Anne Mattilan taidekahvila on avoinna kolmatta kesää. Hän on itse paikalla, kun keikkakiireiltään joutaa.
Sivellin ja sävelet
Pala satakuntalaista talvimaisemaa.
Taidekahvilan emäntänä toimii Annen äiti Tarja Hietikko. Hän leipoo päivittäin tuoreet leivonnaiset kahvilan keittiössä.
Merimaalaukseen Mattila sai inspiraation ollessaan laivaristeilyllä.
Anne Mattila luontoaiheiset maalaukset pääsevät oikeuksiinsa hirsiseinien ympäröimänä.Anne Mattila haaveili jo pikkulapsena, että hänestä tulee laulaja ja taidemaalari, jolla on oma galleria.
Hän on laulanut ammatikseen jo lähes 20 vuotta, mutta unelma taidegalleriasta toteutui vasta kolme vuotta sitten.
”En ole aiemmin tuonut esille työtäni taidemaalarina, olen puhunut vain laulamisesta. Aikuiseksi kasvettuani ymmärsin, että ihminen voi tehdä kahta työtä ja olla ammattilainen molemmissa”, Anne Mattila sanoo.
Vuosikausia Mattila vei teoksiaan taidenäyttelyihin eri puolelle Suomea. Koska keikkatyö on jatkuvaa reissaamista, hän halusi maalauksillensa pysyvän paikan ja oikean ympäristön. Metsäisen paikan, jossa luonto tuoksuu ja linnut laulavat.
Kuin tilauksesta kotikunnassa Karvian Sarvelan kylässä oli myytävänä vanha maalaistorppa. Mattila osti ja remontoi talon ja piharakennukset kahvila- ja galleriakäyttöön sopiviksi.
”Moni piti tätä hulluna ideana. Että kuka nyt tänne syrjäiseen paikkaan tulisi, että mikset perusta taidekahvilaasi ison valtatien varteen. Päinvastoin ajattelin, että paikan pitää olla täällä sivussa. En välitä montako ihmistä tänne tulee. Pääasia on, että tauluilleni löytyi paikka, jossa niitä voi halutessaan käydä katsomassa.”
Mattila kertoo pesseensä ja kyllästäneensä gallerian hirsiseinät edellispäivänä. Tarvittaessa häneltä sujuvat monenmoiset remonttihommat. Hän myös kehystää työnsä itse.
”Maatalon tyttönä olen oppinut tekemään kaikkea. Täällä en ole pelkästään laulaja, vaan mikrofoni vaihtuu muihin työkaluihin.”
Mattila on itseoppinut taiteilija. Lapsena hän lainasi Karvian kirjastosta kasapäin tunnettujen taiteilijoiden teoksia ja opiskeli niistä maalausta kopioimalla töitä.
Maalaamisen makuun hän pääsi, kun Tarja-äiti toi kaupunkireissulta tuliaisiksi tyttärelleen öljyvärit.
Yhdeksänvuotiaana syntyi ensimmäinen maalaus, joka on kopio Maria Wiikin teoksesta Rukous.
Työ on säilynyt äidin ansiosta ja on esillä galleriassa. Muut varhaiset maalaustyönsä Anne tapasi hävittää, koska hän oli hyvin kriittinen itselleen lapsena.
”Muistan ajatelleeni, että minusta ei tule koskaan taidemaalaria, koska Rukous-maalauksessa kädet ja vartalon mittasuhteet ovat huonoja. Hyvänen aika sentään, ei yhdeksänvuotiaan lapsen olisi tarvinnut olla noin kriittinen itselleen. Kadun syvästi, että heitin lapsuuden töitäni roskiin”, Mattila taivastelee.
Mattila toteaa olevansa parhaassa elementissään luontokuvia maalatessaan.
Keikkareissuilla on usein luppoaikaa, jolloin voi tarttua siveltimeen ja työstää maalauksia. Viikon kestäneellä laivaristeilyllä hän näki hytin ikkunasta pysähdyttävän merimaiseman. Nyt sitä voi ihailla taidekahvilan seinältä.
