Vieraskolumni: Kuinka voitimme vaalit

Ennen kuin jytky tömähtää, sen panostamiseen on uhrattu paljon vaivaa ja aikaa.

Vaalien voittaminen vaatii valtavan määrän työtä, joka ei näy vaali-illan ilmeissä, kun äänipylväikköä odotellaan.

Mistä vaaleissa on oikein kysymys?

1. Pidetään jalat maassa.

2. Ollaan samalla tasolla äänestäjiemme kanssa.

3. Ymmärretään olla se ruohonjuuritason puolue, jossa tunnetaan mielihyvää aina, kun ollaan kansan keskellä silmänvalkuaisia katsellen.

Ja nyt tulee se yllätys, jota kovin moni ei vaalipöhinässä hoksaa; vaaleissa yritetään saada ääniä, ei opettaa kansalaisille oikeita mielipiteitä, oikeaa ajattelua tai elämäntapaa. Tietenkin oma mielipide ja puolueen kanta on se, mitä ollaan vaalien kenttätöissä hyväksyttämässä.

Ennen kuin puolue voi vaalikenttien raakaan ramppaamiseen jalkautua, reppu on pakattava huolella. Ja kas, risassakin repussa voi olla leuhkat eväät.

Toisin sanoen gallupeista ja mielikuvista viis, onnistunut ehdokasasettelu ja puolueen oma murtumaton linja muodostavat leuhkat eväät vaaliin kuin vaaliin.

Maakunnissa ja piireissä tehtävä työ alkaa jo paljon ennen vaalipäivää. Vuotta ennen mallaillaan ehdokkaita, koulitaan linjaa ja pohditaan myös telttojen paikkoja. Kuka paistaa letut, kenen tarkistettavaksi uskotaan ohjelmatyöt? Miltä näyttävät mainokset, julisteiden väri?

No, ideahan tästä jo ilmeneekin. Perussuomalaisten, Suomen parhaan ruohonjuuripuolueen, työ tehdään maakunnissa ja sitä tekevät tuhannet talkoolaiset ja aktiivit.

Lähes piilossa tapahtuu hiljaisten, uskollisten työ jytkyä valmistellen. Pyyteettömien ja uskollisten ahertajien toimesta, jotta jäävuoren huippu vaali-iltana erottuisi komeasti muista.

Suomessa lienee pari kuntaa, joissa en ole henkilökohtaisesti politiikan kuljettamana vieraillut. Kunnon suomenhevosen lailla, vasta kun olen saanut lämmöt päälle, meno paranee ja pää täristen painan innolla pitkin taipaleita.

Pidän mielelläni poliittisia puheita sekä maitolaatikon että lekaharkkojen päällä. Suomalainen haluaa kuulla poliittista puhetta yhtä lailla tuulikaapeissa, kamareissa ja seurojentalolla.

Kun olen vaalikiertueella, en ole pelkästään tavattavissa vaan haluan aina pitää aluksi puheen. Ja sen jälkeen kirjaimellisesti on kansan vuoro päästä iholle.

Tulee kysymyksiä, kehuja, tulee haukkuja päin lärviä. Itse kudottuja villasukkia, käsin kirjoitettuja ohjeita ja evästyksiä eduskuntatyöhön. Uusia avauksia soteen ja moitteita samasta solmiosta peräkkäisissä vaalitenteissä. Liikutuksia ja rohkaisua. Minut saa vapaasti haukkua ja kehua, raakaa ja innostavaa on kansan rehti ote päättäjiinsä. Rakastettavaa kansaa.

Kansalaisten kuunteleminen on hankittavissa oleva taito, kun sen vaan haluaa opetella. Ja sieltä se voima ja virta minuun kumpuavat, tieto ja jaettu kokemus, jota minulla on etuoikeus jakaa kautta maan. Arkea ja elämää. Tieuran suunnassa.

Ei vaaleissa valita vieläkään sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Olen johtanut puoluettamme 18 vuotta ja minulla on se onni, että minut ja ajatukseni tunnetaan. Pääsen ääneen, kuuntelen ja kuulutan. Kehotan aina jokaista äänestämään, väärin se ei voi mennä koskaan.

Kunto on ajoitettava kohdalleen. Vaaleissa haetaan vaalipäivänä ääniä. Niitä ei pidä ujosti kautta rantain kysellä. Niitä pyydetään suoraan, kasvotusten. Lupaa tehdä sitä työtä edelleen, jota on oppinut rakastamaan.