Kannattaa äänestää
Ihmettelen suuresti, kuinka vähän mielipidekirjoituksissa tuodaan esille puolueiden todellisia EU linjauksia. EU:n päätöksenteko koskettaa jopa 70 prosenttia täällä päätettävistä asioista.
On huolestuttava, että liittovaltiokehitys vain näyttää jatkuvan. Perussuomalaiset haluavat, että Suomella säilyy määräysvaltaa jatkossakin. Emme halua, että EU:sta tulee vain yksi valtio.
Perussuomalaiset haluavat selkeästi pysäyttää hallitsemattoman maahanmuuton. Perussuomalaiset arvostavat kotimaista maataloutta ja teollisuutta. Niiden maiden, jotka eniten saastuttavat, tulee kantaa vastuunsa.
Äänestin aikoinaan ei, kun EU:sta äänestettiin. Suomi meni silti mukaan EU:hun. Muistan, kun media esitteli, kuinka banaanien hinta EU:n myötä Suomessa halpenee. Sen sijaan olisi ollut tärkeää jo silloin tuoda esille merkittäviä ja pitkäaikaisia vaikutuksia Suomen talouteen ja elinkelpoisuuteen.
Perussuomalaiset suhtautuvat kriittisesti EU:hun. Puolueemme puheenjohtaja sen totesikin, että äänestämättä jättäminen on yhtä huono vaihtoehto kuin liittovaltiopuolueiden äänestäminen.
Yllätyin, kuinka suuri jo nyt EU:n määräysvalta näyttää olevan, kun jopa Suomen eduskunnan istumajärjestyksellä leikiteltiin sen innoittamana. Täytyykö myös kunnanvaltuustojen istumapaikkajärjestykset muuttaa nöyrämielisenä EU:lle?
Minna Reijoneneurovaaliehdokas (ps.)kansanedustajaKuopio
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
