Onnellinen tarinankertoja
Edu Kettusen mielestä ihmisten pitäisi tehdä kaksi asiaa: rakentaa vene ja kirjoittaa romaani. Veneen hän on tehnyt, mutta esikoisromaanista uhkaa tulla ikuisuusprojekti.
Edu Kettusen musiikki on koskettanut kuulijoita jo vuosikymmenten ajan. Kemiönsaaren maalaismaisemissa asuu onnellinen mies, joka tekee lauluja ihmisistä, autoista ja koirista.
TEKSTI: Jouni Hirn KUVAT: Suvi Elo Kemiönsaaressa
Musiikki vei mennessään
Varsinaissuomalaiset maalaismaisemat vilistävät ohitse Kemiönsaarta halkovalla maantiellä. Lopulta navigaattori ohjaa vanhan ja idyllisen maalaistalon pihaan.
Tontin kulmassa sijaitsee yli vuosisadan vanha renkimaja, jonne on rakennettu studio ja työtila. Sen hirsiseinillä on kulta- ja platinalevyjä ja kunniakirjoja. Ne muistuttavat isännän 35 vuotta kestäneestä musiikki-urasta.
Hattuhyllyllä on vanha lentokapteenin lakki. Se on peräisin talon isännän isältä, Finnairin entiseltä lentokapteenilta.
Lakista tulee mieleen Edu Kettusen vuonna 1986 levyttämä Lentäjän poika. Klassikoksi muodostunut kappale päätyi myös koulujen musiikin oppikirjoihin.
Vielä 1960-luvulla vain harva suomalainen oli matkustanut lentokoneella, mutta pikku-Edulle lentomatkustaminen oli tuttu juttu.
”Jos minulle ei järjestynyt lastenhoitajaa, istuin faijan kyydissä reittilennoilla. Lensimme Convair Metropolitanilla. Se oli vanhan ajan potkurikone. Maailma on muuttunut paljon niistä ajoista”, Edu Kettunen toteaa kaihoisasti.
Kettunen asui lapsena Seutulan lentokentän lähettyvillä. Aurinkoisina päivinä hän kiipesi kotitalonsa katolle katsomaan koneita ja haaveilemaan lentämisestä.
Maaseutuelämä maistuu
Lopulta musiikki vei voiton. Ensimmäiset laulut syntyivät pian Edun saatua sedältään kitaran ja opeteltua alkeet.
”Kun isän mielestä muusikko oli maailman huonoin ammatti, se varmisti sen, että minusta tuli ammattimuusikko”, Kettunen naurahtaa.
Käännekohdaksi muodostui vuonna 1980 perustettu Broadcast-yhtye, joka saavutti mainetta amerikkalaistyylisellä poprockillaan.
”Teimme kuuden vuoden aikana niin järjettömästi keikkoja, ettei ajanjaksosta jäänyt meille juuri muistikuvia. Bändi oli meidän ammattikoulu. Jokainen jäi musiikkialalle.”
Broadcast voitti kansainvälisen amatööriyhtyeiden kilpailun The Battle of The Bandsin. Tie ulkomaille aukesi, mutta kotimainen musiikkivientibisnes oli tuohon aikaan lapsen kengissä.
”Meidän taustajoukoilla ei ollut kykyä viedä hommaa eteenpäin. Niinpä ulkomaan kuvio kuihtui nopeasti kasaan.”
Keikkailu nuupahti
Broadcastin hiipuessa Kettunen keskittyi määrätietoisesti soolouransa rakentamiseen. Hittejä syntyi, mutta pyynnöistä huolimatta hän ei enää viihtynyt esiintymislavoilla.
Kettunen vetäytyi mieluimmin omiin oloihinsa ja toimi tuottajana ja lauluntekijänä muille artisteille. Soololevyjä syntyi siinä ohessa.
Keikkatauko venähti parinkymmenen vuoden mittaiseksi. Muutama vuosi sitten muusikkoystävät saivat houkuteltua konkarin takaisin yleisön eteen. Kettunen pääsi uudelleen keikkailuun kiinni.
Hän ei halua olla elävänä jukeboksina pitserian nurkassa. Mieluummin hän esiintyy pienissä konserttisaleissa ja kirkoissa. Keikkareissuilla hän yöpyy omassa matkailuautossa.
”Kirkot ovat siinä mielessä hyviä esiintymispaikkoja, että siellä ihmiset keskittyvät kuuntelemaan. Kauheinta on istua pubin nurkassa ja olla metelin jatkeena.”
