Terveisiä Yhtenäisen Euroopan liittovaltiosta

Löysin Maaseudun Tulevaisuuden arkistosta vuodelta 2011 jutun niin

sanotusta Kreikan talouskriisistä.

Edesmennyt rahaministeri Urpilainen ponnisteli tuolloin kuukausia katteettomien vakuuksien vuoksi.

Näin 30 vuotta myöhemmin kuulostaa huvittavalta, että puhuttiin Kreikan

tukemisesta, vaikka koko ajanhan tuettiin vain Euroopan pankkeja. Vielä hupaisampaa on, että jotkut poliitikot tosiaan uskoivat, että valtiovalta voisi pärjätä vapaan pääoman vallalle. Tai ehkä se oli vain kehnoa sisäpoliittista peliä.

Pian tuon episodin jälkeen silloisten valtioiden heikot hallitukset joutuivat nöyrtymään talousvallan edessä.

Tai oikeastaan veronmaksajathan ne todellisia häviäjiä olivat.

Samaan aikaan Venäjä ajautui historiansa synkimpään diktatuuriin. Euroopan poliitikot ummistivat silmänsä räikeiltä julmuuksilta kaasu- ja öljytoimituksien lopettamisen pelossa. Lopulta Venäjä keskittyi vain asevoimiinsa ja sulki rajansa sekä fyysisesti että henkisesti. Ydinsodan ja -talven uhka on jäänyt pysyväksi.

Myös USA:n ja Kiinan välille puhkesi tuolloin raju kauppa- ja valuuttasota. Se heikensi molempia valtioita. Kaukoidän nousevat taloudet ja Intia hamusivat käytännössä kaiken tarjolla olevan työn läntisestä maailmasta.

Ne kuitenkin ajautuivat vajaassa vuosikymmenessä ennalta arvaamattomiin ympäristökatastrofeihin. Kun yhteiskunnat olivat sosiaalisestikin kestämättömiä, niiden valtakausi jäi lyhyeksi.

Euroopassa ympäristö ei tuhoutunut yhtä pahasti kuin Kaukoidässä, koska tuotanto täällä supistui keskushallinnon ponnisteluista huolimatta. Viljely

kuitenkin liki loppui Eteläalueella.

Alkanutta kuivumista ja maaperän

pilaantumista ei voitu enää pysäyttää.

Pohjoisalueellakaan ei mennyt kovin hyvin. Vaikka ilmasto lämpenikin, kylmät talvet ja kuivat kesät olivat liian suuri haaste kasvinjalostukselle kaikkine uusine tauteineen ja tuholaisineen.

Parin Lounaisalueella sattuneen ydinjätekatastrofin jälkeen koko Euroopan energiantuotanto yritettiin ratkaista vuokraamalla Pohjois-Afrikka aurinkoenergian tuotantokentäksi.

Energiahuolto ajautui yllättäen

vaikeuksiin kulttuurista ja sosiaalisista syistä. Afrikassa nousi Eurooppaa

vastustava henki, kun Yhtenäinen Eurooppa alkoi karkottaa sinne toisinajattelijansa. Samalla liittovaltion tiukka kansalaiskontrolli pakollisine valvontasiruineen passivoi viranhaltijatkin niin, ettei sähkönjakeluverkon runsaisiin ongelmiin enää puututtu.

Keskushallinto vaati kaiken tämän vuoksi yhä tiukempaa yhdentymistä, vaikka käytännössä vanhoistakaan

sopimuksista ei pidetty kiinni.

Kansojen keskinäisestä kunnioituksesta puhuminen oli pelkkä vitsi.

Kapinoinnin vuoksi matkustaminen oman alueen ulkopuolelle kiellettiin. Demokraattiset vaalit lakkautettiin aluksi poikkeustilaan vedoten. Lopulta ne todettiin hyötyyn nähden liian

kalliiksi ja tehottomiksi.

Mellakat tukahtuivat, kun keskushallinto alkoi syöttää systemaattisesti lumetietoa tietoverkkoihin. Kukaan

ei enää tiennyt, ampuivatko tankit

Belfastissa kranaatteja vai kukkia tai

oliko poliisi rynnäköinyt mielenosoittajia vastaan vai esitettiinkö kaduilla suunnatonta postmodernia tanssiperformanssia.

Nyt Eurooppa opettelee omavaraisuutta. Ruuan ostamien on

edelleen säännöstelty, mutta vaatteita saa jo ostaa vapaasti. Tosin tarjolla ei ole kovin monia malleja ja hinnat ovat useimmille liian kalliita.

Keskushallinto on attentaattien

vuoksi sijoitettu salaiseen paikkaan. Kansat eivät tiedä, kuka heitä johtaa

– todennäköisesti edelleen suurpankkien johtajat. Villeimmät huhut kertovat, että pörssien valvontatietokoneet olisivat kaapanneet vallan jo vuosia sitten.

Ainoa virallinen kielemme on euro ja esimerkiksi vanhojen valtioiden nimet ovat kiellettyjen sanojen listalla.

Sirut seuraavat jatkuvasti kansalaisten puheita. Väärästä sanasta seuraa karkotus Afrikkaan.

Huhutaan tosin, että Afrikassa elämä olisi vapaampaa. Sirujakaan ei kuulemma pystytä siellä etälukemaan. Täytyypä testata: ”Suomi, Suomi, Su...”

JUKKA PASONEN