Ravihevosen uusi elämä
Roosa on Tuija Kajalan silmäterä. Roosaa on ratsukoulutettu nyt muutaman kuukauden ajan, mutta vielä ei ole laukannoston aika.
”Lämminveriravureiden maineen parantaminen on elämäntehtäväni.”
Ravurista ratsuksi
Ravihevosesta voi sukeutua kelpo ratsu, muttei taikaiskusta.
Ravuriratsastajien nettisivut www.ravuriratsastajat.net Hevosenomistajan opas www.hippos.fi
Pöytyäläisen tallin käytävällä Tuija Kajala, 29, satuloi 10-vuotiasta Roosa-tammaa. Roosa on entinen ravuri, ja nyt opissa uuteen ammattiin. Kajala toivoo Roosasta kouluratsua. Raviura tyssäsi hankosidevammaan.
”Roosa on rakenteeltaan ja luonteeltaan kouluratsastukseen sopiva. Eikä sen jalka kestä hyppäämistä, joten estehevosen homma on poissuljettu”, Kajala juttelee ja katsoo hevostaan hellästi. Roosa kuopii jalallaan ilmaa. Se on sen tapa ilmoittaa, että mennään jo.
Ylijäämähevosia halvalla
Roosa ei ole Kajalan ensimmäinen entinen ravuri. Kajala sanoo elämäntehtäväkseen lämminveriravureiden ”pelastamisen ja maineen parantamisen”. Häntä surettaa lämminveriravureiden kohtalo kiertolaisina, ylijäämähevosina.
”Ex-ravureita on myytävänä koko ajan. Ja halvalla. Aina ei tarvitse maksaa mitään, ja maksimissaankin hinta on 500 euroa.”
Alhainen hankintakustannus on Kajalan mukaan syypää siihen, että hevosia hankintaan miten ja millaisiin oloihin sattuu. Ongelman tiedostaa myös Hevosalan osaamiskeskus Hippoliksen toimitusjohtaja Minna Martin-Päivä.
”Ensimmäisestä hevosestaan haaveileva on tavallisesti nuori tyttö. Hän on usein perheensä suurin hevosasiantuntija ja saa hevosista tietämättömät vanhempansa ylipuhuttua hevosen ostoon. Ex-ravurin hinta tuntuu mitättömältä verrattuna ratsun tai ratsastustuntien hintaan. Voi syntyä mielikuva, että kauppa on järkevä, jos kotona on vielä jonkinlainen ulkorakennus omalle hevoselle”, Martin-Päivä selvittää.
Edullisesta kaupasta voi kuitenkin langeta iso jälkilasku, jonka maksumieheksi joutuu hevonen. Ravuri voidaan myydä ratsuna, mutta todellisuudessa sen selässä ei ole ehkä edes käyty. Kisakunnossa oleva hevonen voi olla raisu ja toimimaton. Raviuran katkaisseet jalkavammat voivat vaivata ja saada hevosen pahantuuliseksi ja hallitsemattomaksi.
Niinpä ostaja toteaa, ettei pärjääkään ja unohtaa hevosen laitumen perälle tai naputtelee nettiin myynti-ilmoituksen: Myydään 8-v lv-tamma ratsuksi. Ajanpuutteen vuoksi pikaisesti. Hinta 250 e.
Pitkämielisyyttä tarvitaan
Sekä Tuija Kajala että Minna Martin-Päivä varovat yleistämästä. Vaikka ex-ravurin ostaja usein on kokematon nuori, joka kohta joutuu kuumakallehevosen kanssa vaikeuksiin, toisenlaisiakin tarinoita on. Kajala oli itse kovin nuori hankkiessaan ensimmäisen hevosensa, entisen ravurin.
”Sain hevosen koulutukseen apua aikuisilta, ja kaikki sujui Riinan kanssa lopulta hyvin”, Kajala sanoo. Hän myös tuntee monia entisiä ravureita, jotka uudelleenkoulutuksen jälkeen toimivat mainioina harrasteratsuina. Osalla kilpaillaankin. Kajala itse on kilpaillut 90 cm:n esteluokissa ystävänsä Stara-hevosella.
”Liian helposti entinen ravuri tuomitaan viirupäiseksi ja hulluksi. Todellisuudessa hyvin moni hevonen rauhoittuu ja sopeutuu uusiin kuvioihin määrätietoisen ja pitkäjänteisen koulutuksen avulla. Nopeasti ravihevonen ei ratsuksi muutu. Hommassa tarvitaan pitkämielisyyttä”, Kajala opastaa. Hän harmittelee, että on ihmisiä, joiden mielestä kaikki entiset ravurit pitäisi ”laittaa monttuun”. Mielipiteen taustalla on tietämättömyys.
Satula selkään ja menoksi?
Mitkä sitten ovat ravi- ja ratsuhevosen erot? Kyllähän ravihevosia ratsastetaankin, treenataan selästä. Luulisi, että kelvollinen ratsu on vain satulaa vaille valmis.
Mutta ei ihan.
