Meillä ollaan aina kotona
”Vaikeinta elämäntavassamme on oppia hallitsemaan työn määrää. Tekeminen ei lopu koskaan. Pitää vain rauhoittua ja tehdä yksi asia kerrallaan”, sanovat Sinikka ja Kauko Savolainen.Mis oot -kyselyllä alkavat useimmat suomalaisten kännykkäpuhelut. Joidenkin vastaus on aina sama: Kotona ollaan. Kantri kävi kylässä kotona viihtyvien luona.
Kun koti on työpaikka, kuten maanviljelijöillä ja karjanpitäjillä on, ollaan siellä aina. Siksi moni karkaa lomallaan mahdollisimman kauas kodista tai ainakin koettaa vaihtaa kotiympyröitä uudenlaisiin. Irtiotto ja hengähdystauko ovat usein tarpeen, sillä kuka muka haluaa olla työpaikallaan arjet pyhät?
Kaikki eivät kuitenkaan kaipaa kotipihaa kauemmas. Tai vaikka kaipaisivatkin, siihen ei aina ole mahdollisuutta, jos kodin arki vaatii jatkuvaa läsnäoloa.
Nyt on nähty jo tarpeeksi
Kauko ja Sinikka Savolaisen pääkaupunkilaiset ystävät ihmettelevät, miksi pariskunta muutti syrjäkylälle ”työleirille”, monen pirtaan turhankin askeettisiin oloihin. Miksi sitoa itsensä työläästi ylläpidettävään pikkutilaan, jossa ei eläinten vähyyden vuoksi ole edes lomitusoikeutta?
”Ihmettelijöille vastaan aina, että me olemme jo nähneet ja kokeneet niin paljon”, Sinikka Savolainen kertoo. ”Voisi sanoa, että olemme eläneet monta elämää. Olemme matkustelleet, asuneet kaupungissa ja tehneet monenlaisia töitä. Emme enää kaipaa minnekään, kotona on paras olla.”
Savolaisten luomutilalla Sastamalassa on omatarvekanala, lauma vuohia, hevonen, kissoja ja koiria. Talo lämpiää puulla, pesuvedet lämmitetään pääosin saunassa ja eläinten ruokapuoli perustuu pitkälle omavaraistalouteen. Eläkeläispariskunnan arki eläinlaumansa keskellä on työteliästä, muttei työlästä.
”Me elämme kuin ihmiset elivät kahdeksankymmentä vuotta sitten”, Sinikka Savolainen muotoilee. ”Se on minusta ihanaa. On ihanaa, kun saan tehdä työtä joka päivä. Haluan elää loppuelämäni näin. Mitä me kaupungissa tekisimme? Olisimme vain toimettomina.”
”Jos muuttaisin nyt takaisin kaupunkiin, odottaisin vain kuolemaa. Niin mahdottomalta ajatus kaupunkiin palaamisesta tuntuu”, Kauko Savolainen sanoo.
Talo elää ajallaan
Sinikka ja Kauko Savolainen ovat asuneet Helsingissä. Siellä molemmilla oli omat työurat, ekonomin tutkinnon suorittaneella Kauko Savolaisella montakin.
Kuusitoista vuotta sitten he jättivät työnsä ja kerrostaloasuntonsa ja ostivat maatilan Sastamalasta. Maalle muutettuaan Kauko Savolainen tosin jatkoi tilitoimiston pyörittämistä etätyönä, ja on tehnyt myös opetustyötä markkinointi-instituutissa.
Toimelias pariskunta ei etsinyt lepokotia, vaan kaipasi perusasioiden äärelle. Millaista on kasvattaa itse oma ruokansa, hoitaa eläimiä ja ennen kaikkea päättää aikatauluistaan? Savolaisten tilalla noudatetaan aivan omaa kelloa.
”Teen työtä, kun siltä tuntuu. Nukun vaikka pari tuntia alkuillasta, sitten herään tekemään jotain. Päiväunet otamme aina. Jos väsyttää, nukutaan”, Kauko Savolainen sanoo.
