TAITEILIJA LÖYSI OMAT SAAPPAANSA
Ylistaron Kylänpäässä sijaitsevan Wanhan Markin erikoisuutena on Suomen ainoa eläinten vanhainkoti. Idyllinen maaseutukeidas on oiva esimerkki siitä, mihin kova työ ja usko omiin ideoihin voivat johtaa.
Hellyttävät eläinasukit, vuosisatoja vanha pihapiiri ja kiireetön ilmapiiri ovat Wanhan Markin vahvuuksia. Muutakin nähtävää ja koettavaa riittää kesäkahvilasta käsityöläismyymälään ja taidegalleriaan.
Yhtä kaikki Wanha Markki on keidas, jossa voi hengähtää hetken kesken kiireisen elämänrytmin.
”Meillä käy paljon kiireisiä perheenisiä, jotka puhua pulputtavat kännyköihinsä. Usein käy niin, että aikansa puhuttuaan he sulkevat puhelimensa ja rauhoittuvat hetkeksi”, paikan isäntä Heikki Laaksonen, 56, on havainnut.
Taidemaalari Heikki Laaksonen ja hänen keraamikko-vaimonsa Liisa-Cristiina perustivat Wanhan Markin kymmenen vuotta sitten. Matkalaukkuelämää viettänyt taitelijapari etsi rauhallista maaseutupaikkaa, jonne asettua perheensä kanssa. Unelmien kohde löytyi lopulta Heikki Laaksosen synnyinmaisemista Etelä-Pohjanmaalta.
Wanhan Markin päärakennus on 200 vuotta vanha ja se oli ostohetkellä rapistunut purkukuntoiseksi. Heikki Laaksosen saapuessa ensi kertaa mäen harjalla sijaitsevalle pihamaalle hänet valtasi selittämätön tunne.
”Tunsin sisimmässäni, että tätä paikkaa olen etsinyt pidempään. Siitäkin huolimatta, että päärakennus oli pelkkä raato, joka oli ollut kahdeksan vuotta tyhjillään. Pärekatto oli reikäinen ja välipohja oli pudonnut osittain alas. Minun oli tarkoitus kantaa rouva kynnyksen yli tulevaan kotiinsa, mutta rappuset olivat niin lahot, etteivät olisi kestäneet”, Laaksonen muistelee.
Nyt hirsirakennus on remontoitu entisaikojen loistoonsa. Päätalossa toimii isäntäparin asuin- ja työtilojen lisäksi lahjatavaramyymälä ja pitopalvelu.
”Tiesin jo alusta alkaen, että tästä tulee vielä upea paikka. Ehkä siksi, että taidemaalarina minulla on kyky nähdä asioita valmiina.”
Taiteilijaelämä vei mennessään
Haaveiden muuttaminen todeksi ei ole kovin yksinkertainen juttu, mutta Heikki Laaksosen unelmat ovat toteutuneet.
Nuori taidemaalari karisti 70-luvulla Ylistaron tomut kannoiltaan, eikä hän uskonut enää palaavansa Etelä-Pohjanmaan lakeuksille. Ulkomaiset taidepiirit ja vapaa taiteilijaelämä olivat parasta mitä nuorimies tiesi.
Laaksonen nousi kansainvälisestikin tunnetuksi taiteen ammattilaiseksi ja muutti Espanjaan. Hän nautti täysin siemauksin menestyksen hedelmistä. Kuvataidetta syntyi ja viini virtasi.
”Haaveilin nuorena omasta taidenäyttelystä ulkomailla ja sain lopulta paljon enemmän kuin uskalsin toivoa. Elämä täyttyi pintaliidosta ja juhlimisesta. Lopulta vuosia kestänyt raju elämäntapa selätti minut ja vei melkein hengen.”
Laaksonen teki elämäntaparemontin 16 vuotta sitten. Yhtäkkiä asiat, jotka olivat olleet hänelle tärkeitä, olivatkin merkityksettömiä. Menestys ei enää tuntunut miltään.
