Riittääkö ruoka ja happi?

Mielipide

11.7.201602:00

Kolumni

Seppo Vuokko

Luonnon arvoja korostettaessa puhutaan usein ekosysteemipalveluista. Sana on typerä, mutta aihe tärkeä. Palveluilla tarkoitetaan niitä luonnon hyödykkeitä, jotka luonto tuottaa viljelemättä, siis ilmaiseksi. Näihin kuuluu myös ilman happi, jota kasvit tuottavat. Jos kasvit häviävät, katoaa ilmakehän happikin.

Lepäävä tai kevyttä työtä tekevä ihminen kuluttaa energiaa noin 1 750 kcal ja tarvitsee siihen happea 350 litraa päivässä. Ilma on suurimmaksi osaksi happea ja typpeä, ja ihmisen tarvitsema vuorokautinen happimäärä on vajaassa kahdessa kuutiometrissä ilmaa.

Tämän verran happea tuottaa 5–10 neliömetrin kasvipeite suotuisissa oloissa. Samalla rakentuu uutta kasviainesta 430 grammaa. Kasvi ottaa hiilen ilmasta hiilidioksidina ja jokaista sidottua hiiliatomia kohden vapautuu ilmaan yksi happiatomi.

Ilmastossa, jossa kasveilla on hyvät olot ympäri vuoden, 10 neliömetriä riittää siis tuottamaan kevyttä työtä tekevälle ja normaalipainoiselle ihmiselle riittävän happimäärän. Talvi-ilmastossa ja kuivilla alueilla tarvittava ala on kaksi–kolme kertaa suurempi. Raskasta työtä tekevä kuluttaa kaloreitakin ainakin kaksinkertaisesti ja tarvitsee vastaavasti enemmän happea. Ihmistä kohden on siis varattava 20–30 neliömetriä.

Ihminen ei elä syömällä ruohonleikkuujätettä, vaan ravinnon on oltava helposti sulavaa ja siinä on oltava runsaasti myös valkuaista. Pinta-ala on kaksinkertaistettava, mutta silti tarvittava ala ei ole kuin 50 neliömetriä. Useimmat ravintokasviviljelmät on sadonkorjuun yhteydessä uudistettava, jolloin hapen- ja ravinnontuotanto keskeytyy. Se lisää tarvittavan pinta-alan puolitoistakertaiseksi, siis 75 neliömetriin.

Laskelmassa ei vielä ole mukana ulosteiden, kasvijätteiden (kuolleitten juurien, lehtien, hedelmänkuorien yms.) kompostoinnin eli hajoamisen eikä maaperäeläinten hapenkulutus. Kaksinkertaistetaan pinta-ala, puolitoista aaria. Ja jos ihminen haluaa syödä lihaa valkuaislähteenään, kasvaa tarvittava pinta-ala kahteen tai kolmeen aariin, lihankulutuksen laadusta ja määrästä riippuen.

Sitten tarvitaan vielä turvakerroin erilaisten poikkeustilanteiden, katovuosien, kasvi- ja varastotuholaisten ja elintarvikkeiden pilaantumisen vuoksi. Näin päädymme siihen, että yhden ihmisen elintoimintojen turvaamiseen tarvitaan viisi aaria kasvipeitettä. Tämä ala tuottaa sekä ihmisen tarvitseman hapen ja ravinnon että sitoo hänen hengittämänsä hiilidioksidin.

Meitä on pian kahdeksan miljardia. Ruoan tuotantoon tarvittava ala on siis minimissään viisi aaria kerrottuna väkiluvulla eli neljä miljoonaa neliökilometriä. Jotta tämä riittäisi, ruoantuotannon on oltava tehokkaampaa kuin keskimääräinen viljanviljely, jossa vain jyväsato käytetään ravinnoksi. Maapallon nykyinen peltoala on 15 miljoonaa neliökilometriä. Oikein käytettynä se siis riittäisi hyvin koko maapallon väestön ruokkimiseen.

Mutta tämä ei ole vielä hapen osalta koko totuus. Asuminen, teollisuus ja liikenne polttavat hiiliyhdisteitä, vapauttavat ilmaan hiilidioksidia ja kuluttavat ilmakehän happea. Vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat 32 miljardia tonnia. Tämän hiilidioksidimäärän sitomiseen tarvitaan kasvillisuutta 10–15 miljoonaa neliökilometriä.

Ravinnon tuotamme valtaosin viljelemällä, mutta ilmakehän happimäärän vakauttaa luonnon kasvillisuus. Jo siksi sitä on varjeltava.