J. K. Paasikivi oli osuustoiminnan tienraivaajia

”Osuustoimintaväki on ylpeänä saanut liittää presidentti Paasikiven liikkeensä tienraivaajain mainehikkaaseen joukkoon”, kirjoitti Pellervo-Seuran julkaisema Suomen Osuustoiminta -lehti vuoden 1956 lopulla, kun tuli tieto valtioneuvos Juho Kusti Paasikiven poismenosta.

Tänään perjantaina on tasan 150 vuotta Paasikiven syntymästä. Hänellä oli monia rooleja osuustoiminnassa kuuden vuosikymmenen aikana. Tätä on aika avata nyt Paasikivi 150 -merkkivuotena, jota vietämme Paasikivi-Seuran johdolla ja tasavallan presidentti Sauli Niinistön suojeluksessa.

Ydin oli Paasikiven työ Pellervon ensimmäisenä palkattuna lakimiehenä ja johtokunnan sihteerinä vuosina 1901–1903. Siirtyessänsä Valtiokonttorin palvelukseen hän ryhtyi myös Pellervon johtokunnan jäseneksi vuosiksi 1903–1909. Tarina ei näistä tehtävistä kuitenkaan alkanut eikä niihin loppunut.

Osuustoiminnan ja sen lipunkantajan Pellervon syntyyn 1899 vaikuttivat syvimmiltään taloudelliset ja sosiaaliset syyt. Työväen ja pienviljelijöiden asema oli heikko, mikä oli kasvualusta uusille ajatuksille. Tilanne­tekijänä vaikutti Suomen aseman kriisiytyminen Venäjän imperiumin osana. Pellervon aloitteesta säädetty osuustoimintalaki 1901 avasi portit osuustoimintayritysten synnylle.

Osuustoiminta keräsi uudistus­mielistä sivistyneistöä piiriinsä. Oli tarve hakea taloudellis­sosiaalista tasapainoa ja kansallista yhtenäisyyttä. Paasikivi oli Pellervon henkilöjäsen sen alkumetreiltä alkaen lopun elämäänsä. Lakiopintojen myötä hänestä tuli osuus­toimintalain keskeisin selittäjä ja järjestön käytännön asioita hoitava lakimies.

Pellervon johtokunta katsoi välttämättömäksi, ”että seuran palvelukseen saataisiin kykenevä juristi, joka ottaisi vastattavakseen lakikysymyksiin sekä ollakseen osallisena mallisääntöjen ja käsikirjojen valmistamisessa ja maaseudulta tulevien sääntöehdotusten tarkastamisessa”.

Tähän tehtävään onnistui johtokunnan saada lakitieteen tohtori J. K. Paasikivi.

Lakimiehen tehtävässä hänelle kuului muun muassa Osuuskassojen Keskuslaina­rahasto Osakeyhtiön perusta­minen. Tulipa hänestä myöhemmin myös Keskuslainarahaston hallintoneuvoston jäsen.

Kysymys oli laajasta yhteiskunnallisesta reformi­ohjelmasta. Paasikivi kirjoitti: ”Osuustoiminnan merkitys ei rajoitu ainoastaan taloudelliselle alalle, vaan ulottuu kauas sen ulkopuolelle. Osuuskunta on koulu jäseniensä siveellisten ominaisuuksien kehittämiseksi, ennen kaikkea lujan yhteismielen, solidaarisuuden tunteen kasvattamiseksi ja ylläpitämiseksi. Tuo periaate, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta on kyllä ankara, mutta se on myös kohottava ja ylentävä.”

Paasikiven yhteys uudistajien piiriin rakentui jo 1890-luvulla. Vanhasuomalaisten radikaali sosiaalipoliittinen ohjelma kiehtoi. Hän lähti mukaan Kansantaloudelliseen yhdistykseen, joka edusti niin sanottua historiallista koulukuntaa, jonka mielestä valtion tulee lähteä mukaan talouden, sosiaalipolitiikan ja tutki­muksen keinoin yhteiskunnan epäkohtien ratkaisuun.

Paasikivi tutustui tulevaan Pellervon organisaattoriin, tohtori Hannes Gebhardiin. Yhteyttä vahvisti, että Paasikivi oli varhainen osuustoiminnan tutkija. Hänen laudatur-työnsä ja Valvojan artikkelinsa 1898 käsittelivät saksalaisia schulze-delitzschelaisia kansanpankkeja.

Paasikivi ei myöhemminkään hylännyt nuoruuden ihanteita. Pienviljelys oli Suomen turva ja hyvinvoiva talonpoikaisto toimi tukena teollisuudelle ja kaupalle. Kulutuskykyinen kaupunki- ja teollisuusväestö oli maanviljelykselle hyväksi.

Jos osuustoiminnan pohjalla ollut yhteiskunnallinen ajattelu ei jättänyt Paasikiveä rauhaan, niin eivät myöskään osuustoimintayritysten kehitys- ja rahoitustarpeet. Paasikiven johtamat Valtiokonttori ja Kansallis-Osake-Pankki auttoivat lainoin osuus­toimintayrityksiä eteenpäin.

Paljon myöhemmin tasa­vallan presidenttinä Paasi­kivellä oli liikkeelle symboliarvo. Hän jakoi roolin toisen pitkään eläneen eturivin veteraanin, talousneuvos Hedvig Gebhardin kanssa. Kuvaa täydensivät maan­viljelijän rooli Keravalla ja aktiivisuus Osuusliike Elannon näkyvänä jäsenenä.

Pellervon lainopillisen neuvonantajan sanat vuodelta 1902 siivittävät meitä yhä: ”Laki sinänsä ei kuitenkaan vielä saa mitään aikaan. Se on ainoastaan ulkonainen muoto, jossa elämä voi liikkua. Se voi jäädä kuolleeksi kirjaimeksi. Mutta sillä voipi olla suuri merkitys, jos kansa kykenee ja tahtoo ruveta sitä käyttämään, jos kansa käsittää osuus­toiminnan merkityksen, ja tahtoo sitä toteuttaa.”

Kysymys oli laajasta yhteis­kunnallisesta reformiohjelmasta.