”Ohjastuntuma on ensimmäinen suuri ero. Ravihevoselle on opetettu, että kun otetaan ohjat, lähdetään kovaa. Ratsun taas pitäisi osata myödätä kuolaimelle eli ohjastuntuma on pidettävä koko ajan. Tässä kohden on vaaran paikka, jos sitä ei ymmärrä, ja ratsastaja jää vain vetämään ohjista hevosen päästellessä kiitoravia” Tuija Kajala selvittää.
Entisen ravurin on hankala päästä karvoistaan koulutuksen jälkeenkään. Kajalan lämminverisistä joku innostuu auton nähdessään, kun kuvittelee sen olevan raviradan lähetysauto. Ravivolttia treenattaessa hevonen saattaa lähteä pinkomaan päinvastaiseen suuntaan, kun lihasmuisti kertoo, että nyt pyöritään tasoitusajon lähtövoltissa.
”Mahdotonta tapausta en ole tavannut. Tietenkin suoraan kilparadoilta tullut ravihevonen vaatii pitkän ajan sopeutuakseen uuteen tahtiin. Loukkaantuminenkaan ei ole este. Moni ravihevonen kestää normaalia ratsukäyttöä senkin jälkeen, vaikka ravihomma olisi katkolla jalkavaivojen takia.”
Minna Martin-Päivä toivoo, että raviuransa lopettaneita hevosia vietäisiin ratsuttajalle koulutettaviksi, ainakin ellei ostajalta itseltään löydy tarvittavaa osaamista.
"Se olisi reiluinta sekä hevoselle että ostajalle. Samalla tietenkin hevosenomistamisen aloituskustannukset nousisivat eikä hevosia hankittaisi niin heppoisin perustein."
Hevosenarvoista elämää
Lämminverihevosten ylin ystävä Tuija Kajala on aurinkoinen esimerkkitapaus. Hänen huomassaan ex-ravurin elämä ei ole ohi, vaikka raviura syystä tai toisesta katkeaisikin.
Kajalan resurssit pelastaa kaikki Suomen entiset ravurit ovat kuitenkin rajalliset. Aatteen ympärille perustettu seura Ravuriratsastajat ry pyrkii lisäämään ja tuomaan esille entisten ravurien ratsastuskäyttöä, mutta ongelma on hevosten puolesta toimivien joukkoa suurempi. Entisistä ravureista on ylitarjontaa.
Hippoliksen Minna Martin-Päivä muotoilee tilanteen näin: ”Raviurheilussa hevosten kierto on nopeampaa kuin ratsastuspuolella. Hevosesta tulee jo nuorena kilpahevonen, mutta yhtä nopeasti ura voi olla ohi.
Ammattimaisen raviurheilun tarkoituksena on tuottaa voittoa ja kerätä voittoja, mutta kilpaurheilijana menestymättömän hevosen ylläpito on yhtä kallista kuin sen kilpahevosenkin."
Siksipä hevonen on myytävä, ellei siitä ole ravuriksi. Osa loukkaantuneista tai iäkkäämmistä hevosista kelpaa siitokseen, mutteivät kaikki. Osalle löytyy eläkepaikka omistajan tai tuttujen luota, muttei kaikille.
”Eivätkä eläkepäivät varsinkaan nuorelle hevoselle ole hyvä ratkaisu. Hevosen täytyy saada elää hevosenarvoista elämää, ja liikkuminen kuuluu siihen”, Martin-Päivä huomauttaa.
Lopettamisen vaikeus
Osa hevosista joutuu viimeiselle matkalleen. Martin-Päivän mielestä se on oikea ratkaisu, ellei hevoselle voida tarjota ”hevosen elämää”.
Hevosen lopettaminen ei sekään ole ongelmatonta. Tämän lehden ilmestyttyä hevosten laidunkausi on ohi, ja kesän niityillä kirmanneille ylijäämähevosille olisi löydettävä tallipaikka. Internetin myyntipalstat pullistelevat edullisia ravureita ”ratsukäyttöön”, vaikka joskus myytävien hevosten oikea osoite olisi teurasauto.
Hevosia vastaanottavia teurastamoita on kovin vähän, eikä hevosen kuljettaminen teuraaksi toiselta puolelta Suomea houkuttele hevosenomistajia. Lopettamiseen kotitallilla liittyy myös vaikeuksia. Mistä säädöksien mukainen hautapaikka hevoselle, jos omaa maata ei ole tarpeeksi? Hevosen siirtäminen ajasta ikuisuuteen voi olla kallista, ja siksi myyminen houkuttaa.
”Teurastilanne on hivenen parantunut nyt, kun hevosenlihan kilohinta ainakin joissain teurastamoissa on noussut 0,17 eurosta 0,50 euroon. Lisäksi Itä-Suomessa on meneillään teuraskuljetushanke, jossa keräilyauto vie suuremman määrän hevosia kerrallaan teurastamoon”, Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Terttu Peltonen selvittää ja listaa, että hevosten ”poistotarve” vuodessa on 4 000 yksilöä. Niistä noin tuhat teurastetaan elintarvikkeeksi ja loput lopetetaan haudattaviksi tai kaatopaikkajätteeksi.
