Maskirovka eli harhauttamisen taito

Ajantasainen ja paikkansapitävä tilannekuva on kaiken järjestäytyneen toiminnan perusedellytys, oli kyse sitten tavanomaisesta arjen puurtamisesta tai kriisiorganisaation johtamisesta. Ilman tilanne­kuvaa ei ole mahdollista suunnitella kunnan kouluverkkoa järkevästi tai toteuttaa koronan vaatimia toimenpiteitä.

Ilman tilannekuvaa ei myöskään sotilaallisen kriisin aikana ole mahdollista toimia tarkoituksenmukaisesti. Toisaalta ajantasainen tilanne­kuva ja oikea-aikainen ja oikean suuruinen reagointi oikeassa paikassa antaa mahdollisuuden voittaa kriisejä ilman ensimmäistäkään laukausta. Tämä pätee niin hyökkääjään kuin puolustajaan.

Käsitteenä tilannekuva voidaan määritellä usealla eri tavalla. Yleisesti ottaen sillä tarkoitetaan päätöksenteon tueksi jatkuvasti muodostettavaa kuvausta toiminta­ympäristön olosuhteista, niiden syntyyn vaikuttaneista tapahtumista sekä tilanteiden kehit­tymistä koskevista arvioista sekä eri osapuolten toimintavalmiudesta ja toiminnasta.

Kilpailijan, vastustajan tai vihollisen pyrkimys harhauttaa ja tuottaa väärän tiedon avulla häiriöitä tilannekuvaan on ikiaikainen, mutta nykypäivän teknologiasta ja viestiyhteyksistä riippuvaisessa hybridi­ympäristössä sen tuottama uhka on suurempi kuin aiemmin.

Digiaikakaudella suunnitelmallisesti verkkoihin tuotettu ja niissä leviävä mielipidevaikuttaminen on halpaa ja tehokasta, eivätkä sitä pidättele valtakuntien rajat.

Geopolitiikan paluu maail­mannäyttämölle on tehnyt tutuksi maskirovka-käsitteen. Venäjänkielisen termin käyttö asiayhteydessä on perusteltua, koska harhauttamisen sota­taidolla on pitkät ja ansiokkaat perinteet itäisissä kulttuuripiireissä aina Sun Tzun ajoista lähtien.

Myös Ukrainassa vuonna 2014 todistetut tapahtumat näyttivät ensimmäistä, mutta eivät suinkaan viimeistä kertaa, miten valmistautumattoman vastustajan tilannekuvaa kyetään tehokkaasti häiritsemään digitaalisen viestinnän, sosiaalisen median, mani­puloidun tiedottamisen ja joukkoistamisen eri keinoin.

Hybridivaikuttamista tutkineen toimittaja Jessikka Aron mukaan maskirovkan lukuisista erilaisista tekniikoista yksi eniten käytetyistä saattaa olla 40:60-periaate.

Kohteen ajatteluun ja mieli­piteisiin vaikutetaan tuottamalla informaatiota, joka on 60-prosenttisesti paikkansa­pitävää tai kohteen todellisuuskäsitystä vastaavaa. Tämän jälkeen loput 40 prosenttia voi olla täysin sepitettyä ja vaikuttajan omia intressejä edistävää.

Jaottelua voidaan soveltaa monipuolisesti ja tilanteen mukaan. Yksittäinen uutinen voi sisältää informaatiota esitellyn periaatteen mukaisesti tai sitten se voi olla täysin totta tai täyttä sepitettä, mikäli runsaampi uutisten joukko noudattaa kuvattua prosenttijaottelua.

Yksi maskirovkan alalaji on kompromat. Sillä tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla esimerkiksi joko panttaamalla tai vuotamalla yksityisen henkilön arkaluonteisia tietoja vaikutetaan hänen toimintaansa.

Tiedon panttaaminen mahdollistaa kohteen kiristämisen ja näkymättömän vaikutus­vallan hankkimisen. Tietojen vuotaminen mahdollistaa hänen moraalinsa, luotettavuutensa ja ammattitaitonsa kyseenlaistamisen, jota vahvistetaan paitsi 40:60-periaatteen mukaan annostellulla informaatiolla, myös levittämällä tiedot teknologian avulla mahdollisimman laajalle.

Paitsi harhauttamalla, tietoja panttaamalla tai niitä vuotamalla, todellisuuteen vaikutetaan ennen kaikkea kielenkäytöllä. Tämän voi havaita pelkästään tutustumalla kahteen erilaiseen ideologiseen näkökulmaan, jotka käsittelevät jotain yhteiskunnallista aihetta. Tällainen tavanomainen kielenkäyttö on normaalia poliittista tai kaupallista toimintaa, eikä se ole harhauttavaa tai kyseenlaista.

Ongelmallisempaa sitä vastoin on länsimaiseen keskusteluun viime vuosina pesiytynyt, pääasiassa identiteettipoliittisista ideologioista ammentava sananselitys.

Vakiintuneiden, todellisuutta kuvaavien sanojen kyseenlaistaminen tai uudelleen tulkitseminen tavoilla, joita vielä jokin aika sitten olisi pidetty täysin järjettöminä, on lyönyt itsensä läpi pelottavan hyvin.

Näyttää siltä, että osa mediaa, yrityksiä, yhteisöjä ja yksityisiä henkilöitä on henkistä laiskuuttaan hyväksynyt ja omaksunut kielen, joka ei millään tavoin pyri kuvaamaan todellisuutta objektiivisesti, vaan edustaa konkreettiseen vallankumouk­seen pyrkivää informaatio­vaikuttamista.

Työ tämän asian ymmärtämiseksi on suomalaisessakin keskusteluilmapiirissä vielä hyvin keskeneräinen.

Kilpailijan, vastustajan tai vihollisen pyrkimys harhauttaa ja tuottaa väärän tiedon avulla häiriöitä tilannekuvaan on ikiaikainen.