”Kristallikruunut ja huvipurret tuli nähtyä ja todettua, etteivät ne olleetkaan mun juttu. Löysin omat saappaani. En ollutkaan se kiiltonahkakenkäinen kaveri, vaan mies jolla on saappaat ja niiden pohjassa kokkare hevosenpaskaa”, taiteilija nauraa.
Espanjan vuosilta tarttui mukaan vaimo Liisa-Cristiina, joka oli asunut jo pitkään maassa. Liisa-Cristiina meni tutustumaan Heikin taidenäyttelyyn ja pyysi taiteilijaa käymään vuoristotalossaan. Heikki meni ja kärjistäen voisi sanoa, että sillä reissulla hän on vieläkin.
”Taloa ympäröivät maalaukselliset merimaisemat. Sieltä löytyi kaikkea, mistä silloinen taiteilijarenttu saattoi haaveilla”, Laaksonen virnistää.
Idyllisyys halutaan säilyttää
Eläinten vanhainkodin perustaminen oli Liisa-Cristiina Laaksosen idea. Espanjassa hän oli tutustunut aasien vanhainkoteihin. Alkuun eläinten vanhainkotia pidettiin jonkin sortin haihatteluna, mutta nykyisin ylistarolaiset ovat ylpeitä nähtävyydestään.
”Toiminta-ajatus poikkesi kaikesta siitä, mihin täällä oli totuttu. Ei hanketta vastustettu, mutta esimerkiksi lupia haettaessa ihmettelivät, että mikäs se tämmöinen vanhainkoti on. Paikka piti nimetä virallisiin papereihin eläväksi perinnekyläksi, jotta hanke saatiin eteenpäin.”
Wanhalla Markilla käy kesän aikana noin 8 000 kävijää. Laaksoset eivät halua tehdä paikasta massakohdetta, ettei idylli kärsisi.
Wanhan Markin elämä kulkee omalla painollaan. Talvisin eläimet lepäävät ja Laaksosilla on työrauha tehdä taidetta. Emme halua tänne massoittain ihmisiä, koska paikan idylli kärsisi.
Toisin kuin isoissa eläintarhoissa, Wanhan Markin eläimet tulevat kirjaimellisesti iholle. Lampaat määkivät vierellä ja kukot kiekuvat jaloissa. Vuohia ja pupuja, hevosia ja aaseja saa rapsuttaa ja halia yllin kyllin. Wanhan Markin eläimet ovat tottuneet ihmisiin.
”Vaikka lapset näkevät eläimiä televisiossa, jostain syystä monet heistä eivät tunnista niitä luonnossa. Täällä eläimiä saa katsoa läheltä ja kosketella. Se on lapselle palkitsevaa.”
”Viime kesänä meillä kävi lapsiperhe, joka oli päättänyt omistaa koko kesän eläimille. He kävivät ensin meillä, sitten Ähtärissä ja lopuksi Ruotsin Kolmårdenissa. Syksyllä isä oli kysynyt lapsilta, että mikä oli kesän paras eläinmuisto. Lasten mukaan Wanhan Markin Antti-kissa, koska sen sai syliin.”
Monen monta tarinaa
Kullakin Wanhan Markin eläimellä on oma tarinansa – toisilla surullisempi, useimmilla hellyttävän onnellinen. Tärkeintä on, että täällä eläimet saavat viettää hyvän loppuelämän.
Parhaiten Heikki Laaksoselle on jäänyt mieleen edesmennyt Karo-hevonen, joka oli ponin ja arabihevosen risteytys.
”Karo oli oman tiensä kulkija. Se tuli meille niin surkean näköisenä, että aluksi kukaan ei kehdannut kuljettaa sitä ilman loimea. Täällä se kulki vapaana ja saattoi mennä välillä bussipysäkille odottamaan linja-autoa. Lopulta hevonen tuupertui laitumelle ja se vietiin talliin toipumaan. Ennen kuolemaansa se karkasi vielä kerran ja kävi kaulailemassa tilan muut hevoset. Kuulin jälkeenpäin, että jäähyväiskierros on yleinen tapa kuolevilla hevosilla. Emmehän me tienneet sitä, koska harva eläin kokee nykyisin luonnollisen kuoleman”.
Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki eläimet ovat sopeutuneet hyvin vanhainkodin ilmapiiriin. Eniten haastetta tuo eläimille alueen rajojen omaksuminen.
”Vanha kalkkunakin oppii viimeistään kolmannella kerralla, miten kauaksi se saa mennä. Olen huomannut, että uudet eläintulokkaat rauhoittuvat nopeasti, kun ne aistivat paikan rauhallisen ilmapiirin. Meidän eläimet ovat myös hyvin yhteisöllisiä. Ne ajavat porukalla puuhun minkin, jos sellainen tänne eksyy”, Laaksonen tietää.
Eläimestä on auttajaksi
Eläinten vanhainkodin pyörittäminen ei ole halpaa hommaa ja miksikään bisnekseksi sitä ei voi kutsua. Lämmityskulut ovat talvisin mittavat ja ison eläinkatraan hoitaminen vaatii ulkopuolista työvoimaa. Toimintaa rahoitetaan taiteella ja Wanhan Markin nimikkotuotteilla.
Yhteydenottoja uutta kotia tarvitsevista eläimistä tulee nykyisin niin paljon, että vain pieni osa päättyy Wanhalle Markille.
”Aluksi otimme vastaan kaikki tarjotut eläimet, mutta raja tuli vastaan pian. Onneksi tunnemme paljon sijaiskoteja, joten useimmille eläimille saadaan järjestettyä koti. Sijoitusten suhteen on oltava tarkkana, sillä moni ihminen unohtaa keskikesän huumassa, että eläintä on hoidettava myös keskitalven pimeinä pakkasaamuina.”
Wanhalla Markilla työskentelee vuodenajasta riippuen eläintenhoitajaksi valmistuvia työharjoittelijoita sekä työelämän valmennukseen osallistuvia nuoria. Laaksonen on huomannut, että eläiten hoitotyöllä on suuri terapeuttinen vaikutus.
”Moni ongelmien kanssa paininut nuori on saanut täältä uuden startin elämäänsä. Moni on tullut tänne lähes puhumattomana. Ensin he ovat jutelleet eläimille ja sitten myös meille. Mielestäni yhteiskunnan tulisi satsata tämänkaltaiseen hoitotoimintaan. Eläintenhoito terapiakeinona olisi monessakin tapauksessa pilleripurkkia parempi vaihtoehto.”
Haaveitaan ei kannata säästellä
Laaksonen juhlistaa tänä vuonna 40-vuotista taiteilijauraansa näyttelyllä. Hänen hirsiseinien ympäröimä työhuoneensa sijaitsee talon vintillä.
Laaksosen pohjalaismaisemaa kuvaavat akvarellit ovat tulleet monelle tutuksi vuosikymmenten ajalta. Myös öljyvärein maalatut joulukortit ovat saavuttaneen suosion. Osa maalauksista on tilaustöitä, kuten parhaillaan työn alla oleva Zetor-traktoria esittävä taulu.
”Yhä useampi ikämies saa syntymäpäivälahjaksi taulun, jossa on nuoruudesta tuttu traktori. Olen maalannut lähes kaikenmallisia traktoreita.”
Laaksonen kannustaa maaseudun ihmisiä yrittämään ja ideoimaan rohkeasti. Hän kuitenkin korostaa, että toiminnalle tarvitaan kunnon suunnitelma.
”Yrittäminen on helpompaa, jos toiminnan olemassaololle on jonkinlainen selitys. Haaveiden toteuttamista ei kuitenkaan kannata siirtää tuonnemmaksi, sillä hetkessä kaikki voi olla liian myöhäistä. On yritettävä elää tätä päivää täysillä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
