Poika ehdotti isälleen kappelin rakentamista - unelma toteutui 26 vuotta myöhemmin

Matias-kappeliyhdistys ry:n rakennuttama kappeli sijaitsee koivikkoisessa järvimaisemassa. Vieressä asuva Irma Helimäki huolehtii, että paikat pysyvät kunnossa. Kappeli on avoinna kaikille toukokuusta lokakuuhun jokaisena päivänä. Kuva: Jouni Hirn

Kappelissa on tilaa 40 hengelle. Alttaritauluna toimii kolme metriä leveä ja neljä metriä korkea ikkuna, josta avautuu komea maisema. Kuva: Jouni Hirn

Vuonna 1983 parikymppinen Matti Helimäki ehdotti isälleen Kostille, että Puskalan kodin pihakoivikkoon pitäisi rakentaa kappeli.

Isä piti ajatusta täysin mahdottomana. Rahaa ei olisi kuuna päivänä moiseen hankkeeseen.

Vuodet kuluivat. Matti valmistui papiksi ja muistutteli yhä isäänsä kappelin rakentamisesta.

Vuonna 2007 tapahtui käänne.

Helimäkien ystäväperhe louhi vapaa-ajanasunnon paikkaa kallioiselle tontille Virroilla. Louhinnoista jäi runsaasti jätekiveä, josta Matti sai idean: räjäytetystä graniitista saisi tehtyä upean kappelin seinän.

Eräänä kesäpäivänä Puskalan pihaan kokoontui kuin sattumalta ihmisiä, joita kappelihanke kiinnosti.

Hanke päätettiin toteuttaa yhdessä. Kosti-isä otti vastaan tehtävistä haastavimman eli varainhankinnan.

Rakennustyöt alkoivat seuraavana vuonna. Tukijoiksi lähti niin yrityksiä kuin innokkaita yksityishenkilöitä sekä EU:n maaseuturahasto ja maaseudun kehittämisyhdistys PoKo ry.

Budjetti ylittyi ja välillä projekti tuntui ylivoimaiselta.

Epätoivon hetkillä haettiin lohtua Matti Helimäen sanoista: ”Jos hanke on Jumalasta, se menee eteenpäin.”

Matin äiti Irma Helimäki muistelee, että moni asia loksahti kohdalleen kuin ihmeen kaupalla ja aina jostain löytyi auttava käsi. Kappelia innostuttiin tukemaan myös ulkomailta käsin.

”Tuntui siltä, että aina kun tarvittiin johonkin tehtävään erikoisosaaja, sellainen ilmoittautui mukaan kuin tilauksesta”, Helimäki kertoo.

Matias-kappelin avajaisia vietettiin kesäkuussa 2009. Ensimmäisinä vuosina kävijöitä oli yli 10 000 henkeä vuosittain.

Sosiaalineuvos Kosti Helimäki työskenteli alkuun vastustamansa kappelin hyväksi ollessaan jo keuhkosairauden uuvuttama. Hän menehtyi vuonna 2012. Kostin viimeinen leposija on hänelle rakkaan kappelin vieressä.

”Kosti kulki sähköpyörätuolinsa kanssa opastamassa ryhmiä, joita tuli tänne linja-autoittain. Hän sai tarinoillaan ihmiset itkemään ja nauramaan. Olen ylpeä siitä, että mieheni jaksoi viedä tämän tarinan loppuun”, Irma Helimäki sanoo lakaistessaan lunta kappelin edestä.