Ei sotimisen opettelun kuulu olla hauskaa
Voit myös kuunnella kolumnin Simo Rallin kertomana.10.3.202219:30
Luin tässä hämmentyneenä Hesaria, jossa oli haastateltu koronakurimuksessa olevia tammikuun erän varusmiehiä. Kieltämättä olot kasarmeilla jatkuvassa tautiepäilyssä tai karanteenissa alkaa syödä miestä ja on henkisesti varmasti raskasta.
Yksi lause tuosta haastattelussa jäi kuitenkin mieleeni kummittelemaan. Siinä alokas virkkoo: "Oletin palvelusajan olevan mukava ja hauska vaihe nuoruudessa, mutta näillä näkymin en tule muistelemaan palvelusaikaani lämmöllä."
Tiedoksi vain: Palvelusaikaa ei pidäkään muistella lämmöllä. Palvelusajan hyvät muistot syntyvät vasta vuosien päästä, kun aika kultaa muistot, jos kultaa. Palvelusajan kuuluukin vituttaa.
On hämmentävää, että nuori varusmies ajattelee, että Suomen puolustamisen, siis äärimmäisissä oloissa elämisen ja vihollisen tappamisen opetteleminen erilaisin keinoin – miinojen, tykkien, rakettien, panssarivaunujen, miinalaivojen, hävittäjien, käsikranaattien, hyppymiinojen, rynnäkkökiväärin, pistimen ja vihoviimeisessä tapauksessa kenttälapiota käyttäen – pitäisi olla nuoruudessa mukava ja hauska vaihe, jota muistellaan lämmöllä.
Kuka näitä kakaroita hyysää tällaiseen ajatteluun? Ikävä kyllä, me lapsiamme rakastavat vanhemmat.
Kun lapset varttuvat ylisuojeltuina konttauskypärät päässään, ja kun koko lapsuus ja nuoruus on ollut vain koko ajan kivaa ja hauskaa, tulee ensimmäisestä yöstä armeijassa yhä vain useammalle se viimeinen.
Mitä? Miksi tuo alikersantti huutaa minulle ja laittaa rajoja. Joudunko petaamaan sängyn? Pitääkö minun uskoa noita älyttömiä käskyjä ja haihtua metsään? Minua ei ole koskaan kohdeltu tällä tavalla!
Siinä ylisuojellun maailma särkyy ja isän ja äidin lämmin syli kotona odottaa.
Mitä äidit ja isät ajattelevat, kun tekevät omasta elämästään helvetin kuskatessaan lapsiaan harrastuksiin päivät pääksytysten. Töistä kiiruhdetaan viemään Millaa hevosiin, sieltä balettiin, kuoroharjoituksiin, jumppaan ja pianolle. Joka viikonloppu on joku konsertti tai pitää tehdä mokkapaloja Jeren jalkapalloturnaukseen.
Kakarat oppivat, että isä kuskaa, kun on hyvä että harrastaa. Minkä hemmetin takia? Jos jälkikasvulle tulee pitkästynyt olo, terve lapsi keksii kyllä tekemistä, ei sitä tarvitse mihinkään olla koko ajan roudaamassa.
Minun isälläni oli hyvä periaate. Jos ei itse pyörällä pääse viiden kilometrin päässä olevaan harrastukseen, niin ei se silloin nuorta kiinnosta.
Itse truffasin polkupyörällä kinoksissa kitara kainalossa kylille, aina kun kotitöiltä ehdin. Niin, tosiaan kotona piti tehdä töitä. Todellakaan aina ei ollut kivaa, kun tiesi, että muut nuoret ilakoivat kylillä ja itse siivosit kaksisataaneliöistä kämppää perjantai-iltana. Se vitutti ankarasti!
Väitän, että kun ei meidän pieniä pilttejä joka paikassa kotona, koulussa tai harrastuksissa hyysättäisi, että välillä tulisi oikeita kunnollisia pettymyksen hetkiä, saattaisivat lapsemme voida paremmin nuoruudessa ja aikuisuudessa.
Miksi minusta tuntuu siltä, että mitä enemmän rakkaita kullannuppujamme on pidetty kukkana kämmenellä, on annettu vapauksia, on ollut hauskaa ja mukavaa, sitä enemmän nuoret mielenterveyspotilaat lisääntyvät.
Mitä tästä voisi ajatella? Tuotetaan lapsillenne myös pettymyksiä! Maailma tuottaa ne joka tapauksessa jossakin vaiheessa. Nykyisestä koronasukupolvesta tulee varmasti kova luu maailmaa vastaan!
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
