Timo Kaunisto: Kokkarimaito happani

Eurooppalaiset Venäjä-pakotteet iskevät suomalaista talonpoikaa lujaa ja pyytämättä. Erityinen kärsijä on vahva maidontuotantomme, josta viidennes on mennyt tuotteina itänaapuriin.

Tällä kaupalla on osaltaan ylläpidetty kykyä maksaa maidosta sellaista hintaa, että talonpoikakin saisi työlleen jotakin palkkaa.

Myötä- ja vastapakotteiden tultua kesällä ja syksyllä voimaan arvioitiin, että maa- ja elintarviketalouden menetykset ovat vähintään 400 miljoonaa euroa.

Tässä luvussa ei ole mukana sikatalous, jolle tuontikiellot määrättiin jo aiemmin. Ei siinä ole munatalouttakaan, jolle ”hygieniapuutteiden johdosta” lätkäytettiin kielto jo vuonna 1996.

Hetken näytti siltä, että Venäjä-kortti yhdistää suomalaisia ja eurooppalaisia. Putin piti pysäyttää ja tämä oli keino, mikä valittiin. Me suomalaiset viljelijätkin tuimme ajatusta ja pelin henkeä. Takana olivat myös vahvat poliittiset lupaukset siitä, että meitä ei jätetä yksin kärsimään.

Kevään eurovaaleissa kokoomuksen maatalousehdokkaat hehkuttivat vaikutusvaltaansa Euroopan unionissa. Konservatiivit olisivat suurin puolue, komissaari symppasi, maatalousvaliokunta oli täynnä eurooppalaisia republikaaniveljiä ja eteläisen Suomen tulehtunut tukihaavakin paikattiin kätevästi kokoomuslaisella ilmaveivillä.

Vaaleissa kokoomus saikin hyvän tuloksen. Kokoomuksen tehoketju alkoi rakentua kun pääministeri Jyrki Katainen siirtyi talouskomissaariksi, Petteri Orpo maatalousministeriksi ja Petri Sarvamaa kipusi takaovesta parlamentin vaikutusvaltaiseksi budjettipuheenjohtajaksi. Mikä parasta: kolmikkoa tukisi päämiesten pöydästä ehkä tunnetuin suomalainen eurooppaosaaja, uusi pääministeri Alexander Stubb.

Toiveikasta viestintää olikin ilmassa. Suomen ongelmia ”oli ymmärretty”. Suomen tukipyyntö ”sai myötätuntoa”. Maatalouskomissaari ”alkoi valmistella maidontuotannon tukea”. Lopullista päätöstä odotettiin ”jo seuraavassa kokouksessa”.

Se seuraava kokous oli viime viikolla. Suomen ja Baltian talonpojat saivat tuplatuen: saimme pyytää ja saimme olla ilman.

Sillä välin EU:n kriisirahasto oli kuivattu eteläisen Euroopan hedelmänviljelijöille eikä jäljellä olevista kolikoista sovittu mitään. Maatalousministeri Orpon mukaan uusi komissaari Phil Hogan on nuivalla päällä. Europarlamentin toivotaan lisäävän rahaa budjettiin mutta meppi Petri Sarvamaa arvioi, että piukkaa on. Hän kuitenkin ymmärtää ”tilallisen ahdinkoa” (MT 24.10.) ja toivoo sitä toisiltakin.

Noinkohan sitä EU-sotaa käydään tuolla tavalla? 20 vuotta Brysselin torpparina on ainakin talonpoikaa opettanut siinä, että jos pöydällä on rahaa, siitä ei pidä päästää irti. Kädet on pidettävä neuvottelupöydällä, valmiina ottamaan. Eurooppalainen solidaarisuus kannattaa säästää juhlapuheisiin.

Koko pakotepolitiikka on jättänyt karvaan maun. Suomi on myötäillyt omien etujensa kustannuksella koska meillä on edelleen kummallinen miellyttämisen tarve.

Tälläkin kertaa suomalainen maaseutu maksaa herrojen höveliäisyydestä. Kun omat saappaat eivät ole savessa, on vaikea tavoitella muuta kuin vakansseja ja valmistautumista seuraaviin vaaleihin.

Vai onko kokoomus vain menettänyt mainostetut kykynsä? ”Scheissea” on tullut viime aikoina miltei kaikesta, mihin on kajottu. Ei tunnu enää niin kauhean fantastiselta tämä meininki.