Syrjäkyläläisen kannattaa pitää meteliä – asukkaalla on oikeus vaatia, että valot palavat
8.12.202101:00
Asun pikku taajamassa, joka ennen oli kotikuntani suurimpia. Nykyään minä, sielultani maalainen, olenkin kaupunkilainen, kun kotikuntani vajaa kymmenen vuotta sitten liitettiin osaksi Lohjaa. Kotikyläni on nyt kaupungin syrjäkylä.
Kaupunkilaisen identiteetissä riitti aikanaan pureskeltavaa. Pohdittavaa riittää myös siinä, mitkä ovat oikeuteni kuntalaisena – onko syrjäkylän asukki yhtä arvokas kuin keskustaajaman?
Tässä pohdiskelussa on viime aikoina noussut pinnalle henkilökohtainen missioni, niin sanottu katuvalocase.
Kotikatuni on peräti asfaltoitu, ja katuvalotkin meillä on. Paitsi että minun kotini kohdalla katuvalo on ollut enemmän tai vähemmän pimeänä jo vuosien ajan.
Olen laittanut kuntaan asiasta palautetta, laiskasti mutta suhteellisen säännöllisesti. Välillä kunnan nettisivujen vikailmoitusten kautta, välillä suoraan henkilölle, jonka olen kulloinkin arvellut vastaavan asiasta.
Yleensä en ole saanut vastausta. Joskus olen, ja silloin vastaus on ollut kopio kunnan nettisivulta – että katuvaloverkon huoltokierrokset tehdään kolme kertaa vuodessa eikä yksittäisiä lamppuja tai lamppuryhmiä käydä vaihtamassa ilmoitusten perusteella.
Niinpä olen kiltisti odotellut niitä huoltokierroksia.
Tänä syksynä paloi pinna, kun Facebook toi näkyviini muiston, jonka mukaan valo on ollut pimeänä seitsemän vuotta. Pikkuasiasta tuli iso.
Kasvoin maatilalla peltojen ja metsän keskellä. Naapurien valoja ei näkynyt eikä katuvaloja ollut. En niitä kaivannutkaan, eihän siellä pimeässä ollut mitään pelättävää.
Taajamassa sen sijaan on. Pedot eivät pelota mutta ihmiset joskus. Kun ulkomainen ystävä oli yökylässä, hänen autonsa renkaat oli puhkottu, kun rekisterinumeron paljastama valtio ei ilmeisesti miellyttänyt. Pimeässä on helppo tehdä ilkivaltaa.
Päätin, että jos valot on kerran rakennettu, syrjäkylän asukkaallakin on oikeus vaatia, että ne palavat. Haluan valoa ja turvallisuuden tunnetta.
Taas kerran otin yhteyttä kuntaan, nyt asiakaspalvelukeskukseen. Yllättäen sain heti vastauksen, ihan henkilökohtaisesti laaditun eikä kopion. Siinä kerrottiin, kuka nykyään asiasta vastaa.
Laitoin viestiä asianomaiselle. Vastausta ei tullut, mutta tuli kaksi miestä ja nosturiauto, ja valo korjattiin yhdessä hujauksessa. Kiitos, Lohja!
Jossain vaiheessa prosessia ajattelin jo, että perustan Oikeutta Isojen Liitoskuntien Syrjäseutujen Asukkaille -Facebook-ryhmän. Nyt en taida viitsiä, kun katuvalocase ratkesi parhain päin.
Sain kuitenkin lisää intoa vaatia tasa-arvoista kohtelua.
Entistä kansakouluani en enää saa takaisin. Se lakkautettiin muun muassa sisäilmaongelmiin vedoten jo vuosia sitten. Nyt siinä on tyytyväiset asukkaat enkä ole kuullut sanaakaan homeesta.
Lukiotakaan en tänne takaisin saa – sen lakkautus tuntui kuoliniskulta alueelle, ja tunnen suurta huolta siitä, miten lukiolaiset jaksavat pitkät koulumatkansa.
Mutta joillekin asioille ehkä voin jotakin. Seuraavaksi aion valittaa 20 senttiä syvästä kuopasta, joka naapurikadun asfaltissa on ollut jo vuosia.
Ja kannustan kaikkia syrjäkyläläisiä: Pitäkää meteliä, vaatikaa palveluja! Olette ihan yhtä arvokkaita kuin kunnan keskustaajaman väki!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
