Arvaa oma tilasi, anna arvo toisillekin

Ihmisten jakaminen hyväksyttäviin ja makulatuuriin on pyrskähtänyt kummallisella tavalla pintaan vaalien jälkeisinä päivinä. Siinä on omat vaaransa, ei vähäiset.

Jakolinjaa Helsingin ja muun Suomen väliin, ja oikeiden ja väärien puolueiden väliin, on ollut pystyttämässä pieni mutta näkyvä ja kuuluva joukko lähinnä ilmaisutaiteen parissa työskenteleviä ihmisiä. He eivät sanomansa mukaan tunnista vaalien jälkeistä Suomea ja viihtyvyyden kanssakin on kuulema tulossa ongelmia.

Puheenparsi jo tietysti kertoo, mistä perimmiltään on kysymys: kansa on taas äänestänyt väärin. Mitään muuta suurta muutostahan Suomessa ei viimeisen viikon aikana ole tiettävästi tapahtunut kuin puolueiden voimasuhteiden muutos sunnuntain kansanvaltaisen suorituksen ja sunnuntai-illan ääntenlaskennan seurauksena.  

Vaalikampanjan aikana luonnollisesti puhuttiin paljon taloudesta – rempallaan olevasta ja työttömyyden riivaamasta Suomen ja kansan taloudesta. Tyytymättömyys ei ole perusteetonta, vaan huolta omasta pärjäämisestä ja Suomen selviytymisestä. Tämän huolen ihmiset antoivat näkyä äänestystuloksessa – hallituspuolueet saivat takkiinsa ja oppositiosta hallitukseen nousevat puolueet pärjäsivät.

Onko tässä sitten jonkun mielestä jotakin väärää tai jotakin ennenkuulumatonta? Demokratiassa nimittäin käy aika usein, että valta vaihtuu, kun kansanvalta toimii.

Ongelmalliseksi tämän viikon pintakeskustelu muuttuu siinä kohtaa, kun vaalitappion kärsineet älykkövoimat kyseenalaistavat voittaneiden puolueiden kannattajien kansalaiskunnon ja heidän oikeutensa äänestämällä muuttaa Suomen poliittista suuntaa. Älykköjähän on kuulema vain vihreissä ja vasemmistossa.

Kun kiivailupuheeseen liitetään segregaatioon tähtäävä näkemys asuinpaikan, koulutustaustan tai ammatin vaikutuksesta ihmisten kykyyn valtiollisten asioiden hahmottajina ja ratkaisijoina, ollaankin jo hyvin kaukana sosiologi Erik Allardtin hahmottelemasta tasarakeisesta Suomesta. Yhteiskunnasta, jossa järjestelmän onnistuminen mitataan ihmisten tasa-arvon ja tasavertaisten mahdollisuuksien kautta. Ja jossa asuu monenlaisia, monella tapaa toimivia ja monella lailla ajattelevia vapaita kansalaisia. Siis moniarvoisesta ja avoimesta yhteiskunnasta.

Suomen ansioihin kuuluu se, että meillä ei onneksi juosta nationalismin perässä eikä olla pahemmin nurkkakuntaisia. Lainsäädäntö, valtion instituutiot, sivistyslaitokset, armeija ja kirkkokin ovat vahvasti ihmisten välisen tasa-arvon kannalla.

Vastakkainasettelun ruokkiminen syö juuri sitä luottamuspääomaa, jota Suomi kipeästi kaipaa. Tosiasiassa Helsinki ja muu Suomi tarvitsevat toisiaan ja pystyvät luontevaan työnjakoon. Helsinki on luovien alojen hautomo ja palvelutuotannon kansainvälinen ykköskaupunki. On selvää, että seuraavan hallituksen on pystyttävä nykyistä parempiin tuloksiin Helsingin ongelmien voittamiseksi.

Kiivaidenkin vaalitunteiden loiskeessa voisi olla parempi jatkaa tällä tiellä ja muistaa sanonta tunne oma tilasi, anna arvo toisellekin.

Niin, ja olla enempiä segregoimatta – se voi nimittäin olla vaarallista leikkiä pitkän päälle. Eikö ole parempi rakentaa sellaista Suomea, jossa ihmiset katsovat toisiaan samalta silmien tasalta?

Jätin muuten tarkoituksella kääntämättä sanan segregaatio, jotta myös älymystö sen varmasti ymmärtäisi. Syrjintää ja erotteluahan se tarkoittaa. Ei leikitä tulella.