Meidän perheen metsästrategiassa vältetään lahopuuta
1.11.201701:00
Maailmalla kampanjoidaan perheitä istuttamaan puu, jotta maailma pelastuu. Hyvä kampanja, sillä metsäala vähenee rajusti etenkin tropiikissa.
Suomessa homma on hoidossa, sillä jokainen suomalainen vauvat mukaan lukien istuttaa 33 puuta. Se tekee vuodessa 160 miljoonaa suomalaista tainta ja päälle vielä muutama miljoona ruotsalaista. Kaksi kolmesta on kuusia.
Suomen metsästrategiassa pyritään lisäämään lahopuuta. Meidän perheen metsästrategiassa sitä vähennetään.
Osana strategiaa istutimme keväällä 2 400 koivun tainta Mäntsälässä. Alalta oli ensin kaadettu kuusikko, joka oli, jos ei läpimätä, niin ainakin puolimätä.
Juurikääpä iski puun arvokkaimpaan osaan. Sehän tarkoittaa, että tukista maksetaan polttopuun hinta. Puun hinta alenee yli 50 euroa kuutiolta.
Lohkon kuusitukeista pitkälti yli puolet oli lahoja, mikä romahdutti tuoton surkeaksi. Metsää ei kuitenkaan paljon aiemmin voinut mennä hakkaamaan iän ja pienen läpimitan vuoksi.
Kun maa on rehevää, soistuvaa ja hakkuut tehtiin vuosikymmeniä sitten harsintana tai jatkuvan kasvatuksen systeemillä, niin lahoa on vaikea väistää.
Sen lisäksi metsä vielä aikoinaan lannoitettiin, mikä lisää tyvilahon nousunopeutta. Siksi kannattaa olla todella varovainen kuusikon lannoituksessa silloin, kun lahosta on pientäkin vaaraa. Minkä kasvussa voittaa, sen lahoamisessa häviää kaksin verroin.
Lahopuun välttämistä harjoitamme lähinnä puulajin vaihdon avulla, mutta myös kantokäsittelyllä. Kolmas konsti on harvennusten ajoittaminen talviaikaan niin että juurikääpä ei pysty itämään kantojen pinnalla.
Puulaji pitää vaihtaa, koska kääpä jää kantoihin muhimaan vuosikymmeniksi.
Naapurilohkolla 15 vuoden takaisten kuusikon hakkuiden jälkeen osa alasta istutettiin koivulle ja osa saatiin sinne luontaisesti. Jokunen kuusikin alalle nousi. Istutusala kasvaa hyvin ja luontainen melko hyvin.
Alalle tehtiin toissa vuonna ensiharvennus. Metsäfirman motomies oli edellishakkuissa harjoitellut jatkuvaa kasvatusta ja se näkyi meilläkin. Kuusia jäi sinne tänne päinvastaisista ohjeista huolimatta. Niitä on sitten kaatunutkin syystalven myrskyissä, koivut jäivät lehdettöminä pystyyn. Saapa nähdä, iskeekö laho jäljelle jääviin.
Seuraava pohdinnan paikka on 50–60-vuotias kuusimetsä samoilla kosteilla tantereilla, josta isän kanssa olin 70-luvulla kaatamassa kuusentaimikon päältä tukkeja. Luontainen uudistus onnistui hienosti.
Lahoa ei harvennuksissa paljon löytynyt. Metsä on kuitenkin vähän tiheä. Harkinnassa on, kannattaako kasvattaa päätehakkuuseen asti vai harventaa. Ja jos harventaa, niin miten? Yläharvennuksella, jossa otetaan ensin isot puut pois ja myöhemmin loput, vai alaharvennuksella.
Yläharvennuksen etu on, että isoimpien alle jääneet lisävaltapuut ehtisivät kasvaa isoiksi tukkipuiksi 10–15 vuodessa eli tuotto kasvaisi roimasti.
Emeritusprofessori Matti Kärkkäinen varoitteli taannoin koskemasta 60-vuotiaaseen kuusikkoon muun muassa myrskytuhojen vuoksi. Myös lahovaaraa kasvaa.
Taidanpa jättää metsän kasvamaan itsekseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
