Maa antaa, jos sille annetaan
Järjetön, mutta mainio maauskovaisuus saa hoitamaan peltoja niin hyvin kuin osaan. Melkein saman rahan saisi vaikka ei tekisi mitään, omistaisi vain. Silloin vaan ei saisi touhottaa pölyssä ja tomussa. Maa kyllä antaa, jos sille annetaan. Se tykkää, kun sitä hoivataan.14.10.201610:39
Omistan peltoa, palan Suomen maata. Hehtaareja ei ole niin, että mainita pitääs, mutta pari vanhaa traktoria, Faari-leikkuupuimuri ja Jaakko-pakettikuivaaja niiden hoitamiseen täytyy olla.
Tämä järjetön, mutta Suomen kannalta mainio maauskovaisuus saa hoitamaan peltoja niin hyvin kuin osaan. Melkein saman rahan saisi vaikka ei tekisi mitään, omistaisi vain. Silloin vaan ei saisi touhottaa pölyssä ja tomussa, ei saisi korjata vanhoja vehkeitä, eikä saisi jännittää kesää, tuleeko sitä?
Viljelkäämme siis.
Olen kuluneena kesänä möyrinyt pelloillani, enemmän kuin koskaan. Vuosia olen ollut ns. kuutamoviljelijä, sillä erolla, että minä olen viljellyt päivisin ja soittanut rokkenrollia keikoilla öisin.
Tänä vuonna soittohommelit ovat olleet suurinpiirtein tauolla, ja olen ehtinyt vihdoinkin kiireettömästi myyrästää vainioilla ja aivan rauhassa kulkea oraspelloilla. Päätin keväällä, että nyt koitan mitä nämä maat antavat, jos niille antaa kunnolla aikaa ja laittaa kaikki Euroopan sallimat aineet, muunnokset ja apulannat.
Toukokuun aluus, heti ku lumi hävis metsänrannasta, ajatin kalkkia maahan ja hyppyytin hybridirapsia perään. Hybridi kuulostaa geenimuuntelulle, vaan ei se sitä ole.
Oli haastavaa saada siementä tarpeeksi vähän peltoon. 3,6 kiloa. Laitoin kylvökoneen syöttöruuvin tiukasti kiinni, ja niin vantaista ripaji sopivasti peltoon.
Luhkas-ohraa kylvin heti kun sain istuttua perse paljaana pyörtänöllä. En antanut kaikkea apupaskaa kerralla, vaan jaoin sen kahteen osaan: kylvövaiheessa fosforit ja alkutypet, juhannusaattona levittelin viskalla salpietaria airanvittooksia myöden ja heti perähän kasvinsuojelu-, korrenvahvistaja- ja tautiaineet.
Rapsille samalla tavalla lannoitusta, kaiken hävittävä rikkakasviannos ja kaalikoita ja rapsikuoriasita vastaan tappoainetta pariinkin kertaan.
Ennen juhannusta kylvin myös pitkästä aikaa kuminaa. Sitäkin maata sai ruiskuttaa viisi kertaa, ennen kuin kaikki rikkakasvit olivat hävinneet. Muutamia saunakukkia sai nyppiä vielä syyskuulla. Nyt pelto odottaa talvea kuin ylitiheä porkkana pelto.
Maata on tosiaanki saanut tonkia ja ruiskutella yötä päivää. Mikäs siinä, kun työ tovereina äheltää auringonlaskut ja -nousut, kurjet, joutsenet, kuovit, töyhtöhyypät ja yksi vilkas ja vihainen västäräkkipariskunta, jolla oli pesä traktorini taka-akselin päällä.
Jotta hyppöökesäni pellolla olisi ollut täydellinen, päätin kylvää ohrapelloille heti puinnin jälkeen hybridiruista.
Luhkas hautui vielä kuivaajassa, kun uutta elämän alkua kairattiin ruismaahan. Nyt pelto on jo kuin karvalankamatto. Komiasti veheriäänen.
Toki kahukärpäset meinas syödä koko komeuden. Onneksi kaupasta löytyi tököttiä tätäkin viheliäistä vastaan. Rukiini on nyt vapaa kärpäsentoukista!
Mitäs peltoni minulle opetti? Täytyy sanoa, että maa kyllä antaa, jos sille annetaan. Se tykkää, kun sitä hoivataan. Annetaan ruoskaa, hyppyytetään ja välillä annetaan levätä. Vaihtelustakin se tykkää.
En ole koskaan saanut näin hyvää satoa. Ei se yltänyt ammattilehdissä puhuttaviin älyttömiin tonneihin, mutta panostaminen oikeasti kannatti.
Ehkä on niin, että maata pitää viljellä luomuna ilman piristeitä tai sitten kaikilla mahdollisilla piristeillä. Sama tulos – työn ilo!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
