio, missä asuu 4,4 miljoonaa ihmistä. Kun siellä ajelee, ruuhkat eivät juuri haittaa, paitsi suurimman kaupungin Aucklandin liepeillä, sillä siellä asuu puolet väestöstä.

Uuden-Seelannin ilmasto on pääosin merellinen, mutta Aucklandin seudulla subtrooppinen. Eteläsaarella on talvisin lunta ja pakkasta ja osa vuorista on aina lumen peitossa. Silti vuodenaikojen vaihtelut eivät ole kovin suuria eli pahimmat helteet ja pakkaset puuttuvat.

Kun avaa maan television, mainokset ovat vähän erilaisia kuin meillä. Lokakuussa kevät oli aluillaan ja kansalle mainostettiin torjunta-aineita, lannoitteita ja traktoreita. Suuri kauppaketju on nimeltään Farmers, ja joka puolella näkee lampaita ja lehmiä, jopa Aucklandin kuuluisan Tree top hillin rinteillä, jonne voi puikkelehtia laiduntavien lammaslaumojen lomitse.

Eli maatalous on selvästi maan pääelinkeino matkailun ohella.

Kaikki mahdollinen maa on otettu maatalouskäyttöön. Tämä piskuinen saarivaltio tuottaa ruokaa kymmenen kertaa enemmän kuin se itse kuluttaa eli kaikkiaan noin 40 miljoonalle ihmiselle. Niinpä sen on ollut keksittävä keinot, miten markkinoida tuotteensa kannattavasti merten yli.

Viime vuosikymmeninä Uusi-Seelanti on onnistunut markkinoinnissaan hyvin. Vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten kukaan ei ollut juuri kuullutkaan Uuden-Seelannin viineistä tai maistanut kiivi­hedelmiä. Nyt uusiseelantilaiset Pinot Noir ja Sauvignon Blanc -viinit ovat maailmankuuluja, ja kiivejä saa Suomenkin pikkumarketeista.

Aluksi uusiseelantilaiset tuottivat vain tavallisia vihreämaltoisia kiivejä. Mutta jotta heidän kiivinsä erottuisivat chileläisistä ja etenkin kiinalaisista, he alkoivat jalostaa keltaisia kiivejä ja miettiä, miten kiivejä voisi tuotteistaa muuten kuin tuorehedelminä myytäviksi.

Niinpä saimme kongressi­retken eväskassiin makean sitkeitä kuivattuja kiiviviipaleita pakattuina pieneen pussiin ja yksittäispakattuja aurinkokiivejä, joiden pakkauk­sessa oli mukana muovinen lusikkaveitsi. Tietenkin kiivejä oli myös salaateissa, kakuissa ja hotelliaamiaisella hillona.

Euroopan markkinoita vallatakseen uusseelantilaisella kiivifirmalla oli tuotantoa myös Italiassa, ettei kaikkia kiivejä tarvitse lennättää maapallon toiselta puolen.

Maatalouden rinnalla toinen Uuden-Seelannin tärkeä elinkeino on matkailu. Vaikka maa on kaukana kaikkialta katsottuna, se on erittäin suosittu matkailukohde. Eikä ihme, sillä niin hyvin matkailijoita siellä opastetaan.

Jokaisella vähänkin isommalla paikkakunnalla on oma turisti-info, visitor center, mistä saa ilmaiseksi opaslehtisiä, karttoja ja hyviä neuvoja. Esimerkiksi, kannattaako tänään lähteä vaeltamaan tulivuorille vai olisiko parempi pysytellä alamaastossa. Ei kannata, tuuli on ylhäällä niin kova. Mutta parin tunnin kävely vesi­putoukselle on hieno. Onhan teillä juomavettä mukana ja sateenpitävät varusteet?

Vaellusreittejä on paljon ja eri mittaisia. Nähtävyyksiksi riittävät metsä, kalliot, isot puut, jäätikkö, vuoret, joet ja lammet.

Eiköhän vastaavaa löytyisi meiltäkin, vaikka olemme pieni kansa ja yhtä kaukana pohjo­lassa kuin kiivit etelässä?

riitta@kantrilehti.fi