Eräänä aamuyönä Mattila ajeli keikalta kotiin ja päätti ottaa nokoset tienlevikkeellä. Herättyään hän huomasi olevansa usvaisen ja kauniin järvimaiseman ääressä. Hän ikuisti maiseman kännykkäkameralla.
”Kotiin päästyäni sulkeuduin maalaushuoneeseen koko aamuksi. Minulle tuli hirveä kiire ikuistaa maisema tauluksi.”
Mattilan tuleva keikkakesä on kiireinen. Maaliskuussa ilmestyi uusi albumi Kuivaa koivua. Huhtikuun alussa taidekahvilassa avautui Elämän kauniita hetkiä -näyttely.
Mattila korostaa, että laulaminen on hänen päätyönsä. Hän ei maalaa rahasta ja myös taidekahvilan pitäminen on enemmän harrastus kuin bisnes.
”Olen myynyt kahdenkymmenen vuoden aikana 6–10 taulua ja viime kesänä vain kaksi. Aina välillä joku asiakas haluaisi ostaa teoksen mukaansa. Ison maalaustyön tekeminen on niin iso projekti, että niistä on vaikea luopua.”
Näyttelyn myötä avattiin Mattilan tekemä taidepolku, joka kulkee taidekahvilan lähimaastossa.
Mattila toteaa, että taidekahvilan saaminen nykykuntoon on ollut valtava urakka, josta hän ei olisi selvinnyt ilman talkooapua.
Hän seisoo taidekahvilan 450-paikkaisen tanssiareenan betonilattialla ja muistelee, että samassa kohtaa oli ennen perunapelto.
”Seisoin pellolla ja sanoin äidilleni, että tässä kohtaa tanssitaan juhannuksena. Äiti sanoi, että se on mahdottomuus, koska juhannukseen on vain kaksi kuukautta. Maalasin kattotuoleja vielä juhannusaattoa edeltävänä aamuyönä. Valmista tuli ja tanssit pidettiin.”
Taidekahvilassa on kesäisin lampaita, joita saa rapsutella. Kesälampolan syntyyn liittyy hauska tarina.
”Pikkusiskollani Annelilla on aikamoinen huumorintaju. Kun täytin kolmekymmentä, hän hommasi minulle yllätyslahjaksi kaksi pässiä. Hän kielsi minua tulemasta tänne kahteen päivään. Sillä aikaa siskoni oli rakentanut aitauksen ja tuonut pässit sinne.”
”Pässit karkasivat jatkuvasti hyppäämällä aitauksen yli. Niiden perässä juostiin ympäri kyliä ja toinen söi erään asiakkaan eväät.”
31-vuotiaan Mattilan ensimmäisestä levytyksestä ja ensimmäisistä keikoista tulee kuluneeksi ensi vuonna 20 vuotta.
Hänellä oli oma taustayhtye jo 12-vuotiaana.
”Olin siihen aikaan aika pikkuvanha. Haaveilin siitä, että ihmiset lakkaisivat kutsumasta minut lapseksi”, Mattila puuskahtaa.
Kolmekymmentäkaksivuotias Mattila on keikkaillut oman taustayhtyeen kanssa 12-vuotiaasta lähtien.
Hän ilmoitti jo kolmevuotiaana vanhemmilleen, että hänestä tulee laulaja. Jo lapsena hän järjesti lauluesiintymisiä vanhainkoteihin ja kirkkoihin.
Musiikilla oli tärkeä sija Mattilan perheessä. Äiti Tarja Hietikko muistelee, että lapset soittivat musiikkia niin lujalla, että se kuului usein talon sisältä navettaan, jos lypsykone ei ollut päällä.
Mattila on asunut neljää vuotta lukuun ottamatta koko ikänsä Karviassa. Hän kehuu kunnan aktiivisuutta ja kylähenkeä.
”Olisi vaikea kuvitella, että asuisin jossain muualla. Olen niin maaseutuhenkinen ihminen, että tarvitsen oman rauhan ympärilleni. Sitä on varmasti vaikea uskoa, koska puhun paljon”, Mattila nauraa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
