TANSSI VIE MUKANAAN
Raija ja Pekka Heikkilä vetävät läpi yli kymmenen tanssilajia illassa.Tanssikurssit ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelma ovat saaneet ihmiset innostumaan sekä uusista että vanhoista tansseista. Moni haluaa myös kehittää kuntoaan tanssin avulla.
Kilpailu artisteista on kovaa
”Kyllä sitä aina tulee jonkun kaverin kanssa tai porukassa.”
Parikymppiset Mikko Olli, Kari-Antti Turta ja Ville Saarinen kertovat käyvänsä tansseissa silloin tällöin. Tansseista he hallitsevat foxin, valssin ja jenkan.
Nousiaisista ja Maskusta kotoisin olevat nuoret miehet eivät pidä tanssikursseilla käymistä tarpeellisena.
”Tytöt antavat kyllä neuvoja, jos menee paljon pieleen”, Saarinen sanoo.
”Ohjelma on tehtävä itse”
Tanssipaikan valot himmenevät ja illan orkesteri Finlanders aloittaa esiintymisen. Myöhemmin musiikista vastaa vielä Susanna Heikki & Karavaani.
Rauno Sainion mukaan kilpailu artisteista on kovaa. ”Ihmiset juoksevat parhaiden artistien perässä. Vähänkin heikompi artisti, niin on puolet vähemmän porukkaa tanssipaikalla.”
Artisteilla on myös faneja, jotka seuraavat heitä keikoille. ”Fanit ajavat aika pitkiäkin matkoja. Finlanders vetää aika paljon tsaivareita eli kädenalitanssijoita. Musiikissa tulee paljon fuskua ja buggia.”
Tanssityyli on Sainion mukaan muuttunut valtavasti. Musiikki ja bändit sen sijaan ovat olleet kautta aikojen samanlaisia.
”Ihmiset, jotka ovat 20 vuotta olleet pois tanssielämästä, ovat aivan ihmeissään, kun he tulevat ensimmäisen kerran tanssimaan. Sitten he alkavat käymään kursseja, että pääsevät mukaan tähän nykytanssiin.”
Perinteisesti tanssivat eivät aina ymmärrä kuviotanssia. Eri tanssipaikoissa käykin eri ikäisiä ihmisiä. Tanssijat sopivat tansseihin menosta nykyään usein netissä.
”Joissakin tanssipaikoissa käy aika paljon vanhempaa porukkaa ja tsaivareita ei ole niin paljon. Me, jotka käymme paljon tanssimassa, tiedämme hyvin, mihin kannattaa mennä yksin ja mihin tanssipaikkaan täytyy ottaa avec mukaan, että ilta onnistuu”, Sainio kertoo.
Tuttu pari on helppo valinta, sillä vieraan kanssa tanssiessa tanssityyli päätetään nykyään haun yhteydessä. Sainio kertoo, että tapa syntyi 90-luvulla, kun kuviotanssit yleistyivät.
”Tanssimaan hakiessa kysytään nykyisin aina ensin, että miten tanssitaan. 80-luvulla ei kysytty, että hei, mites mennään. Jos on kuviotanssi, viedään daami saman tien keskelle lavaa, missä kuviotanssijat yleensä ovat, ja jos mennään normaalisti, jäädään ulkokehään.”
”Minun mielestäni sellainen vapaus täytyy ihmisillä olla, että he saattavat tanssia missä haluavat. Minua ei häiritse ollenkaan se, tanssiiko joku hitaasti tai lujaa vai tsaivaako se. Minusta on aina kivaa, että on porukkaa paljon tanssimassa ja valtavasti erilaisia tyylejä. Sekin on tavallaan rikkaus.”
”Tanssimaan hakiessa kysytään nykyisin aina ensin, että miten tanssitaan.”
Anja Viitanen ja Matti Kukkonen saapuvat tanssipaikalle tanssien alkaessa. He tapasivat toisensa tanssiseura Sekahaun kurssilla. Tanssikursseilla he ovat opetelleet nykykuvioita.
Auran nuortentalo on heille tuttu jo yli 40 vuoden ajalta, paikan perustamisesta lähtien. Entisaikaan tansseissa pojilla oli puku päällä ja kravatti kaulassa. Naiset pukeutuivat yleensä hameeseen.
Kukkonen muistaa hyvin nuoruutensa tanssireissut.
”Olin sellainen nuori poika, kun olin Ilmaristen lavalla. Silloin oli tapana, että naisille oli vain kaksi tahtia illan lopussa. Syksyllä Ilmarisissa oli ilta, jolloin oli tunti naisille. Me olimme sellaisia räkänokkia ja tulimme piikkilangan alta, kun emme tietysti maksaneet mitään, kun ei rahaakaan ollut.
