Historian hengetär

Lämmin tuuli taivuttaa ryytisalvian huiskeita kukintoja, kun Aaja Peura harppoo istutuslaatikoiden keskellä. Hän kumartuu laskemaan taimiruukkuja, hieraisee ohi mennen muutamaa tuoksuvaa lehteä ja jatkaa taas matkaansa pyyhkäisten tuulen tuivertamat hiukset pois kasvoilta.

Museopuutarhurin kesä kuluu Maskussa, Louhisaaren kartanon pihapiirissä, jonne rakennetaan mittavaa vanhan ajan kasvitarhaa.

”Tänne tulee kasvamaan yli 90 vanhaa kasvikantaa. Tässä esimerkiksi on salaattisuolaheinä. Tuossa kasvaa ukkomansikkaa, ja tuonne leikkimökin edustalle on tulossa kukkia”, Peura kertoo.

Kasvit istutetaan viljelylaatikoihin, joita juuri nyt suositaan myös nykypuutarhoissa. Oppi laatikoiden käyttöön tulee kuitenkin suoraan 1700-luvulta.

”Puutarhaharrastus ei oikeastaan ole muuttunut mihinkään kahdessa sadassa vuodessa. Nämä kasvit istutetaan suoraan 1700-luvulla eläneen kasvitieteilijä Pehr Kalmin oppien mukaisesti. Hänen luennoiltaan on säilynyt tarkat ohjeet siitä, kuinka puutarha perustetaan, mitkä ovat sopivat mittasuhteet, ja millaisessa mullassa taimet viihtyvät”, Peura kuvailee.

Varsinaisen puutarhanhoidon lisäksi museopuutarhurin arkeen kuuluu runsaasti tutkimustyötä sekä vanhojen kasvikantojen metsästystä. Museopuutarhoihin istutetaan nimenomaan vanhoja kasvikantoja, vaikka samalla nimellä myydään taimia myös puutarhamyymälöissä. Taimella ja taimella on kuitenkin eroa.

”Nyt tullaan asian ytimeen”, Peura innostuu.

”Jos jostakin löytyy vanha viljelykasvi, joka on säilynyt satoja vuosia hengissä, sen täytyy olla geneettisesti hyvin vahva. Sillä on pakko olla myös hyvä vastustuskyky erilaisille kasvitaudeille.”

Perinnekasviksi voidaan kutsua kasvia, jonka viljelyhistoria tunnetaan 50-60 vuoden ajalta.

”Kaikki nämä kasvit täällä ovat minulle aarteita.”

Vanhoissa kasveissa yhdistyykin Peuran kiinnostus historiaan ja viljelykulttuuriin. Alun perin hän kouluttautui museologiksi, luki taidehistoriaa ja erikoistui keskiajan arkeologiaan. Nyt takana ovat myös puutarhurin opinnot.

Työ museopuutarhurina kuljettaa naista pitkin Suomen vanhoja puutarhoja ja pihapiirejä. Hän saa myös runsaasti yhteydenottoja puutarhaharrastajilta ja on siitä mielissään.

”Näkee selvästi, kuinka ihmisille on tärkeää päästä kertomaan omista kasvimuistoistaan. Koen sillä tavalla olevani kuin salaman kärki, johon kiteytyy valtavasti säikeitä. On hienoa, kun voi löytää juuri oikean kasvin jollekin vanhalle kasvupaikalle, josta se aikojen saatossa on jo ehtinyt kadota.”

Jos haluat kertoa omasta, arvokkaasta perinnekasvistasi, voi museopuutarhuriin ottaa yhteyttä muun muassa sähköpostitse (aaja.peura@aalto.fi). Aaja pyrkii vastaamaan viesteihin - jos ei heti, niin pienellä viiveellä.