Muuri

Lauri Kontro on Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja.

Kukaan ei silti aavistanut, että muuri kaatuisi.

Kävin ensimmäisen kerran Berliinissä ylioppilaskeväänä 1972. Matka suuntautui vain Itä-Saksaan eli DDR:ään, pääkohteena oli Berliini.

Tuntui käsittämättömältä, että se oli sittenkin totta. Siinä se seisoi heti Brandenburger Türin takana katkaisten Unter den Lindenin kahtia. Jos Helsingissä olisi ollut samanlainen muuri, niin se olisi varmasti rakennettu Mannerheimintien alkupäähän, eduskuntatalon ja Postitalon väliin, suunnilleen siihen kohtaan missä kulkee yksiraiteinen rautatie satamaan.

Muurille ei ollut asiaa. Itäsaksalaiset ystävälliset isäntämme kertoivat, että muuri tarvittiin. Se oli viralliselta nimeltään antifasistinen suojavalli, joka suojasi kaikelta pahalta.

Fasismia vastaan pitääkin suojautua. Itä-Saksassa suojauduttiin siten, että koko Länsi-Berliini ympäröitiin muurilla. Lisäksi tietysti Itä- ja Länsi-Saksan välinen raja oli täysin suljettu. Länsi-Berliini eli omaa suojattua elämäänsä keskellä Itä-Saksaa.

Näinä päivinä tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä, kun muuri kaatui. Satuin olemaan Berliinissä vain vähän ennen kuin lopullinen romahdus tuli.

Ulkomaalaisen oli siihen aikaan, siis vuonna 1989, jo helppo liikkua sekä idän että lännen puolella. Turistit asuivat itäpuolen hotelleissa, koska siellä oli halvempaa. Länteen pääsi kuitenkin helposti kuuluisan Checkpoint Charlien kautta.

Ilmapiirin muutos näkyi jo tuolloin. Tulin porukassa joidenkin suomalaisten kanssa lännestä itään, kun tullimies pysäytti minut. Hän halusi tarkastaa laukkuni.

Laukusta löytyi saksankielinen Pravda, jonka olin ostanut Länsi-Berliinistä. Tullivirkailija, nuori nainen otti lehden esiin ja kysyi puhuinko venäjää. En paljoa, vastasin, miten niin? No, kun te luette Pravdaa, hän tiukkasi vaativaan sävyyn.

Hyvä rouva, tämä lehti on saksalainen. Pravda ilmestyy myös saksaksi.

Olkoon, virkailija tokaisi. Meillä se on kuitenkin kielletty lehti. Mutta menköön tämän kerran.

Ymmärsin silloin, että kaikki ei ollut kohdallaan. Maailmankirjat olivat muuttuneet perusteellisesti. Neuvostoliitossa hallitsi Gorbatshov ja siellä vallitsivat perestroika ja glasnost.

Itä-Saksa yritti sinnitellä vanhassa uskossa. DDR:n johtaja Erich Honecker sanoi, että jos muut tapetoivatkin huoneensa uudestaan, DDR:n ei tarvitse tehdä niin.

Tämän vuoksi Itä-Saksassa kiellettiin länsisaksalaisten lehtien lisäksi neuvostoliittolaiset lehdet. Uskomatonta, mutta totta.

Kukaan ei silti aavistanut, että muuri kaatuisi. Kun vallankumous lähti liikkeelle, siitä ei ollut tietoa yhdenkään maan tiedustelupalvelulla. Edes Itä-Saksan oma Stasi ei sitä pystynyt näkemään, saati estämään.

Kun muuria ihmetellään, pitää muistaa miksi se syntyi. Muurin olemassaoloa ei pidä hyväksyä, mutta se on silti helppo ymmärtää.

Berliini jaettiin sodan jälkeen neljään miehitysvyöhykkeeseen. Kun tuli selväksi, että Saksoja syntyy kaksi, syntyi myös kaksi Berliiniä.

Elintaso oli alusta alkaen parempi lännen puolella. Muuttovirta idästä länteen oli voimakas eikä mikään mahti maailmassa saanut itäsaksalaisia insinöörejä, opettajia ja muita ammattimiehiä jäämään entisille sijoilleen. Kun tulevaisuus pelotti, muutto länteen oli monelle sittenkin kahdesta pahasta pienempi.

Itä-Saksa pani stopin tälle siirtolaisuudelle rakentamalla muurin. Tällä tavoin se osti itselleen elinaikaa siihen asti, kun kansa repi muurin alas.

Länsi tietysti vastusti muuria, vaikkakin sen kyyneleet olivat monesti krokotiilin kyyneleitä. Arkistoista löytyy yhtä sun toista, joka paljastaa millaista kansainvälinen politiikka oikeasti on.

Kun kaikki alkoi jo olla selvää, Ranskan presidentti Francois Mitterrand lensi vielä Itä-Berliiniin DDR:n valtiojohdon luokse ja vetosi voimakkaasti, että Saksat eivät yhdistyisi.

Mitterrand toimi kuin Charles de Gaulle, legendaarinen edeltäjänsä. de Gaullen kerrotaan sanoneen epäilijöille, että hän rakasti Saksaa. Tosin sillä ehdolla, että Saksoja on oltava ainakin kaksi.

Eivät kaikki lännessä halunneet yhdistynyttä Saksaa. Ranskan ohella Britannia pisti lusikkansa soppaan.

Britannian rautarouva, kommunismin kauhu Margaret Thatcher sanoi Neuvostoliiton Mihail Gorbatshoville vastustavansa Saksojen yhdistymistä. Myös Britannia halusi vähintään kaksi Saksaa.

Neuvostoliitto oli kuitenkin päättänyt, että Itä-Saksa saa mennä. Moskovassa katsottiin, että tapetit pitää vaihtaa myös Itä-Berliinissä. Puna-armeija puksuttelisi junalla kotiin retkeltä, jolla oli vierähtänyt puoli vuosisataa.

Sitä Gorbatshov ei tietenkään tiennyt, että muurin kaatumisen jälkeen kaatuisi myös Neuvostoliitto.

Nyt Venäjä ja Saksa ja rakentavat yhteistä kaasuputkea. Sekin on seurausta muurin kaatumisesta. Venäjä ja Saksa sitovat itsensä kiinni toisiinsa niin lujasti, että jatkossa ne sekä pysyvät että kaatuvat yhdessä.