Katsoimme siinä lavan reunalla, kun tuli naisten haku. Semmoinen kouluporukka rupesi hakemaan meitä vuorotellen. Meitä oli kaksi kaveria ja koko tunti meidän täytyi opetella tanssimaan.”
Kukkosen mukaan tansseissa näkee paljon tuttuja. On naapurikylän poikia, isäntämiehiä ja tyttöjä, joiden kanssa on tanssinut nuorena.
”Kun olin semmoinen rippikouluikäinen, kävin Paimiossa Karhukankareen lavalla, joka on ollut jo ainakin 30 vuotta pois käytöstä. Polkupyörällä sinne mentiin, lava oli ihan täynnä väkeä ja vain kuusi autoa oli parkissa. Sitten kun sai tytön sieltä, tarakalla polki sen Paimiosta Sauvoon ja sitten sieltä kotiin 30 kilometriä. Kiireesti, että pääsi pois ennen kuin isännät toivat maitoa lavalle.”
Pariskunta tanssii kunnon ylläpitämiseksi. Kukkonen kertoo hakevansa tansseista myös aitoa elämisen tunnetta.
”Mulla ei ole yli kahteenkymmeneen vuoteen ollut televisiota. Täytyy itse tulla tekemään ohjelmaa tänne. Ihan tosi. Tämä on todellista elämää.”
Suomen tanssipalvelimeen on koottu muun muassa maakuntien tanssipaikat ja keskustelupalsta. Tanssipalvelimen osoite on www.tanssi.net.
Tanssiseuroista ja tanssipaikoista saa tietoa myös Tanssiviihde-lehdestä, jota jaetaan muun muassa tanssipaikoissa ja huoltoasemilla.
Tanssiseurojen yhteystiedot löytyvät Suomen Seuratanssiliiton verkkosivuilta osoitteesta www.susel.fi.
Suomen Seuratanssiliiton tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää seuratanssikulttuuria. Liitto kouluttaa seura-
tanssiohjaajia ja tuo esille tanssiliikunnan terveys-
vaikutuksia. Liitolla on
48 jäsenseuraa, jotka opettavat pääasiassa lavatansseja, osa järjestää myös kilpatanssitoimintaa.
Riikka Mäkilä (vas.) ja Kata Vuorinen lähtevät tanssimaan aina, kun tulee jenkkaa.
”Magneetti vetää lattialle”
Hidas, hidas, nop nop, ohjaa tanssinopettaja. Opettelemme fuskun alkeita tanssiseura Sekahaun kurssilla. Auran nuortentalolle on saapunut eri-ikäisiä ja eritasoisia tanssin harrastajia.
Tanssikurssin alussa kerrataan perusaskeleet, jotka on opittu aiemmalla tunnilla. Puolitoista tuntia kestävän kurssin jälkeen alkavat tanssit, jotka jatkuvat myöhään yöhön.
Tanssipaikassa on alkuillasta vielä viileää.
”Tuhatkunta ihmistä kun tulee, niin kyllä täällä vielä hiki virtaa”, tanssipaikan työntekijä Rauno Sainio sanoo.
”Viinaa ei voi ottaa”
Tanssijat hakevat seuraavaksi itselleen parin ja siirtyvät kehään tanssimaan.
Raputilalliset Raija ja Pekka Heikkilä Uudestakaupungista pyörähtelevät tanssilattialla kokeneesti. He tanssivat 10–20 tuntia viikossa.
Pariskunta kävi tanssimassa vain satunnaisesti, kun lapset olivat pieniä. Kun lapset kasvoivat, isä ja äiti suuntasivat lavoille.
Tahti alkoi kiihtyä nelisen vuotta sitten. ”Viimeiset kolme, neljä vuotta ovat olleet ihan hullunmyllyä”, Raija Heikkilä selvittää.
”Siinä on joku semmoinen pahuksen magneetti. Pakko on päästä lattialle”, Pekka Heikkilä sanailee.
Harrastus on nostanut pariskunnan kuntoa huimasti. Heidän mukaansa kuntotestistä huomaa, miten hyvä urheiluharrastus tanssi on.
”Olimme viime keväänä vuosihuollossa. Yleensä sanotaan, että kun täyttää viisikymmentä, kuntokäyrä lähtee alaspäin, mutta meillä se oli lähtenyt reilusti ylöspäin. Sitten siinä keskusteltiin, että mitä olemme lisänneet, niin sanoimme, että tanssia on lisätty”, Raija Heikkilä kertoo.
Tanssiminen kuluttaa hänen mukaansa sen verran energiaa, että suklaata saa syödä niin paljon kuin huvittaa. Tanssista saa myös notkeutta. ”Askel on paljon kevyempi ja jalat nousee.”
”Kyllä se vyötärönkohdassa tuntuu. Häneltä putosi lähes kymmenen kiloa yhden vuoden aikana. Multa putosi viisi”, Pekka Heikkilä paljastaa.
