Kolmas sektori valmiiksi sote-kisaan

Uudistus on kuin Uusi Testamentti, jonka ilosanoma kiteytyy lupauksiin: valinnan vapaus, kustannustehokkaat palvelut ja niiden avautuminen kilpailulle. Tämän takaavat vapaan kilpailun airueet: julkinen, yksityinen ja kolmas sektori.

Lähtöviivalle on asetettu tuiki erilaiset toimijat, joiden keskinäinen kilpailukykykin on hyvin erilainen.

Selkeä suosikki on yksityinen toimija, jolla on parhaat edellytykset tehokkaaseen, nopeaan ja laadukkaaseen palveluun. Tämän takaavat osaava henkilöstö, riittävät resurssit suuriakin rahoituksia vaativiin investointeihin ja kattavat markkinointivälineet.

Julkiselta tuottajalta vaaditaan melkoista sopeutumista siirryttäessä kuntakohtaisesta toimintamallista maakunnalliseen malliin. Kuntien turvallisen rahamassin korvaavat nyt valtion ohjaamat varat maakunnille eli sotealueille, joiden johdossa istuvat uudet viskaalit.

Näiden kahden toimijan varassa on joka tapauksessa suurin osa keskeisistä lakiin perustuvista sosiaali- ja terveyspalveluista.

Vaan mikä on tuo kummajainen – kolmas sektori? Puhutaan epämääräisestä joukosta, jolle on vaikea määritellä yhtenäistä toimenkuvaa, organisaatiota tai taloudellisia toimintaresursseja.

Useimmille tulee mieleen vapaaehtoistoimijat, kuten SPR, kirkon hyväntekeväisyystoiminta, ruoka-apu tai erilaiset puhelinpalvelut. Mikä rooli näillä voisi olla tuossa kustannustehokkaassa vapaan kilpailun maailmassa?

Kolmatta sektoria edustavat parhaimmillaan yhteiskunnalliset yritykset, joita on runsaat 12 000. Niiden palvelut kattavat useitakin soten piiriin kuuluvia palveluita, joiden tuottamiseen niillä on sekä ammatti- että vapaaehtoistyövoimaa. Niiden toiminta perustuu vahvoille eettisille periaatteille, ja 59 prosentilla yrityksistä on yritysvastuustrategia.

Toiminnasta syntyvä tuotto käytetään yrityksen henkilöstön ja toiminnan edelleen kehittämiseen. Suomalaisen Työn Liitto tukee yhteiskunnallisten yritysten toimintaa koska ne tarjoavat työllistymismahdollisuudet myös fyysisistä tai henkisistä rajoitteista johtuen heikommassa asemassa oleville.

EU on omilla toimillaan tukenut yhteiskunnallisten yritysten toimintaa rahoittamalla jäsenmaiden välisiä verkostohankkeita. Erityisesti Välimeren maille, joiden sosiaalipalveluista perinteisesti ovat huolehtineet kirkko, vapaaehtoiset ja sukulaiset, uudet toimintamallit ovat tervetulleita.

Myös meillä eräät alueorganisaatiot kuten Satakuntaliitto ja Porin kaupunki ovat usean vuoden ajan valmistelleet kolmannen sektorin toimintamalleja.

Nyt olisikin tärkeätä päivittää niiden sisältöä ja varmistaa, että mahdollisimman monen vapaaehtoistoimijan panos saadaan osaksi uutta maakuntien sotealuiden palvelutarjontaa.