Mielikuvaan ahkerasta omatarveviljelijästä kuuluu se, että tämä herää kukonlaulun aikaan. Savolaiset eivät aamulla herää kuudenkaan kukkonsa kiekunaan. Ajastin napsauttaa kanoille valot päälle aamuseitsemältä, ja kanat hyppivät orsiltaan aterioimaan. Ruuat isäntä on annostellut siivekkäiden kippoihin keskiyöllä. Kanat ovat tottuneet yökyöpelin tarjoiluun, eivätkä silmiään räpäytä, kun isäntä käy hämärissä täyttämässä kupit.
Ei pidä luulla, että tilalla eletään kuin siat pellossa. Kaikki toimet tapahtuvat tietyssä rytmissä, vuohet lypsetään kahdentoista tunnin välein ja hevonen saa heinänsä ajallaan. Rytmi ei vain perustu virka-aikaan. Ja miksi perustuisikaan – ei kahdeksasta neljään ole meille mitenkään sisäsyntyinen tapa elää.
Jotain ulkomaailman kotkotuksista, tai entisestä elämästä, on tarttunut mukaan:
”Kuljen aamuisin kahden kilometrin ’työmatkan’ koirien kanssa. Teen pienen lenkin ennen vuohelaan menoa. Se avaa työpäivän. Työmatka se on minullakin”, Sinikka Savolainen naurahtaa. Koirat Nalle, Tessu ja Jörö tapittavat emäntäänsä ja seuraavat kaikkialle.
Tilalla on paljon rakennuksia, joten työpisteitä on monta. Vuohitallin vieressä on karjakeittiö, jossa herkulliset vuohenjuustot valmistuvat. Saunatuvan olohuoneessa kestitään vieraita. Kotitalossa käydään nukkumassa ja katsomassa televisiosta Tanskalaista maajussia.
Kesä kuhisee elämää
Erakoita Sinikka ja Kauko Savolainen eivät ole. He ovat puheliaita ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä. Kauko Savolainen kuntoilee säännöllisesti kirkonkylällä ja on ollut aktiivisesti mukana kuorotoiminnassa. Sinikka Savolainen käy kuorossa ja on lausunut runoja monessa tilaisuudessa.
”Juuri monien harrastustemme ansiosta ei ole koskaan tuntunut siltä, että olisimme sidottuja tänne tilalle. Naapurin Hellevi on aina tullut hoitamaan eläimiä, jos on tarvinnut.”
Viimeisen vuoden aikana menot ovat vähentyneet. On tullut olo, että meneminen ei enää kiinnosta. Tilan remontointi ja kehittäminen vievät nyt eniten aikaa. Tallirakennuksen yläkertaan on tehty lämmintä tilaa vaikka vieraiden majoitukseen.
Suunnitteilla on kasvihuone ja vihannesten tuottaminen luomuruokapiiriin. Kananmunat ja vuohenmaito maistuvat sukulaisille ja ystäville. Tilalla ei ole pysähtyneisyyden tunnelmaa, vaikka moni asia tehdäänkin vanhaan tapaan.
Kesällä tilalla suorastaan kuhisee, kun kanat tepastavat vapaina pihassa ja vuohet lasketaan Oma-hevosen kanssa laitumelle. Savolaisten kolme lastenlasta viettävät pitkiä aikoja mummolassa, eikä heitä tahtoisi saada kesän loputtua kaupunkiin millään. Tytöt, 13, ja 15, osaavat itsenäisesti hoitaa kaikki eläimet.
”On hienoa nähdä, miten lapset solahtavat maalaiselämään niin helposti. Moni aikuinen vieras saattaa säikähtää kanankakkaa rappusilla tai irti juoksevia kukkoja, mutta lapset suhtautuvat kaikkeen luonnollisesti. Ja mikäs tämän luonnollisempaa olisi?” Sinikka Savolainen kysyy.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
