Voisiko köyhät ajat kääntää yhteiseksi hyvinvoinniksi?
Simo Ralli haastaa pohtimaan, miten valtion velkaa voisi vähentää niin, että siitä seuraa jotain hyvää.
Voisiko niukkuuden vanhustenhoidossa kääntää läheisyydeksi perheen kesken, pohtii Simo Ralli. Kuva: Sanne Katainen11.4.202622:00
Voit myös kuunnella kolumnin Simo Rallin kertomana:
Aina kun vierailen häslingissä, eli Helsingissä, yritän käydä Lasipalatsin kulmalla, manskun vieressä olevalla Paasikivenaukiolla. Siinä jököttää Juho Kusti Paasikiven muistomerkki.
Sen kyljessä lukee ehkä hänen legendaarisin mietteensä: ”Kaiken viisauden alku on tosiasian tunnustaminen.” Tuolla viisaudella on Suomi porskuttanut aikoinaan eteenpäin, nyt olisi hyvä ottaa tuo lause taas mieleemme.
Meillä jokaisella on valtionvelkaa kannettavana 34 000 euroa.
Suomi on velkaantunut. Köli laahaa pohjaa ja valtavia summia velkapainoa pitäisi heittää laidan yli, ettei koko paatti uppoa odottamattoman myrskyn tullen.
Meillä jokaisella on valtionvelkaa kannettavana 34 000 euroa. Nelihenkisellä perheellä on velkaa valtiolta 136 000 euroa. Kaikki ymmärtävät, että jotakin olisi tehtävä, mutta olemme silti kauhuissamme leikkauksista, joita hallitus yrittää tehdä.
Hallitus on tehnyt miljardisäästöjä, mutta joutuu silti ottamaan velkaa lisää. Seuraava hallitus joutuu vielä pahemman leikkauspöydän haltijaksi, sopeutus on vähintään 10 miljardia.
Mitä jos me kansalaiset ottaisimme Paasikiven mietteen käyttöömme ja tunnustaisimme tosiasiat: Elintasomme ja valtion taholta järjestetty paapominen tulee väkisin vähenemään. Löytyisikö tulevasta myös jotakin hyvää?
Ennen asumistuen leikkauksia opiskelijat eivät missään tapauksessa halunneet soluasuntoihin, he mieluummin vuokrasivat yksiön keskustasta.
Minä luulen, että nuoren kehitykselle olisi paljon parempi opetella elämää kolmen muun nuoren kanssa: jakaa keittiö ja oppia siivousvuorot. Ei tarvitse olla yksin ja parhaassa tapauksessa solukumppaneista voi saada elämänmittaisia ystävyyksiä. Opitaan elämää ja elämistä toisten kanssa!
Syytinki on hyvä ottaa sanavarastoomme nöyrinä ja onnellisina!
Niukkuus tulee vääjäämättä näkymään myös vanhusten hoidossa. Olisiko tässä paikka muuttaa ajatusta isiemme ja äitiemme vanhuuden päivistä?
Ehkä meille kaikille olisi hyvä, jos perheet taas lähentyisivät. Mamma on synnyttänyt ja hoivannut isän, on mahtavaa elää lapsenlapsena, kun mamma on lähellä ja on kivaa, kun joku on kotona koulussa tullessa. Osaan keittää jo puuroa mammalle!
Elämää opittaisiin kolmen sukupolven voimin. Luulisin, että jos minut pitää köyttää tuoliin päiväksi, kun olen vanhus, ehkä se olisi mukavampaa, jos sen tekisi oma poika eikä puolituttu hoitaja.
Syytinki on hyvä ottaa sanavarastoomme nöyrinä ja onnellisina!
Asuntojen hinnat laskevat, eivätkä suomalaiset halua tehdä kauppaa, kun rahaa saisi kämpästä vähemmän mitä siitä maksoi.
Miksi hinnat olivat korkeita? Siksi että elimme yli varojemme, oli ”varaa” maksaa kämpästä, mitä välittäjä pyysi, asumistuki teki omat nostonsa hintoihin.
On hienoa, että asuntojen hinnat laskevat, nythän se auttaa meidän nuoriamme. He saavat ostettua ensiasuntoja järkevään hintaan, ilman pulla-ajalla eläneiden vanhempien aiheuttamaa ylihintaa. Asuminen on taas asumista, ei sijoittamista.
Eläkkeisiin ollaan kajoamassa, ja onhan se älytöntä, että kolmasosa maamme asukkaista saa työnantajan maksaman eläkkeen täysimääräisenä ilman leikkauksia.
Sixten Korkman on viisaasti sanonut eräässä kolumnissa suurin piirtein näin: Eläkeleikkauksia markkinoidaan väärällä tavalla.
Ei kukaan halua leikata eläkettään, mutta jos kysytään että oletko valmis antamaan satasen kuussa, että lapsenlapsesi saa opiskelupaikan, kaikki ovat valmiita!
Mahtavaa, että meillä suomalaisilla on taas ”talvisodan” haaste: ajetaan velka pois maasta, tehdään torjuntavoitto ja säilytetään talousitsenäisyys!
Kirjoittaja on maanviljelijä Teuvalla ja muusikko muun muassa Elonkerjuu-yhtyeessä.Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