Pienten puolella
Pääkaupunkiseudun kasvatti muutti Varsinais-Suomeen kolmekymmentä vuotta sitten. Äidin puolen suku on kotoisin näiltä seuduilta.
Nykyiseen kotiinsa Edu ja hänen taiteilijavaimonsa Liisa muuttivat 12 vuotta sitten.
”Kun viimeinen penikkamme lensi pesästä, myimme vapauden huumassa talomme Kiskossa ja muutimme veneeseen asumaan. Talven tultua ajoimme tästä ohi ja näimme myynti-ilmoituksen.”
”Talo oli ollut muutaman vuoden tyhjillään. Pihaan ajaessa iski epätoivo, mutta onneksi rakennus oli sisältä todella hyväkuntoinen.”
Kettunen nauttii maalla asumisesta. Ei tarvitse hötkyillä, ja puuhaa keksii luonnostaan, kun kävelee ovesta ulos.
Taloa ympäröivät pellot, joilla viljeltiin viime kesänä härkäpapua.
”Kun asuu peltojen keskellä, ei tarvitse pelätä avohakkuita”, Kettunen tuumaa.
Eräs paikallinen asukas tapaa tuoda vanhoja ja risaisia polkupyöriä kunnostettavaksi. Kettusen mukaan polkupyörä on sopivan kokoinen projekti: sen saa aina kunnostettua.
Hän ei osaisi enää asua kaupungissa.
”Helsingissä tuli toimiteltua tyhjänpäiväisiä asioita, joihin kului turhaa aikaa. Saatoin piipahtaa levy-yhtiössä, vaikka asia olisi hoitunut puhelimella. Maalla on myös halvemmat elinkustannukset eikä tarvitse istua ruuhkissa.”
Kettunen herää usein aamuviideltä ja ryhtyy hommiin. Aamuvarhaisella hän on luovimmillaan.
”Teoriani mukaan se johtuu siitä, että herätessä ei muista maailman raadollisuutta. Aamulla on vielä ihanassa kuplassa.”
Miehen onnea
Kettunen tunnetaan oivallisena tarinankertojana ja elämän arkipäivän kuvaajana.
Syyskuussa ilmestyneellä Kadonnut maailma -albumilla on Aunen kioski -kappale, jolla ollaan lihapiirakan ja höyrymakkaran tuoksuisella kioskilla. Tarkkanäköinen teksti kertoo grillimyyjä-Aunen ja rekkamies-Toivon ihastumisesta.
Yhteiset unelmat haihtuvat maantien pauhuun ja yön pimeyteen.
”Kappale syntyi jo edelliselle levylle, mutten osannut päättää kuinka se loppuu. Päätin lopulta jättää tarinan kesken. Nyt kuulija saa päättää, miten heille käy.”
Kettunen suosii itsekin vaihtoehtoisia taukopaikkoja. Hän piipahtaa mieluummin pienessä grilli-kahvilassa kuin isoilla tieliikenneasemilla.
”Boikotoin ABC-asemia, vaikka toisinaan niissä on pakko käydä. Pienillä bensa-asemilla saa parkkeerattua oven viereen ja asiointi on nopeampaa. Tankkaan mieluiten bensiksellä, jossa polttoaineen voi maksaa kassalle.”
53-vuotias lauluntekijä kertoo elävänsä onnellista elämää. Mielekästä työtä riittää ja avioliitto kukoistaa 27 yhteisen vuoden jälkeenkin. Iloa elämään tuo myös hiljattain syntynyt ensimmäinen lapsenlapsi.
”Nuorempana stressasin asioista, jotka nykyisin tuntuvat yhdentekeviltä. Vaikka moni asia voisi olla paremmin, olisi julkeaa olla tyytymätön, kun saa elättää itsensä työllä, josta tykkää.”
”Pari vuotta sitten lakkasin pelkäämästä aikuisia ihmisiä, koska tajusin olevani aikuinen. Nelikymppiseksi saakka pidin itseäni nuorena nöösipoikana.”
Kettunen toteaa, että iän myötä olo levollisempi.
”Olen tässä asemassa lauluntekijänä ja artistina, ja sillä hyvä. Ympärillä ei ole hypeä, mutta saan tehdä keikkoja ja sellaista musiikkia kuin haluan. Mistäpä minä muusta laulaisin kuin ihmisistä, autoista ja koirista.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
