Kauhea kansallispuu

Kuva: Jaana Kankaanpää 

Olen suivaantunut. Tahtoisin valittaa, vaan en tiedä minne. Olisiko oikea osoite miljardien vuosien päässä paukahtanut alkuräjähdys, jatkuva evoluutio vai pilvenreunalla tallusteleva isoo ukko, joka uskomuksen mukaan säätelee meidän ja maailman menoa?

En osaa päättää ketä syyttää. Olkoon tämä kirjoitus sitten molemmille.

Väitetään, että nämä ympärillämme rehottavat kasvit ovat kehittynyttä, fiksua ja viisasta, äärimmilleen viritettyä väkeä.

Kyllä tuo väite on täyttä soopaa. Minusta kasveissa on paljon kehitettävää. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa joka puolella versova ja pihoja valtaava koivupuu, tuo pitkänä ja leveänä raajojaan ojenteleva mustavalkoinen vihreälehtinen, pahasti kehitykseltään kesken oleva hies- tai rauduskoivu, Suomen kansallispuu.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi koivun pitää sotkea pihamarkkini kolme kertaa kesässä.

Varhain keväällä eminorkot seisovat tanakasti pystyssä ja hedenorot riippuvat raukeina koivun oksilla, ja niitä on järisyttävän paljon. Luulisi tuon keväisen kiimaliman vaihdon hoituvan pienemmälläkin sotkulla. Koivun lisääntymispuuhissa ei pieni bideesuihkuttelu pariutumisen jälkeen auta. Nenä, korvat, piha, terassi, autot, rännit ja mitä pienimmätkin kolot ovat täynnä hedettä ja emiä.

Juuri, kun olet saanut paikat putsiksi koivun suvunjatkamisorgioista ja olet väsännyt kostoksi koivusta jonkinlaisen saunavihdan juhannukseksi, alkaa tuon mieltäsi riivaavan riippaoksan siementäminen.

Parissa kuukaudessa puu on tuottanut rekkakuorman siementä, eikä puhettakaan siististä siirtämisestä maaperään. Ei, puu päättää päästää kaikki siemenensä valloilleen, oikein pyrskäyttää siivekkäät suvunjatkajat tuulen mukaan. Ei muuta kuin katolle rännejä putsaamaan, terassia jynssäämään.

Kun sitten olet saanut ilmanvaihtokanavat puunattua ja ikkunapellinaluset ravattua, ehtii syksy jo tulla. Ja arvatkaapa mitä? Niin juuri, tämä koivunretales päättää päästää irti lehdistään ja varistaa ne matoksi pihamaalle. Ei voi olla totta! Tämäkö on sitä kehittynyttä luojan luomaa luontoa?

En ymmärrä. Jos minä suunnittelisin koivupuun, homma hoituisi yhdellä sotkemisella. Lisääntyminen hoidettaisiin salaa, puun sisäisesti, kuin pimeässä peiton alla konsanaan, ei sotkua, ei ääntä.

Siemenet olisivat yhdistyneet lehtien kanssa ja leijailisivat syksyllä yhdellä kertaa maisemaan. Säätäisin puuta vielä niin, että lehdet tippuisivat vain pohjoistuulella, voisi rakentajat suunnitella pihat niin, että lehdet menevät kätevästi naapurin puolelle.

Ei riitä, että kansallispuumme on epäsivistynyt, se on kaiken lisäksi vaarallinen ja maapalloa riistävä. Kuulin että pihakoivuni hörppää kesäkuumalla 500 litraa vettä päivässä, siis sadassa päivässä 50 000 litraa!

Koivu ryyppää joutessaan useamman tankkiautollisen raikasta ja hyvää pohjavettä. Tämä kaikki on poissa maailman vesivarannoista. Pihakoivuni siis tapattaa satoja ihmisiä välillisesti köyhissä maissa ja johdattaa tätä rakasta maapalloamme kurimukseen.

Olisiko jo aika tehdä jotakin? Pitäisikö luontoa kehittää? Virkamiehet hoi! Kuka on vastuussa?

Kuin kostoksi kaikille pahoille puheille, on koivu kehittänyt mekanismin, millä se puolustautuu. Se on yhteistyössä pilvenreunahäiskän kanssa. Minä en tämän kirjoituksen jälkeen enää puun alle mene.

Salama ja koivu on tehokas yhdistelmä ja se tappaa!

Simo Eemil Ralli

Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä

ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.