Hieno ja arvokas ihminen

Työssäni personal trainerina asetan asiakkaani peilin eteen ja kysyn mitä he näkevät. Valitettavan usein ensimmäiset lauseet ovat esim. ”kauhea maha ja hirveät allit” tai ”läski peffa ja rumat jalat”. Ylistyssanoja ei paljon lausuta.

Kun kysyn, sanoisivatko he noin parhaalle ystävälleen, vastaus on napakka: ”en tietenkään”. Millä oikeudella sitten puhut itsestäsi noin rumasti?

Asioihin voi suhtautua kriittisesti, mutta niihin ei tarvitse suhtautua julman negatiivisesti.

Internet on mahdollistanut tilaisuuden haukkua ja loukata toista, ja usein täysin anonyymisti. Jokainen ilkeä sana satuttaa.

Kauhulla seuraan keskustelua, jota esimerkiksi tulevien vaalien tiimoilta käydään. Syyttelyä siitä kuka teki, mitä teki ja kuka jätti tekemättä. Haukutaan, loukataan ja syytetään.

Eikö yrityskin ole aina sen näköinen, millainen yrityksen johto on? Onko siis ihme, että kansalaiset ovat negaation vallassa, jos ylemmältä taholta annetaan sellaista esimerkkiä?

Kaikki se negaatio vie aikaa, energiaa ja on ihan tyhmää. Sen ajan voisi käyttää hyödyllisemmin – puhua ja kuunnella, rakentaa ratkaisuja yhdessä.

Suuri ihminen uskaltaa myöntää olleensa väärässä. Ei meistä kukaan ole täydellinen, onneksi. Kaikki me teemme virheitä. Täytyy vain osata myöntää ne, pyytää anteeksi ja oppia.

Olemme erkaantuneet toisistamme, emmekä aina välttämättä näe tai edes halua nähdä, miten ihmiset ympärillämme voivat. Usein on helpompaa kääntää pää pois ja ajatella, ettei asia kuulu minulle. Kenelle se sitten kuuluu? Miksi emme enää kysy oikeasti toisiltamme, kuinka voit?

Totuus on kuitenkin, että jokainen tarvitsee ihmisen. Sellaisen, joka tietää sinusta kaiken ja rakastaa sinua silti. Pysähdytään ja nähdään mitä ympärillä tapahtuu. Ollaan läsnä toisillemme. Sinä olet hieno ja arvokas ihminen.