Heikkilöiden mukaan tanssi tekee hyvää myös henkisesti, koska tanssiessa on aina pieni hymy huulilla. Lisäksi harrastuksen myötä saa uusia ystäviä.
Opettelu ottaa luonnon päälle
Heikkilät varustautuvat tansseihin ottamalla mukaan 3–5 paitaa, pyyheliinat, juotavaa ja karamelleja. Tahteja he eivät jätä väliin kuin ne viisi minuuttia, jotka kuluvat paidan vaihtoon.
”Moni sanoo, että eihän sinne tanssilattialle voi lähteä ilman alkoholia. Jos tanssii ja käy kursseilla, ymmärtää, että viinaa ei voi ottaa, koska silloin tanssiaskeleet menevät sekaisin.”
Tanssijoista sanotaan, että he ovat oma rotunsa ja hiukan hulluja. Raija Heikkilä allekirjoittaa määritelmän.
”Mekin ajetaan viikonloppuisin välillä 120 kilometriä yhteen suuntaan lauantaisin, että päästään tanssimaan jonnekin. Meiltä on tännekin 70 kilometriä. Me ollaan ihan tanssifriikkejä”, hän kertoo nauraen.
Pariskunta käy tanssilavoilla Somerolla, Porissa ja Huittisissa. Tanssimatkoja helpottaa se, että ne tehdään yhdessä tuttavapariskunnan kanssa.
”Me olemme vähän niin kuin Finnair, että tulemme yöksi tai aamuksi kotiin.”
Tanssi ei ole koskaan valmis
Pariskunta on vetänyt kuntotansseja Lokalahden entisessä kyläkeskuksessa jo kolmen vuoden ajan. He opettavat myös kokeneemmista tanssijoista koostuvaa pienryhmää sekä toimivat kansalaisopistossa Vehmaalla Kuntoile tanssien -kurssin vetäjinä. Sekahaun kurssilla Uudessakaupungissa he toimivat sparraajina.
”Maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin vedämme tanssikursseja. Torstaisin olemme sparraajina ja annamme opastusta. Lauantaisin ja sunnuntaisin käymme tanssimassa.”
”Tällä hetkellä meillä on hieno homma se, että saamme 40–60 ihmistä tulemaan sinne meidän Lokalahden pieneen kylään. Ne lähtevät sieltä sohvannurkasta liikkeelle eivätkä istu television vieressä. Niillä on hiki, kun ne lähtevät illalla kotiin.”
Pekka Heikkilän mukaan tanssikurssi on kova koulu.
”Kun tanssia rupeaa opettelemaan, se ottaa luonnon päälle tosi koville, mutta pinna rupeaa kestämään paremmin ja itsetunto kasvaa.”
Tanssikursseilta pariskunta hakee varmuutta kurssien vetämiseen.
”Tanssi ei ole ikinä valmis. Siitä löytyy aina uutta haastetta, joku juttu on aina kesken”, Pekka Heikkilä pohtii.
”Se ongelma tässä on, että tämä harrastus alkaa välillä haitata työntekoa”, hän virnistää.
Heikkilöillä harrastus painottuu talviaikaan, sillä raputilalla riittää kesällä työkiireitä. Sesongin aikaan syksyllä he tekevät kymmentuntista työpäivää.
Tanssi nollaa ajatukset, koska siihen täytyy keskittyä sataprosenttisesti. Tanssin opettaminen toiselle ihmiselle vaatii vielä enemmän keskittymistä.
”Ei paljon voi olla perheriitoja siellä tanssilattialla, kun opetetaan. Kun itsellä menee päin honkia, niin se täytyy uskaltaa tunnustaa siellä porukan edessä. Ja itselle täytyy osata nauraa”, he kertovat.
Pöytyäläinen Saija Lahti, 17, kertoo tanssineensa pienestä asti. Hän on vastikään alkanut käydä tanssikursseilla.
”Olen aina tykännyt fuskusta. Mä olen harjoitellut, mutta en vaan osaa sitä vieläkään.”
Lahti käy tansseissa kavereiden kanssa. Tällä kertaa mukana ovat Laura Heikkilä, Henna Lyytikäinen ja Riikka Mäkilä.
Turussa opiskeleva Lahti pitää tansseissa siitä, että siellä tutustuu uusiin ihmisiin. Alle parikymppiset tytöt kertovat, että he aikovat jatkaa tanssimista vanhempanakin.
”Jos ei täällä, niin jossain muualla Suomessa.”
Tyttöjen mukaan ujous meni ohi ensimmäisen tanssikerran jälkeen. Yksin he eivät kuitenkaan tanssipaikkaan lähtisi.
Parketti houkuttelee sekä aloittelijoita että vanhoja konkareita. Kun ensin pyörähdellään kurssilla ja sitten jatketaan tansseilla, tulee aloittelijastakin konkari.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
