Miksi metsät jäävät hoitamatta?

Maria Pohjolan kirjoituksessa (MT 10.2.) pohdittiin syitä metsänomistajien passiivisuuteen. Niiksi mainittiin luonto- ja ympäristöarvojen korostuminen, omistajien ikääntyminen sekä avohakkuiden välttäminen.

Nämä asiat eivät ole koko totuus. Metsänomistajan kvartaali on 25 vuotta – ei neljännesvuosi.

1980-luvulla masinoitiin kampanja ”Suomi elää metsästä”. Kampanjassa korostettiin metsänomistajien ja teollisuuden läheistä yhteistyötä molemminpuolisen hyvän saavuttamiseksi. Toimittiin win-win-periaatteella.

Pian kampanjan jälkeen Metsäteollisuuden keskus­liiton johdossa alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Liiton johtoon asettuivat Jarl Köhler ja Martti Vainio.

Heidän sanomansa oli selvä: suomalainen puu maksaa liikaa, raaka-aineen hinnat on saatava kansainväliselle tasolle. Käytännössä tämä tarkoitti, että suomalainen metsänomistaja on ahne ja itsekäs jupura.

Suunnanmuutoksen seurauksena kuitupuun hinnat ovat nyt alle venäläisen hintatason, eivätkä yhtiöt halua ostaa ensiharvennuksia tai vastaanottaa hankinta­puuta kuin nimellisin hinnoin. Energiapuun markkinat eivät myöskään toimi metsän­myyjien toivomalla tavalla.

Ongelmaa pahentaa metsäorganisaatioiden kenttäväen väheneminen niin, ettei se kykene enää suorittamaan maastossa tapahtuvaa mittausta. Tilannetta voi ehkä helpottaa yrittäjien suorittama kuormainmittaus.

Mahdollisen puukauppa­kilpailun tukahduttamiseksi edellinen hallitus lähti suurteollisuuden kelkkaan Kemera-asiassa; kuitupuusta ei kannata uusien säädösten mukaan valmistaa energiaa tai sähköä.

Kaiken kaikkiaan nuorten metsien hoito on oleellisesti vaikeampaa kuin vielä 1980-­luvulla, eikä energiapuun nykyhinnoilla voi teetättää nuortenmetsien kunnostusta vieraalla työvoimalla.

Samaan aikaan kun puutavaran reaalihinnat ovat laskeneet, ovat toimitus- ja pääjohtajien palkat lähteneet rakettimaisen jyrkkään nousuun. Esimerkiksi Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordanin vuosiansioilla voisi ostaa pystykaupalla ensiharvennuspuuta 500 000 kuutiometriä.

Tuntuu, että alkuperäinen osuuskunta-aate on aikansa elänyt ja kadottanut merkityksensä.

Puukauppa käy yhtiöiden mukaan vilkkaana. Tämän perusteella meillä ei ole ongelmaa markkinoilla.

Maataloudessa ja osassa yksityistalouksia on taloudellisia vaikeuksia, joten puukauppa kyllä toimii, olipa hintataso millainen tahansa. Jos kauppa jatkossa yskii, valtiovaltaa tullaan varmasti huutamaan avuksi erilaisten rangaistus­verojen toivossa. Niitä myös nykyinen vasemmisto-­oppositio näyttää kaipaavan.