Aito nallenturkki on niin arvokasta, että jämäpalatkin kannattaa käyttää. Lahtelainen nallentekijä erikoistui pikkiriikkisiin nalleihin ja lähetti tämän söpöläisen entiselle opettajalleen, Kikalle.
Rakkaudella tehdyt
Kikka Tevajärvi ja ihan ensimmäinen itse tehty nalle. ”Pääkin meni väärinpäin”, Kikka nauraa.
Padasjoen nalleporukan vanhimmat ovat ehtineet nähdä jo monien uusien nallepolvien syntymän.Tärkeimmät nallekarhut voisivat kertoa lukemattomia salaisuuksia, ellei niillä olisi vaitiolovelvollisuus. Aivan erityisiä ne ovat, jos ne on itse tehty.
Elämä tekee nallen tekijäksi. Niin kävi Kikka Tevajärvellekin reilut kaksikymmentä vuotta sitten.
”Odotin kolmatta lastamme ja olin neljännellä kuulla, kun raskaus meni kesken. Se oli suuri suru.”
”Jotenkin päädyin kiertelemään nukke- ja nallemessuille vanhalle ylioppilastalolle. Näin siellä eräällä naisella lastenvaunujen päällä ihanan nallen. Siinä tilassa en halunnut katsoa vauvaan päinkään, mutta nalle kiinnosti. Kysyin naiselta, mistä sellaisia saa.”
”Ei voi ostaa mistään. Jos haluaa tällaisen nallen, se täytyy itse tehdä. Minulla kurssi”, nainen vastasi saksalaisittain murtaen.
Nallen tekeminen nappasi heti. Vaikka Kikka ei työn takia ehtinyt olla kurssilla loppuun asti, hän viimeisteli nallen itsekseen valmiiksi.
Kikka ei ollut ennestään mikään käsityöihminen eikä ensimmäisestä nallesta ihan priimaa tullut. ”Pääkin meni väärinpäin ja siitä tuli ihan hiiren näköinen”, Kikka nauraa.
Pakkakaupalla nallenturkkia
Nallet veivät silti mukanaan ja uusia alkoi syntyä.
Sopivia kankaita oli hankala saada ja Kikka teki nalleja vanhoista takeistakin. ”Nallejahan voi tehdä mistä kankaasta vaan. Se sopii hyvin nykyiseen kierrätysideologiaan.”
Puoliso Arto Tevajärvi toi Kikalle nallekirjoja työmatkoiltaan Amerikasta. Niistä Kikka sai selville, että Saksassa tehdään hienoa mohairia nalleja varten.
”Otin tehtaaseen yhteyttä ja pyysin näytettä. Pahoittelivat, etteivät lähettele näytteitä tavallisille kuluttajille, vaan toimittavat mohairia vain tehtaille ja agentuureille.”
”Niinpä päätin pistää tehtaan pystyyn. Laitoin varmuuden vuoksi nimeksi Teddy Bear Factory, että tulisiko sitä karvaa sitten”, Kikka kertoo.
”No, tulihan sitä. Sitten minulla olikin näitä turkiskangaspakkoja hirveästi.”
Nallekursseille maata kiertämään
”Olin ajatellut, että teen karvakankaasta nalleja ja myyn niitä. Muutaman nallen tehtyäni tajusin, miten vähän yhteen nalleen menee karvaa.”
Innokas nalletehtailija tajusi olevansa pulassa turkispakkoinensa. Kunnes kohtalo puuttui taas peliin. ”Jyväskylän kristillinen opisto pelasti minut, sieltä minua pyydettiin pitämään nallentekokurssia.”
Siitä se lähti. Ensimmäisen kurssin jälkeen tuli lisää pyyntöjä: työväenopistoja ja muita kurssipaikkoja ympäri maata.
Vuosien varrella Kikka on kouluttanut paljon kurssien vetäjiä ja opettanut niin Turun kuin Helsingin yliopistossakin tulevia käsityönopettajia.
Jo ensimmäisellä kurssilla oli käsityönopettajia. Kikka opetti heille nallentekoa, ja he kertoivat Kikan käyttämille pistoille oikeat nimet ja termit.
Nallen tekeminen ei ole taustasta kiinni. Marraskuussa Kikka kouluttaa muun muassa Nordean pankkiväkeä.
”Sairaanhoitohenkilöstöä näkyy kursseilla paljon. Yksi ryhmä on hammaslääkärit. Nallen tekemisessä käytetään samanlaisia välineitä: piikkejä, pihtejä ja vääntimiä.”
Nalle-elämää siellä ja täällä
”Nallenteolla ei voi elää. Kädet eivät kestä, sillä etenkin nallen täyttäminen on rankkaa puuhaa. Materiaalitkin maksavat, ja homma on käsityötä. Ei nallesta voi pyytää sellaista hintaa, että saisi työlleen kunnon palkan”, Kikka toteaa.
Kikka on tehnyt nallehommaa koko ajan päivätyön ohella. Hän opettaa kursseilla eri puolilla maata ja tuo maahan nalletarvikkeita.
Perheellä on koti Helsingissä, mutta nalleyrityksen tukikohta on Padasjoella. Siellä on Arton lapsuudenkoti, vanha kauppa, jossa on tilaa nalletarvikeille ja kurssien pitämiselle.
Tevajärvillä on Padasjoella myös Mainiemessä mökki nallekurssilaisten majoittamista varten.
”Stressaantuneille kaupunkilaisille on ihana juttu tulla tänne maalle. Asua Mainiemessä, herätä linnunlauluun ja lähteä sitten nalle kainalossa kotiin.”
