Miehille kauha, maailmaan rauha

Mielipide

31.10.201601:00

Kolumni

Seppo Vuokko

Vuosikymmeniä sitten oli muuriin Unioninkadun ja Liisankadun kulmassa maalattuna suurin kirjaimin teksti Miehille kauha, maailmaan rauha – kenties se on siellä vieläkin.

Nuorta opiskelijaa teksti vain huvitti. Vasta myöhemmin yrittäessäni ymmärtää, mitä on kaikkien maailman kriisien takana, tajusin, kuinka oikeaan osuva ajatus kauhasta ja rauhasta on.

Monissa Aasian ja Afrikan kulttuureissa miehen ja naisen roolit ovat erilaiset ja tiukasti säädellyt. Naisen työt ovat kodin seinien sisällä ja esiintyminen kodin ulkopuolella on hyvin rajoitettua.

Miehen työt taas ovat kodin ulkopuolella. Hallinto, kaupankäynti, metsästys ja sodankäynti kuuluvat miesten rooliin. Miehet viettävät aikansa ulkona, usein melko joutilaina kahviloissa istuskellen ja maailmaa parantaen.

Tästä jyrkästä työnjaosta seuraa, että naiset saavat raataa aamusta iltaan, mutta nuoret miehet ovat joutilaita.

Melkein kaikissa maailman kriisipesäkkeissä – sisällissodissa, kapinoissa ja rosvojoukkioissa – taistelevat ja riehuvat ennen muuta nuoret miehet, joilla ei ole mitään tekemistä omassa kodissaan ja kotikylässään. Nuorukaiset on helppo saada mukaan taistelemaan yhteistä vihollista vastaan, kun heille luvataan naisia, arvostusta ja rahaa. Värväystilanteessa vihollinen ja taistelut ovat vielä kaukana. Jos saa Kalasnikovin käteensä, sehän on jännää!

Kriiseillä sinänsä on monia syitä: riita maaomaisuudesta tai vesivaroista tai vanhoja kiistoja heimojen välillä.

Usein kuivuus ja siihen liittyvä nälänhätä laukaisevat levottomuudet. Varsin usein taistelujen syynä on johtajien vallanhimo. Oma lukunsa on tietenkin Israelin juutalaisvaltion perustamisesta johtuva palestiinalaisongelma, mutta monen muunkin kriisin taustalla ovat siirtomaa-ajan mielivaltaiset rajanvedot.

Sodat ja kapina pahentavat tilannetta entisestään: talous ajautuu rappiolle, normaali yritystoiminta ja kauppa käyvät mahdottomiksi, mielipiteet jyrkentyvät ja nuorille miehille on entistä vähemmän järkevää tekemistä.

Heille jää kaksi mahdollisuutta – aivan kuten vuoden 1918 Suomessa – liittyä kapinallisiin tai paeta kotiseudulta. Nuoret miehet, jotka pakenevat Eurooppaan, eivät siis ole pelkureita, jotka eivät halua puolustaa omaa maataan, vaan usein miehiä, jotka eivät halua liittyä rosvoihin ja kapinallisiin.

Useimmiten taistelijat lopulta huomaavat tulleensa petetyiksi. Harva saa retkeltään varallisuutta tai rakkautta, mutta henki tai terveys voi mennä. Petetyksi saattavat huomata tulleensa nekin, jotka räjäyttävät itsensä siviilien keskellä tai makaavat ammuttuina maantien ojassa. Palkkiona ei taida ollakaan paratiisi, jossa kauniit neitsyet palvelisivat kaatunutta sankaria hedelmäpuiden katveessa ja purojen solistessa.

Kysymys on myös tasa-arvosta. Naiset pitäisi saada mukaan päätöksentekoon. Ristiriitatilanteissa heillä tuskin olisi ensimmäisenä ratkaisuvaihtoehtona sota.

Kulttuuriin sisältyvien asenteiden ja mielikuvien muuttaminen on vielä vaikeampaa kuin yksittäisen konfliktin lopettaminen. Se avaisi kuitenkin tien rauhallisempaan ja oikeudenmukaisempaan maailmaan.

Tilannetta vaikeuttaa se, että Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan valtauskonto islam alistaa naisen kotiin.

Vanhoillisten asenteiden murtamisen täytyy lähteä yhteisöstä itsestään. Länsimaista tulleet asiantuntijat leimattaisiin yhteiskunnan vihollisiksi ja antaisivat vain pontta kiihkoilijoille.

Meillä on kuitenkin yksi keino vaikuttaa: Eurooppaan saapuville pakolaisille ja siirtotyöläisille pitää näyttää, miten tasa-arvoinen yhteiskunta toimii. Kotimaahansa palaavat tai sinne käännytetyt kertovat varmasti kokemuksistaan.

Yhtä tärkeitä viestinviejiä ovat lännessä koulutetut asiantuntijat ja ammattilaiset. Heitä kuunnellaan paljon tarkemmin kuin täältä varta vasten lähetettyjä kehitysneuvojia.