Metsästys on maanomistajan asia

Kaikille metsästäjillekään ei ole selvää, että metsästysoikeus kuuluu yksiselitteisesti maanomistajalle. Ainoastaan rakentavalla vuoropuhelulla maata omistavien kanssa metsästysasioita voidaan hoitaa Suomessa pitkällä aikavälillä hienosti.

Keskustelukumppanina metsästäjällä on maanomistaja. Haasteita voi tulla. Sekä maanomistajakunta että metsästäjäkunta ovat murroksessa.

Voi olla, että keskimääräiset tilakoot suurenevat ja neuvottelukumppanit harvenevat mutta vahvistuvat. Voi olla, että maanomistajat näkevät maaomaisuutensa arvon erilaista lähtö­kohdista kuin aiemmin.

Jollekin metsästys on punainen vaate ja toiselle sillä on suuri itseisarvo. Lisäksi voi olla, että maanomistaja ei olekaan tuttu maanviljelijäperhe lähinaapurista vaan kaupungissa tai ulkomailla asuva henkilö. Yhteydenpito ei olekaan enää samanlaista kuin aiemmin peijaispäivänä.

Metsästäjä voi jatkossa olla yhä useammin maaseutupaikkakunnalla asumaton, asialle vihkiytynyt harrastaja. Tai hyperaktiivinen maalle muuttanut elämäntapametsästäjä. Aikaisemman tutun perus­hirvimiehen sijaan on ehkä tullut kokonainen metsästyskoiriin hurahtanut perhe.

Odotukset metsästys­mahdollisuuksia ja itse metsästystä kohtaan uudistuvat. Tilanteet ja roolit muuttuvat, mutta maanomistukseen lainsäädännöllä liitetty metsästys­oikeus on ja pysyy.

Voi se olla pysymättäkin. Aika ajoin joku uskaltautuu esittämään metsästyksen ja maanomistuksen sidonnaisuuden erottamista. Ajatus on tuhoon tuomittu. Varsinkin kun metsästysoikeuksien arvostus ja konkreettinen arvokin ovat kasvavia.

Metsästäjän pitää osata itse jahtitaitojen lisäksi myös viestiä, neuvotella ja tehdä rakentavaa yhteistyötä. Metsästäjän kannalta paras neuvottelukumppani on tyytyväinen maanomistaja.