Pakkopulla ei maistu

Äskettäin kerrottiin uutisissa, että Saimaan alueen kalastajat olivat saamassa niin sanotusti kyllikseen. Kysymys oli siitä, että maa- ja metsätalousministeriö aikoo kieltää asetuksella suuressa osassa Saimaata verkkokalastuksen.

Syynä on saimaannorppa, uhanalainen norpan alalaji. Norpan poikaset eli kuutit joutuvat joskus verkkoihin ja kun saimaannorppa on vielä Suomen luonnonsuojeluliiton tunnus, siitä on tullut kaikenlaisen suojelun symboli.

Kalastajat eivät suinkaan vastusta saimaannorpan suojelua. He vastustavat ainoastaan sitä tapaa, jolla ministeriö yrittää nyt pakottaa alueelle kalastuskiellon.

Kalastajilla on myös syynsä vastustaa pakkoa. Alueella on tehty vapaaehtoiset suojelusopimukset jo aiemmin, ja ne takaavat käytännössä sen, että norppaa ei käytännössä uhkaa enää mikään – ei myöskään kalastus.

Norpan poikasia tietysti kuolee aina, kuten minkä tahansa eläimen poikasia. Jotkut ovat heikkoja, jonkun voi syödä suurpeto, joku voi häiriintyä yli-innokkaista tutkijoista, jotka tulevat tonkimaan pesiä. Pääasia kuitenkin on, että suojelu on toiminut vapaaehtoisella pohjalla hyvin ja tulokset ovat kiitettäviä. Jos nyt alueella kielletään kalastus kokonaan, voivat tulokset olla paljon huonompia.

Suomalainen tunnetusti vihaa pakkoa. Suomalainen epäilee Helsingin herroja, jotka kirjoituspöytänsä ääressä keksivät milloin mitäkin.

”Mistä ihmeestä näitä asetuksia tulee”, kyseli maakuntajohtaja Matti Viialainen. ”Ihmisiä nöyryytetään.”

Virkamiesvallalla on meillä vankat perinteet. Meillä puhutaan usein tsaristisista virkamiehistä ja viitataan Venäjän aikaan. Silloin valtansa keisarilta saanut virkamies oli herra ja hidalgo omassa läänissään.

Tsaristinen perinne ei kuitenkaan ole ainoa syy. Paljon pitempi on yhteinen historiamme ruotsalaisten kanssa. Myös ruotsalaisella byrokratialla on piirteensä.

Kun venäläinen virkamies saattaa sanoa soromnoo eli hällä väliä ja katsoa asioita läpi sormien, ruotsalainen on pikkutarkka kuin sveitsiläinen kello eikä jousta säännöistä tippaakaan. Siis, laki ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää.

Meillä yhdistyvät siis venäläinen ja ruotsalainen hallintokulttuuri. Ikävä vain, että molemmista on otettu mukaan ne huonommat puolet.

Suomalaiset ovat kyllä periaatteessa lainkuuliaista kansaa ja hyväksyvät sen, että yhteiskunnassa pitää olla kuri ja järjestys. Ollakseen toimiva, lain pitää kuitenkin täyttää kaksi ehtoa.

Ensinnäkin lain pitää olla kaikille sama. Suomalainen oikeudentunto, uskallan näin väittää, on hyvin kehittynyt. Mikään ei riso suomalaista niin paljon kuin se, että hän huomaa jonkun kanssaihmisen lusmuilevan yhteisten sääntöjen noudattamisesta. Suomessa pitää sekä herrojen että narrien noudattaa lakia – ja varsinkin herrojen.

Toinen, vielä tärkeämpi periaate on, että lain pitää olla kohtuullinen. Itse asiassa Olaus Petrin vanha tuomarinohje lähti tästä. Ohjeissa sanotaan myös, että yhteisen kansan hyöty on paras laki; ja sen tähden mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödylliseksi, se pidettäköön lakina, vaikka säädetyn lain sanat näyttäisivät toisin käskevän.

Maantapa, kun se ei ole kohtuuton, pidettäköön lakina, jonka mukaan on tuomittava.

Jätevesiasetus synnytti myrskyn, koska se rikkoi molempia periaatteita. Laki ei ollut kaikille sama, eikä se ollut kohtuullinen. Kirjoituspöytätyönä oli väännetty esitys, jota kukaan ei osannut edes tulkita. Maalaisjärki oli hukassa.

Sama koskee saimaannorppaa tai vaikkapa ympäristöministeriön kohuttuja ratkaisuja kauppakeskusten sijoittamisessa.

Hyvän asian varjolla Helsingin herrat yrittävä kertoa maakuntiin, mitä niiden rauhaan kuuluu. Ihan kuin herrat Helsingin todella tietäisivät paremmin kuin Saimaalla asuvat itse, millä keinoin norppaa suojellaan. Tai että töölöläinen ministeri tosiaan on niin viisas, että voi puhtaalla otsalla kieltää kauppojen rakentamisen maakuntakeskusten liepeille.

Suomalainen herraviha kumpuaa pitkälti tällaisista päätöksistä. Kun niitä tulee riittävän monta rivissä, kansa alkaa kuvitella, että kaikki Helsingin herrojen päätökset ovat vääriä. Sekin on väärä arvio. Kyllä Helsingissä tehdään myös oikeita päätöksiä.

Ne tunnetaan siitä, että kukaan ei huomaa niitä. Hyvä päätös voi olla huomaamaton, koska se hyväksytään.

Huonoista pitääkin nostaa meteli. Ei tämä systeemi muuten toimi.