”Pahin mahdollinen skenaario on, että hevosia vietäisiin Suomesta teurastettavaksi ulkomaille, oloihin, joita emme voi valvoa. Sitä ei kukaan halua”, Martin-Päivä sanoo.
Seuraavaksi ankeimpana tilanteena sekä Martin-Päivä että Kajala pitävät hevosen joutumista kiertoon, osaamattomiin käsiin. Molemmat peräänkuuluttavat paitsi ostajan, myös myyjän vastuuta.
Martin-Päivä vetoaa, että hevosenomistajan pitäisi sitoutua vastaamaan hevosesta koko sen eliniäksi. Se tarkoittaa joko hevosen hoitamista itse, sen asiallista myymistä tai saattamista viimeiseen lepoon. Kajala sanoo havainneensa valitettavan usein myyjien välinpitämättömän asenteen hevosen tulevaisuudesta.
”Kun ostin Roosaa, sain netti-ilmoitukseeni yli viisikymmentä tarjousta. Vain yksi myyjä halusi tietää minusta jotain ja kyseli hevosensa mahdollisesta tulevasta kodista. Sen hevosen sitten ostinkin”, hän sanoo tyytyväisen oloinen Roosa-tamma vierellään.
Kajalan tallilla loppuelämäänsä elävä Ami-tamma on saatu ilmaiseksi myyntipuheella ”vie se pois, tytärtä ei enää kiinnosta hevoset”. Nyt Ami toimii Kajalan 11-vuotiaan Mika-pojan turvallisena maastoratsuna, vaikka tulikin tallille hankalan ja toimimattoman maineessa.
”Ihanan, aktiivisen loppuelämän toivoisin kaikille ex-ravureille. Sen ne ovat ansainneet.” Kajala huokaa.
” Hevosen täytyy saada elää hevosenarvoista elämää, ja liikkuminen kuuluu siihen. ” ” Hevosen täytyy saada elää hevosenarvoista elämää, ja liikkuminen kuuluu siihen. ”
”Hevosesta tulee jo nuorena kilpahevonen, mutta yhtä nopeasti ura voi olla ohi. Sitten hankitaan tilalle uusi hevonen. ”
Hevosten valmentaja, ratsastuksenopettaja, luvialainen Johanna Juhola on ratsukouluttanut monen monta entistä ravuria. Juhola ei suostu kertomaan "uudelleenkouluttamisen ABC:tä" koska sellaista ei ole:
"Jokainen hevonen on yksilö, eikä varmaa ratsukoulutussapluunaa voi antaa. Ammattilainen näkee, millaiset edellytykset hevosella on ratsun ammattiin, ja osaa sen mukaan valita sopivat koulutustavat."
Juhola itse kouluttaa ex-ravuria mieluiten maastossa. Entiset ravihevoset ovat usein tottuneita maastoilijoita, eivätkä pelkää liikennettä. Pieni kenttä tai maneesi voi saada ne hermostuneiksi.
"Maastossa hevonen keskittyy kaikkeen ympärillään olevaan, eikä vain ratsastajaan. Hyvän fiiliksen kautta voi sitten opettaa esimerkiksi pohjeapuja kuin huomaamatta."
Ex-ravurin ostajaa Juhola neuvoo ottamaan ostosreissulle mukaan hevosammattilaisen. Tämä osaa arvioida hevosen luonnetta, terveyttä ja myös sopivuutta ostajalle.
"Mukaan tulevalla ammattilaisella pitäisi olla mahdollisimman hyvä käsitys ostajan ratsastus- ja hevosmiestaitojen tasosta. Sopisiko juuri tämä pari toisilleen, onko heillä edellytyksiä kehittyä yhdessä."
Hevosen hankkimisenkaan jälkeen ei ainakaan aloittelevampi ratsastaja saisi jäädä yksin.
"Vaarallisinta on kuvitella, että 13–18-vuotias tyttö osaisi itse kouluttaa ravurin ratsuksi. Siitä ne onnettomuudet syntyvät. Omatoiminen treenaaminen voi toki onnistua hyvinkin, mutta avuksi tarvitaan kokeneempia hevosammattilaisia."
Valmentaja Johanna Juhola sanoo, että kaikista entisistä ravureista ei ole ratsuksi.
"Hevonen voi olla niin kuuma luonteeltaan, ettei siitä tule turvallista ratsua. Ratsun on oltava hyvähermoinen, luottavainen ja vastaanottavainen.
Joskus myös rakenteelliset seikat haittaavat ratsukoulutusta. Esimerkiksi lämminveriravurit on voimakkaasti jalostettu nimenomaan ravaamaan. Niille voi olla mahdottomuus mennä kolmitahtista laukkaa. Mutta kuten sanottu, jokainen hevonen on erilainen, ja niin suomenhevosesta kuin lämminverisestäkin voi tulla ihan hyvä harraste- tai jopa kilparatsu."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
