Nyky­parlamen­tarismista kohti demokratiaa

Suomalainen parlamentarismi on ollut jo jonkin aikaa tiensä päässä.

Kun nykysysteemissä hallitus vaihtuu oppositioksi, niin ”vastuu” vaihtuu räksytykseksi. Yhteiskuntarauha järkkyy jatkuvasti eri syistä. Kokonaisvaltaista vastuuta ei näytä kantavan kukaan, vaan eri­tasoinen politikointi ja kinastelu jatkuvat vuodesta toiseen.

Yli 40 vuotta kunnallis­politiikassa mukana olleena olen pohdiskellut, että myös valtion politiikassa tulisi siirtyä todelliseen demokratiaan. Tällöin maamme hallitukseen tulisi kaikkien – suurten puolueiden – edustus vaali­tuloksen mukaan.

Viime vaalien (2019) perusteella esimerkiksi 16 ministerin hallitukseen tulisi SDP:stä ja perussuomalaisista neljä ministeriä, kokoomuksesta kolme, keskustasta ja vihreistä kaksi ja vasemmistoliitosta yksi ministeri.

Hallituksen puheenjohtajan eli pääministerin paikka kuuluisi tässä esimerkissä suurimmalle ryhmälle eli SDP:lle. Muiden ministeripaikkojen jako tapahtuisi sopimuksen mukaan. Hallituksen ulkopuolelle jäisivät vain vähäisen kannatuksen saaneet pien­puolueet ja valitsijayhdistykset.

Nykyparlamentarismi on kaupunkilaisjärjen vastaista, kun 4,5 prosentin osuudella kansanedustajista saa hallitukseen kaksi ministeriä, mutta 38,5 prosentin osuudella (77 kansanedustajaa) jää ilman.

Totta kai esittämässäni ”todellisessa demokratiassakin” saattaa tulla erimielisyyksiä hallituksessa olevien kesken. Useasti yhden asian kannattajat, kuten vihreät (ilmastovöyhötys), RKP (pakkoruotsi) ja vasemmisto (Kreikan lainat anteeksi), ovat lähteneet lätkimään hallituksesta, mutta aina on sopu löytynyt ja elämä jatkunut.

Jos Suomen 310 kuntaa pärjäävät ilman nykyisen­kaltaista parlamentarismiakin, niin miksei eduskuntakin. Enemmistö löytyy aina, ja kun nykyistä hallitusohjelmaa vastaavat sopimukset syntyvät peruskunnissa, niin mikseivät eduskunnassakin.