Tosin monta kertaa ”ompeluseurat” on jatkuneet Mainiemessä iltamyöhään, Kikka tietää. ”Siellä voi värkätä nallea yötä myöten. Nallea ommellaan käsin, joten sitä voi tehdä missä vaan.”
Oma kurssitoiminta on pienimuotoista, mutta Padasjoella on käynyt kurssilaisia Amerikasta, Kanadasta ja Chilestä asti.
Juuri nyt Padasjoen tukikohta on remontissa, joten talvella siellä ei pidetä kursseja. Vanhassa kaupassa on tehty putkitöitä, avattu lattiaa ja kaivettu hirsiseiniä esiin.
Vanha, iso kaupparakennus on täynnä pariskunnan yhteisiä unelmia. Muutama vuosi sitten Kikka piti kaupassa siskonsa kanssa kesäisiin maalaisromantiikkaa myyvää Kantri-kauppaa. Kun remontti saadaan alta pois, ties vaikka Kantri-kauppakin herätettäisiin henkiin.
Nalle on klassikko
Nalle on aina muodissa, Kikka toteaa. ”Välillä niitä on silti tehty vähemmän. Nyt taas enemmän. Jotenkin käsillä tekemisen suosiossa näkyy lama-ajat”, hän pohtii.
Muutama vuosi sitten innostuttiin tekemään erikoisia vaaleanpunaisia ja jopa punaisia ja sinisiä nalleja.
”Nyt on palattu maanläheisiin väreihin ja karkeisiin turkkeihin”, Kikka kertoo.
”Moni valitsee kankaana aika rumankin karvan, mutta hauskannäköisiä nalleja niistä tulee. Kuvaavaa on, että niin kutsuttu kuravellikangas on nyt loppu.”
Angoravuohen villasta tehdyt karvakankaat ovat arvokkaita. ”Kurssilla aina sanon oppilaille, että leikataan huolellisesti ja säästeliäästi, ja että pienetkin palat voi käyttää.”
”Yksi kurssilainen innostui tekemään vallan pieniä nalleja. Hän lähetti minulle tämän pikkuisen nallen, joka on tehty jämäkarvan jämistä”, Kikka esittelee hellyttävää otusta.
Kikka tuo kaikki materiaalit Saksasta. Turkkien lisäksi välineitä, niveliä ja lasisilmiä.
”Kun aikanaan sain lasisilmiä ensimmäisen erän, valitin, että pupillit ovat eriparia. Minulle sanottiin, että nämä ovat käsityötä, rouva hyvä. Jos haluatte, että kaikki ovat samanlaisia, tilatkaa muovisilmiä Kiinasta”, Kikka nauraa.
Välineet ovat tärkeitä. Kikka näyttää, miten mohairharjalla saadaan turkista saumakohdat piiloon. ”Yksi kurssilainen hihkui tämän homman jälkeen, että nyt nalle on niin hieno, etten mä ole voinut tehdä tätä itse. Ei kukaan usko.”
Teddy Bear Factoryn 21 vuoden aikana Suomessa on tehty kymmeniä tuhansia nalleja.
”Karvaa niihin kaikkiin ei ole mennyt meidän kautta, mutta niveliä ja silmiä meiltä on mennyt tuhansiin nalleihin vuodessa”, Kikka laskee.
Padasjoella pidetään muutaman kerran vuodessa ”karvapäivät”. Silloin pihaan saattaa kurvata bussilastillinen nallentekijöitä. Tiskien äärellä käy kuhina, kun nalleväki valitsee karvoja ja silmiä.
Nalleterapiaa elämän kriiseissä
”Monelle on hauska juttu tehdä yksi nalle kerran elämässä”, Arto on huomannut.
”Sitten on niitä, jotka ovat jääneet hommaan koukkuun ja tekevät aina vaan lisää nalleja.”
”Miehiäkin nallentekijöiden joukossa on aina silloin tällöin, ja he ovat tosi hyviä”, Kikka kehaisee.
Tevajärvet ovat nähneet, että hyvin usein nallekurssille tullaan jonkinlaisessa elämän taitekohdassa.
Eläkkeelle jääminen tarjoaa monelle mahdollisuuden kokeilla uutta harrastusta. Keski-ikäisellä saattaa olla päällä erokriisi tai työssä meneillään jotain, joka pistää miettimään suunnan vaihdosta elämässä.
”Nallekurssin alussa väki on usein vielä aika vaitonaista. Pikkuhiljaa tunnelma vapautuu”, Kikka kertoo.
”Sitten kun ruvetaan täyttämään nallea, alkaa tarinat purkautua ulos. Minä vaan kuuntelen, kun ihmiset puhuvat keskenään.”
Kikan mieleen on jäänyt rankka kurssi Itä-Suomessa. Tarinat olivat traagisia. Ryhmä oli koottu kriisissä olevista ihmisistä, joille nallekurssia oli tarjottu terapiamuotona.
”Kaikista näki, etteivät he itse halunneet tulla kurssille. Joku nainen sanoi sen ääneenkin; ettei ikinä pysty tekemään nallea. Että aikoi lähteä pois.”
”Alettiin silti rauhassa tehdä nalleja. Pikkuhiljaa silmät alkoivat loistaa, kun nalle rupesi valmistumaan. Nallekurssit jatkuvat siellä edelleen.”
Kikka muistaa myös 16-vuotiaan tytön, joka oli kurssilla tätinsä kanssa. ”Kesken kurssin tyttö sai puhelun, että isoisä on kuollut. Mietittiin, pitäisikö jättää koko kurssi kesken, mutta vähän pohdittuaan tyttö sanoi, ettei halua, että kurssi keskeytettäisiin.”
”Kun kurssin lopuksi nallet nimettiin, tytön nalle sai nimekseen Eino. Isoisän mukaan.”
www.teddybearfactory.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
